Joulukuu toi mukanaan muutoksia fitness-projektiin. Kuvioihin astui uusi valmentaja ja sen myötä uusi treeniohjelma. Edellisestäkään valmentajasta ei onneksi tarvinnut luopua, vaan mun muskelinkasvatus jatkuu kahden valmentajan voimalla. Syy tähän tuplabuukkaukseen on Suomen Fitness Urheilu ry:n säännöt: jokaisella kisalavalle menijällä pitää olla Suomen Fitness Urheilu ry:n hyväksymä virallinen valmentaja ja jokaisen kilpailijan tulee kuulua viralliseen tiimiin. Valmentaja ykkönen ei valitettavasti täyttänyt tätä nimenomaista kriteeriä, joten tiimiin tarvittiin täydennystä. Työnjaoksi valmentajien välillä sovittiin seuraavaa: valmentaja kakkonen laatii treeniohjelmat ja seuraa edistymistä pääsääntöisesti etänä. Hänelle lähetetään säännöllisesti kuva- ja videomateriaalia edistymisestä. Valmentaja ykkönen sitten konkreettisesti käy mun kanssa kuntosalilla ja katsoo, että asiat tulee tehdyiksi oikein. Tämä työnjako perustuu ihan maantieteellisiin seikkoihin: valmentaja ykkönen asuu aivan mun lähistöllä, kun taas valmentaja kakkonen on Pohjois-Suomessa.

No mikä sitten siinä treeniohjelmassa muuttui? Eilen pääsin ensimmäistä kertaa ihmettelemään uutta ohjelmaa ja totesin, että tekeminen tulee vaatimaan vähän uudenlaista asennoitumista. Uudessa ohjelmassa sekä sarjoja että toistoja on pääsääntöisesti vähemmän. Yhtä liikettä tehdään siis määrällisesti aiempaa vähemmän. Tästä muutoksesta mä innostuin! Pitkien sarjojen tekeminen on ollut mulle aikamoista tervan juomista. Jos raskaalta tuntuvaa liikettä pitää tehdä 15 toistoa, meinaa usko alkaa loppua jo kymmenennen toiston kohdalla. Pitkää sarjaa tehdessäni koen joutuvani tekemään ensimmäiset toistot säästöliekillä, jotta ylipäätään selviän loppuun asti. Silloin laitteisiin tulee ladattua pienempiä painoja. Myös se, että yhtä liikettä pitää tehdä yhteensä neljä sarjaa, on välillä henkisesti raskasta. Silloin vielä toisenkin sarjan kohdalla joutuu ajattelemaan, että vielä puolet jäljellä. Kun sarjoja on vain kolme, on tekemisessä selkeä draamankaari: alku, keskikohta, loppu.

Mä tiedän, että mä tavallaan innostuin turhasta, koska eihän lyhyemmät sarjat tietysti oikeasti tarkoita sitä, että mä tulen pääsemään yhtään helpommalla. Päinvastoin. Mitä lyhyempi sarja, sen suuremmilla painoilla ne vähät toistot pitää tehdä. Mun alkuperäinen valmentaja tuntee mut aika hyvin ja juuri sen takia hän varmasti laittoi mut tekemään alussa pitkiä sarjoja. Kyseinen tyyppi tietää, että epämukavuusalueelle meno ei liikunnan suhteen ole mun vahvuus. Mä olen sielultani enemmän sunnuntailenkkeilijä ja satujumppailija kuin mikään repivän rähinätreenin ystävä. Treenin aikana mä haluan mieluiten maistaa suussani ainoastaan veden. En verta, enkä oksennusta.

Uusi valmentaja perusteli lyhyemmät sarjat sillä, että lihaksen kasvattamisen kannalta on järkevämpää tehdä vähemmän isoilla painoilla kuin enemmän pienillä painoilla. Treenaamisen tapoja on tuhansia ja oma tekeminen täytyy aina sovittaa omaan tavoitteeseen. Mun tavoite on saada lihakset. Silloin tuntuu järkevältä ajatukselta alkaa treenata mahdollisimman isoilla painoilla. Mä ajattelen myös, että tämä muutos tuli oikeaan aikaan. Jos olisin heti aluksi alkanut tehdä lyhyitä sarjoja isoilla painoilla, olisi homma mennyt varmaan ihan pieleen. Ensinnäkin siksi, ettei mulla ollut hallussa minkäänlaista treenitekniikkaa. Olisin siis luultavasti rikkonut itseni tai ainakin mennyt niin pahasti jumiin, etten olisi enää koskaan palannut salille. Aluksi piti siis opetella treenaamaan ja vatkata ja veivata tekniikoita ja rakentaa jonkinlaista perusvoimaa. Siksi mä olen myös tosi iloinen siitä, että valmentaja ykkönen antoi sille alussa aikaa. Kisoihin on kuitenkin enää 10 kuukautta, joten mulla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä tämän pidemmäksi aikaa opetteluvaiheeseen. Nyt on aika siirtyä seuraavalle tasolle.

Nythän kyse on sitten vaan siitä, onko musta puskemaan itseäni sinne epämiellyttävyyden tilaan. Esimerkiksi takakyykkyä mä olen tähän mennessä tehnyt yhdessä sarjassa 12 toistoa. Uudessa ohjelmassa kyykkyjen määräksi on kerrottu 5-6 toistoa. On sanomattakin selvää, että kun toistojen määrä putoaa puoleen niin nostettavan painon määrä kasvaa aika isosti. Ja se taas tarkoittaa sitä, että jokainen noista 5-6 kuudesta toistosta tulee todennäköisesti olemaan epämiellyttävämpi kuin viimeinen toisto 12 sarjassa. Tästä lähtien mun on siis mentävä salille sille asenteella, että laitteisiin ladataan paljon aiempaa enemmän rautaa. Ja sitten vaan hoettava itselleni: jaksaa, jaksaa!

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness

Mä kävin tänään salilla. Se ei ole mikään uutinen siinä mielessä, että mun on tarkoitus mennä alle vuoden päästä bikini fitness -kisoihin. Mutta se, että edellisestä kuntosalikerrasta oli kulunut 20 päivää oli aika katastrofaalinen uutinen. Juuri sen vuoksi, että mun pitäisi alle vuoden päästä nousta bikini fitness -lavalle. Nopeasti ohi meneväksi syysflunssaksi luultu tauti kaatoi mut kolmeksi viikoksi sängyn pohjalle. Ja jotta ei olisi ollut tarpeeksi kivaa, niin edellisestäkin sairastumisesta oli alle kuukausi aikaa. Silloin sängyn pohjalla meni puolitoista viikkoa.

Kun mä tänään lähdin salille, olin mä ihan varma, että homma alkaisi alusta. Olin täysin vakuuttunut siitä, että kaikki tehty työ on sulanut sairasvuoteelle ja tänään lähtötaso olisi nolla. Mutta mä yllätyin. Kaikki ei tänään jatkunut siitä, mihin ne silloin 20 päivää sitten jäi. Mutta mikään ei myöskään alkanut alusta. Askelkyykyssä askel ei ollut ihan yhtä kepeä kuin ennen ja jalkaprässissä piti tyytyä tekemään kaikki neljä sarjaa 50 kilon painolla, vaikka edellisellä kerralla vikaan sarjaan oli saanut ladata 70 kiloa rautaa. Mutta useimmat liikkeet mä jaksoin tehdä ihan samoilla painoilla kuin silloin viimeisimmällä salikerralla. Ja sitten ihan täysin yllättäen, mun arkkivihollinen, sumomaastaveto, sujui tänään ihan leikiten. Mä olen monta kertaa vääntänyt itkua ja pidätellyt oksennusta kyseisen liikkeen kohdalla. Silloin tangon päihin lisätyt viiden kilon painot ovat tuntuneet maailmanlopulta. Tänään tankoon ladattiin parhaimmillaan 30 kiloa. Ja niin vaan se tanko nousi maasta.

Mua harmitti sairastamisen aikana aivan vietävästi. Tuntui, että mä olin juuri saanut hyvän tekemisen temmon päälle ja sitten tulee kipeäksi. Kotona maatesssa pyörittelin jo päässä kaikkia kauhukuvia. Että entä, jos sairastumisia tuleekin vuoden aikana useampia. Miten joka kerta jaksaa aloittaa homman ihan alusta?

Nyt mä tiedän, että ei mun tarvitse tämän vuoden aikana aloittaa enää kertaakaan alusta. Tämä projekti alkoi syyskuussa, eikä mitään muita alkuja ole edessä. Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Tietysti haluaisin uskoa, että nämä sairastelut olivat nyt tässä, mutta ei niin välttämättä ole. Sängynpohjalle saatetaan päätyä tämän vuoden aikana vielä uudemman kerran. Mutta nyt kun mä tiedän, ettei se tarkoita mitään absoluuttista alusta aloittamista, on takaiskuihin paljon helpompi suhtautua.

Tänään mulle tuli ylpeä ja onnistunut olo. Minä ja mun valmentaja ollaan selvästi saatu rakennettua mulle sellaista hyvää peruspohjaa, joka ei yhden flunssakierteen aikana romahda. Ollaan siis tehty oikeita asioita ja mitä ilmeisemmin mulle on alkanut jonkinlaiset muskelit kehittymään. Oli tärkeää huomata, ettei tauosta huolimatta aikaisempi työ ollut mennyt hukkaan. Tänään mä tavallaan sain korjata sen aiemman työn hedelmiä. Kun mä silloin syyskuussa oikeasti aloitin tämän projektin, tuntui musta ensimmäisellä kuntosalikerralla siltä, että mä en jaksa. Kun mä tänään treenasin pitkän tauon jälkeen, tuntui musta siltä, että kyllä mä jaksan. Jotain kehitystä on siis tapahtunut.

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness