Kuntosalille on musta nykyään kiva mennä. Aluksi mä ajattelin, että ilo tulisi ulkoisten muutosten kautta. Siitä, että reisiin alkaa revetä erottuvia lihaksia, vatsan kohdalle saa pinnistettyä jonkinlaiset laatat tai kun huomaa hauiksen kasvaneen. Ulkoisten muutosten aikaansaaminen ottaa aikansa ja siksi mä olenkin innoissani siitä, että itse kuntosalilla käymisestä on löytynyt iloja!

Yhteisöllisyys. Se ei ollut ensimmäisenä mun mielessä, kun mietin, millaisia asioita tulisin kuntosalilla kokemaan. Mutta yllätys oli positiivinen. Parhaita ovat tietysti ne kerrat, kun saa mennä tekemään treenin yhdessä jonkun toisen kanssa. Tai vaikka tehtäisiin omia treenejä, niin mennään silti yhdessä. Mutta silloinkin, kun menen yksin, tuntuu siltä, että saan kuitenkin tulla osaksi joukkoa. Musta on ollut kiva huomata, että kuntosalilla kanssatreenaajaa moikataan tai edes pidetään ystävällisesti ovea auki. Tutulla salilla työntekijöiden kanssa voi tullessa tai mennessä vaihtaa pari sanaa tai pyytää apua tuntemattoman laitteen löytämiseen. Kerran tapahtui jopa sellainen ihme, että tuntematon tyyppi alkoi kuntosalilla juttelemaan. Se ilmeisesti huomasi, että tein pystypunnerruksia ihan päin prinkkalaa ja tuli ystävällisesti kysymään, saako antaa pari vinkkiä. Todellakin sai! Ei se ollut mitään pahantahtoista ilkeilyä, vaan ystävällinen ele sen eteen, etten hajottaisi olkapäitäni ihan täysin.

Mun aiemmat liikuntaharrastukset ovat olleet aika pitkälti ylhäisessä yksinäisyydessä tekemistä. Kun joogamatto on levitetty olohuoneen lattialle, ei siinä ole kukaan ollut kommentoimassa, että tuon liikkeen voisi tehdä vähän toisella tavalla. Lenkkipolullakaan ei ole liiemmin tullut kuulumisia kenenkään kanssa vaihdettua.

Yksilölajien parissa askarointi on ollut tietoinen valinta.Joukkuelajit eivät ole ikinä olleet mun juttu. Lapsena en harrastanut mitään sellaista, joka olisi pitänyt tehdä joukkueena. Aikuisiällä mikään ei varsinaisesti ole muuttunut. Edelleen mä teen mieluiten yksin. Joukkuelajeista mua on työntänyt poispäin kilpailullisuus. Aika monet joukkuelajit perustuvat sille ajatukselle, että yksi joukkue kilpailee toista vastaan. Musta ei löydy teelusikallistakaan kilpailuhenkeä. Ajatus kilpailusta useimmiten lamaannuttaa mut täysin ja liikunnan lisäksi vältän muillakin elämän osa-alueilla viimeiseen asti tilanteita, joissa pitäisi jotenkin kilpailla toisia vastaan. Mä en siis kuulu siihen joukkoon, jonka tekeminen siirtyy kovemmalle tasolle, kun kuvioihin tulee kilpailuasetelma. Mun suorittaminen on parasta silloin, kun ei tarvitse mittelöidä ketään vastaan. Joukkuelajeihin liittyy mun ajatuksissa tietty kilpailuhenkisyyden vaade: muuten ei ehkä anna kaikkea joukkueensa eteen.

Kuten sanottu, joukkuelajit eivät ole meikäläisen pala kakkua. Mutta olen mä silti ihaillut ja vähän kadehtinutkin niihin liittyvää yhteisöllisyyttä. Musta se on makeeta, että joukkueesta muodostuu tiivis porukka, joilla on yhteinen juttu. Se yhteinen juttu ehkä auttaa menemään eteenpäin silloinkin, kun ei ihan jaksaisi. Ja ylipäätään se, että saa olla osa jotain yhteisöä, on mun mielestä etuoikeus.

Siksi musta tuntuu tosi kivalta, että mun uudessa liikuntaharrastuksessa on tällainen yhteisöllinen ulottuvuus. Ja nimenomaan sellaisen yhteisöllisyyden ulottuvuus, joka tuntuu sopivan juuri mulle. Kuntosalilla kaikki ovat tietyllä tapaa saman asian äärellä ja se yhdistää. Oma tekeminen ei kuitenkaan ole riippuvaista toisten menosta, eikä itse ole vastuussa toisten onnistumisista tai epäonnistumisista. Yhteisöllisyyden määrää voi myös säädellä. Jos on juttutuulella, niin rupatteluseuraa todennäköisesti löytyy. Toisina päivinä voi kuitenkin painella sisään ja ulos ilman sen suurempaa sosiaalisuutta. Omaa treeniohjelmaa voi toteuttaa, vaikka paikalla ei olisi ketään muuta ja toisaalta kenenkään toisen treeni ei mene pilalle, vaikka mä en juuri sinä päivänä itse jaksaisi tulla paikalle.

Kuntosalin tarjoama yhteisöllisyys tuntuu sopivan mulle tosi hyvin: ollaan yhteisen asian äärellä, mutta jokaisella on omat tavoitteensa ja tekemisen tapansa. Voisi asian ilmaista niinkin, että kuntosalilla ollaan samassa meressä, mutta omissa veneissä. Ja sehän mulle sopii.

Vaikka mulla on salielämää takana vasta vajaat kaksi kuukautta, tuntuu oma vakiosali jo varsin tutulta paikalta. Kanssakävijät alkavat ainakin kasvoiltaan tulla tutuiksi ja ympärille katsoessaan huomaa tunnistavansa tuttuja juttuja: tuolla tuo yksi taas harjoittelee fitness-poseerauksia, toisella näyttää olevan meneillään viikottainen sessio personal trainerin kanssa ja siellä se yksi perhe taas treenaa porukalla. Mä olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että kuntosali on kuin toinen koti. Nyt mä alan ymmärtää, mitä ne sillä tarkoittivat.

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness

Tie kisalavalle syksyllä 2023 ei käy pelkästään kuntosalin kautta. Kun mä päätin painella bikini fitness -lavalle, hyppäsin itselleni aikalailla tuntemattomalle maaperälle. Lihasten lisäksi mun pitää tämän vuoden aikana saada aika paljon muutakin aikaiseksi, jotta mä todella voin nousta tuomareiden tuijotettavaksi. Hommaa riittää taatusti jokaiselle kuukaudelle, mutta loppuvuoden aikana mun tehtävälistalla on:

Kisakenkien hankinta: Bikini fitness -lavalle astellaan korkojen kera, mutta millä tahansa popoilla ei siellä voi käyskennellä. Mä omistan korkokenkiä jo ennestään ja ihanat korkkarit on mulle nykyään jonkinasteinen heikkous. Uskon myös korkokenkien kohdalla siihen, että mitä korkeampi ja räväkämpi niin sen parempi. Mä en kuitenkaan ole mikään mestari korkokengillä kävelemisessä. Lisäksi olen havainnut, että kisalavalla käytettävät kengät eroavat aika paljon niistä, joilla mä olen tähän mennessä painanut menemään. Siksi mä aion hankkia kisakengät hyvissä ajoin ja harjoitella hartaasti niillä kävelyä. Kaatuminen on ehdottomasti mun kauhuskenaario numero yksi, joten sen mahdollisuus täytyy minimoida. Kisakenkien hankinta tulee varmasti jo itsessään olemaan projekti, sillä niihin näyttää liittyvän liuta erilaisia sääntöjä. Olenpa myös kuullut villejä huhuja siitä, että kengät pääsääntöisesti tilataan Espanjasta asti, eikä Suomesta välttämättä löydy liikettä, josta oikeanlaiset kengät voisi ostaa. Tässä asiassa en kuitenkaan yrittämättä luovuta. Haluaisin ehdottomasti ensisijaisesti löytää kengät ihan kivijalkaliikkeestä, jotta pääsisin sovittamaan niitä ennen ostopäätöstä.

Tiimi-asian selvittäminen: Kun me oltiin katsomassa bikini fitneksen sm-kisoja, kilpailijat esiteltiin lavalle tultaessa. Kilpailijasta kerrottiin nimi, kotipaikkakunta ja tiimi. Siinä kohtaa tajusin, että multa taitaa puuttua jotain olennaista. Mä en kuulu mihinkään tiimiin. Yleensä ilmeisesti tiimi määrittyy valmentajan mukaan. Mullahan on kyllä valmentaja, joka tekee treeniohjelmat, piiskaa mua kuntosalilla ja muutenkin toimii oppaana fitness-elämässä. Valmentajani ei kuitenkaan edusta mitään tiimiä. Sen vuoksi selvitettävien asioiden listalla on, onko tiimiin kuuluminen pakollista. Mahdollisia vaihtoehtoja on muutamia: 1. Tiimiin kuuluminen ei ole pakollista ja homma on sillä selvä. 2. Tiimiin kuuluminen on pakollista ja sen pitää olla jokin olemassaoleva tiimi. Tämä tarkoittaisi sitä, että mun pitäisi selvittää, kuinka pääsen jonkin tiimin jäseneksi. 3. Tiimiin kuuluminen on pakollista, mutta tiiminsä voi perustaa vaikka itse. Tämä olisi mun kannalta ihan mieluisa ratkaisu ja siinä tapauksessa mun tiimi olisi Good Mood Food Fitness. Tietysti. Tiimiasiaan täytyy joka tapauksessa saada selvyys tämän vuoden puolella, sillä ensi syksyn kisoihin ilmoittaudutaan jo alkuvuodesta.

Fitness-videoiden katselu: Mä olen tämän lyhyen fitness-elämäni aikana saanut sellaisen käsityksen, että lavaesiintyminen on bikini fitness -kilpailuissa aika suuressa roolissa. Ei siellä kisoissa kukaan rasvaprosenttia mittaa tai lihasmassaa laske. Kaikki arviointi tapahtuu silmämääräisesti ja silloin sillä on väliä, miten itsensä tuomaristolle esittelee. Esiintymiseenkin liittyy tietysti sääntöjä, joten kisalavalle noustaessa mulla on syytä olla kirkkaana mielessä, mitä siellä saa ja ei saa tehdä. Parhaan käsityksen asiasta saa varmaankin katsomalla, mitä muut tekevät. Ja mä aion ottaa oppia nimenomaan niiltä parhailta. Mulla on siis sellainen taktiikka, että katson vain sellaisten kilpailijoiden videoita, jotka ovat sijoittuneet vähintään kolmen parhaan joukkoon. Lisäksi aion ihmetellä ison maailman meininkiä ja katsella myös kansainvälisiä kilpailuja. Mä uskon, että mulla on omasta takaa kyllä riittävästi osaamista siihen, mitä lavalla ei kannatta tehdä.Varoittavia esimerkkejä en siis koe tarpeelliseksi tuijottaa.

Mun loppuvuoden tehtävälista näyttää omaan silmään siltä, että YouTube ja Suomen Fitnessurheilu ry:n verkkosivut tulevat olemaan mun näytöllä aika aktiivisesti. Mutta täytyy kyllä todeta, että kaikki tällainen oheispuuha punttitreenien lisäksi tuntuu varsin mieluisalta. Fitness-maailmaan sukeltaminen on musta jännittävä juttu ja mä olen innoissani siitä, mitä kaikkea tulen tämän vuoden aikana kokemaan ja oppimaan.

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness