Mä tapasin muutama viikko sitten Vantaan Fitness Cupissa erään bikini fitness valmentajan. Tartuin tietenkin tilaisuuteen ja jututin tyyppiä fitnessruokavaliosta. Kysyin häneltä, että onko se ihan oikeasti grammantarkkaa touhua ja uskooko kyseinen valmentaja, että bikini fitness kuntoon pääseminen edellyttää valmiiksi tehdyn ruokavalion tunnontarkkaa noudattamista. Vastus yllätti iloisesti. Kyseinen valmentaja nimittäin vastasi, ettei kyse ole grammoista, eikä ulkopuolisen laatima ruokavalio ole mikään ehdoton edellytys. Hän kertoi, että niin toimitaan, koska se on helpompaa. Bikini fitness kuntoon pääseminen vaatii tarkkaa syömistä. Kun kuvioissa on keittiövaaka ja kisadieetti, on syömisen tarkkailu ulkoistettu ja kisalavalle mielivälle jää vain suorittava osuus. Silloin ei tarvitse itse tehdä niitä epämiellyttäviä ja vaikeita valintoja siitä, mitä voi syödä, jotta lopputulos on halutun kaltainen. Jututtamani valmentaja uskoi, että ruokavalion kiristäminen omaehtoisesti voisi olla haastavaa, koska silloin joutuu ikään kuin tekemään vastoin sitä, mitä tekisi mieli tehdä.

Ymmärrän hyvin valmentajan näkemyksen siitä, että ulkopuolelta tuleva ohjaus auttaa pysymään ruodussa sellaisessa asiassa, jossa ehkä muutoin itse lipsuisi kauemmas tavoitteesta. Sen vuoksi mäkin olen pyytänyt mua näissä asioissa viisaampaa ihmistä tekemään mulle treeniohjelman ja valmentamaan mua kuntosalilla. Ilman sitä luisuisin treenirutiineista aivan varmasti. Treenaaminen ei ole mulle sydämenasia, joten ilman ulkopuolelta tulevaa paimennusta olisi helppoa valita mukavuus vielä muutaman toiston sijaan.

Mutta ruoka on mulle sydämenasia. Mun rakkaus ruokaan tarkoittaa myös sitä, että mä olen hyvin tarkka siitä, mitä suuhuni laitan ja minkälaista ruokaa kotiini ostan. Siksi mä uskon, ettei mun kisakunto tule jäämään ruokavaliosta kiinni, vaikka en sitä  toisen käsiin annakaan. Mä uskon, että mun intohimo ruokaan ja ja aika tiukatkin ruokaan liittyvät periaatteet johtavat siihen samaan lopputulokseen, kuin joku toinen ehkä valmista ruokavaliota noudattamalla pyrkii: tarkkaan syömiseen. Kaloreita mä en laske ja keittiövaakaa mulla ei ole. Mulla ei myöskään ole mitään mietoa aterioideni proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin suhteesta. Silti mulla on aika paljon ruokaan liittyviä sääntöjä, joiden suhteen olen tarkka, suorastaan ehdoton. Ruuasta pitää tietysti saada myös iloa ja nautintoa. Ja juuri siksi mä olen todennut, että mun kannattaa ja mä haluan pitää kiinni tietyistä periaatteista, jotta ruoka olisi sekä hyvää että hyvää tekevää:

Suolattomuus kotona: Mun kotona on tasan yksi suolapurkki ja se löytyy siivouskaapista. Sitä käytän kemikaalittoman uuninpuhdistusaineen valmistamiseen. Ruokaan mä en koskaan itse lisää suolaa, en kokkausvaiheessa, enkä lautaselle. Kotona kokkausvuorossa olen useimmiten minä, mutta jos joku toinen kokkaa, muistan mä aina erikseen sanoa, että älä sitten laita suolaa. Kerran kotona valmistettuun tonnikalapihviin  erehdyttiin laittamaan suolaa. Mua suorastaan raivostutti. Pilalle meni hyvä pihvi. Annoin suosiolla muiden syödä kyseisen kalasaaliin, koska mun mielestä se suolalla maustettu tonnikalafilee oli ällöttävä. Mä uskon, että mun elimistö saa kyllä riittävästi suolaa ilman, että erikseen sirottelen sitä kokkauksiini. Paljon enemmän olen huolissani liian suolan saannista, sillä sitä tuntuu olevan lähestulkoon kaikessa. Mä käytän ruuanlaitossa aika paljon erilaisia kasviproteiinivalmisteita, joissa jo itsessään on usein suolaa. Monesti toivon, että niissäkin sitä olisi merkittävästi vähemmän. Mä unelmoin siitä, että liian suolan välttelemisestä tulisi samanlainen buumi kuin sokerittomuudesta. Aika monet tuotteet markkinoivat itseään sokerittomuudella ja aika paljon sellaisia tuotteita myös kulutetaan. Mutta missä on suolattomuudella ratsastavat tuotteet? Mä ainakin ostaisin.

Sokerittomuus ja makeutusaineista kieltäytyminen: Olkoonkin, että sokerittomuus on jo pidemmän aikaa näyttänyt olevan hitti. Silti edelleen yllättävän moniin tuotteisiin lisätään sokeria. Mä olen omassa olossani huomannut, että sokeri ei tuo siihen mitään hyvää, ei edes hetkellistä nautintoa. Siksi on ollut helppo kotiolosuhteissa luopua siitä lähes kokonaan. Sokerista luopuminen kävi makeiden tuotteiden osalta varsin helposti. Opettelin sokeritonta leivontaa ja löysin luonnollisia tuotteita, jotka tyydyttävät makeanhimon. Mutta suolaisten tuotteiden kohdalla oli huomattavasti enemmän luopumisen tuskaa. Jostain mulle käsittämättömästä syystä moniin sellaisiinkin elintarvikkeisiin, joiden ei ole tarkoitus olla makeita, lisätään sokeria. Omalla kohdallani se tarkoitti esimerkiksi sitä, että suosikkikalapullat, maailman parhaat kaurapiirakat ja ihanan väriset kasvispyörykät eivät enää pääse peruskauppalistalle. Tuotteet toki edelleen maistuvat hyviltä, mutta niiden raaka-ainelista ei musta tee mulle hyvää. Siksi en haikaile niiden perään.

Suomalainen liha: Jos mä syön lihaa Suomessa, pitää sen sen olla suomalaista. Piste. Mulle suomalainen liha tarkoittaa maailman puhtainta ja parasta lihaa ja kaikenlaisen muun lihan syöminen Suomen rajojen sisäpuolella tuntuu väärältä. Tämä on tietysti vähän hassua, sillä ulkomailla en tietystikkään koe tarvetta kysellä, että saisiko suomalaisen pihvin. Mutta kotimaassa ollessani  en todellakaan suostu syömään mitään saksalaista jauhelihaa tai puolalaisia leikkeleitä. Nykyään en enää kotiin osta lihatuotteita ollenkaan, mutta tämä periaate piti myös runsaamman lihansyönnin aikoina. Vuosia sitten ostin lihatiskiltä kanafileitä, mutta en muistanut kysyä, ovatko ne suomalaisia. Soitin liikkeeseen ja kysyin asiasta kotoa käsin. Olivat.

Tuoreet kasvikunnan tuotteet joka aterialla: Tämä näkyy erityisesti kauppareissuilla. Kauppalaskusta aina valtaosa on peräisin hedelmä-vihannesosastolta ja sillä osastolla suoritetaan ruokakaupparallin pisin kierrosaika. Mun lautasella pitää joka aterialla olla marjoja, hedelmiä, kasviksia tai juureksia tuoreena. Muutoin se ei tunnu aterialta ja siitä jää tunkkainen olo. Erityisen tärkeitä ovat aamut. Jos mä en saa aamulla jotain tuoretta, ei päivä kyllä siitä oikeastaan enää hyväksi käänny. Rakastan hotelliaamupaloja, mutta usein toivoin, että niiden valikoimaan kuuluisi vielä enemmän tuoretavaraa. Siksi valitsin viimeisimmällä Ranskan ja Sveitsin ruokamatkallakin valmistaa aamupalat itse.

Kieltäydyn alkoholista ja kofeiinista: Siinä kaksi myrkkyä, joihin mä en koske. Alkoholi on mun mielestä yksinkertaisesti niin pahaa, ettei mulla ole yhtään syytä juoda sitä. Ruokamatkalla Sveitsissä päätin ranskalaishenkisessä ravintolassa kunnioittaa kyseisen keittiön perinteitä tilaamalla kirsikoita brandyssä. Se oli virhe. Kakomalla sain alas kaksi kirsikkaa ja loput piilotin lautasliinaan, koska en halunnut olla epäkohtelias. Ne olivat kerrassaan oksettavia. Mutta kyseinen jälkiruoka kyllä muistutti, miksi en juo alkoholia. Jatkossa tiedän, etten myöskään yritä syödä sitä. Ihan yhtä pahaa se on, vaikka jälkiruokakulhosta tarjoiltaisikin. Kahvi kuuluu makunsa puolesta mun maailmassa samaan kategoriaan kuin alkoholikin: pahaa. Kofeiinituotteet ylipäänsä ovat joka kerta aiheuttaneet mulle niin ikävän olon, että olen katsonut parhaaksi pysyä kaukana kofeiinista sen kaikissa muodoissa. Viimeisimmän kerran minä ja kofeiini kohtasimme noin vuosi sitten. Kyseessä ei ollut halloween, mutta tuo kiusankappale oli onnistunut naamioitumaan niin hyvin, etten edes tiennyt nauttivani kofeiinia. Sinne se oli piristävän smoothien sekaan soluttautunut. Kun sitten aamulla nousin nukkumatta silmäystäkään, totesin, että ei kiitos kofeiinia minulle.

Mulla on vuosi aikaa muovautua bikini fitness kuntoon. Tuleva vuosi tulee siis pitämään sisällään paljon treenaamista ja vielä enemmän treenaamisen opettelua. Vuoden päästä mä haluan näyttää omasta mielestäni aivan törkeän hyvältä. Siis niin hyvältä, että oksat pois. Muiden silmissä mä toivon näyttäväni siltä, ettei kenenkään tarvitse ainakaan kysyä, että mitä ihmettä mä siellä kisalavalla oikein teen. Tämän saman vuoden aikana mä aion myös nauttia jokaisesta suupalasta. Mulle jokapäiväiseksi leiväksi ei kelpaa mikä tahansa käntty, vaan ruuan pitää olla hyvää ja siitä pitää saada iloa. Ruoka ei totisesti ole mulle mikään mekaaninen polttoaine, jolla kone pidetään jotenkuten käynnissä. Se on mun terveyden perusta, tapa nauttia elämästä ja yksi suurimmista intohimoistani. Tätä kaikkea se tulee myös seuraavan vuoden aikana olemaan.

Kaikki tämä varmaan kuulostaa siltä, että mä yritän saada kaiken luopumatta mistään. Ja juuri niin mä itseasiassa aion tehdä. Mä koen mun syömisen jo tällaisenaan antavan mulle terveyttä ja energiaa. Lihaksia se ei tietystikkään ole tuonut ja siksi mä olen alkanut käymään kuntosalilla. Laitan siis hyvän päälle toisen hyvän sen sijaan, että mylläisin koko perustan uuteen uskoon. Mä uskon ja luotan siihen, että hyvä ruoka ja hyvä kroppa voivat kulkea samassa veneessä.

Mä en jätä bikini fitnekselle tyypillistä ruokavaliota noudattamatta sen vuoksi, että en pystyisi siihen. Kalkkunaleikkeen ja kreatiinijauheen makuinen vuosi kuulostaa kyllä kammottavalta, mutta kyllä senkin tarvittaessa kestäisi. On tässä elämässä pahempaakin nähty. Mä olen valinnut olla noudattamatta bikini fitness -ruokavaliota siitä yksinkertaisesta syystä, että mä en usko siihen. Tässä syyt, miksi en:

Eläinproteiinin ahmiminen: Kanafilee, kalkkunaleike, kananmuna, raejuusto ja maitorahka. Kaikki nämä ovat käsittääkseni tyypillisen bikini fitness -ruokavalion peruspilareita. Lisäksi kaikki nämä ovat peräisin eläimestä, osa elävästä ja osa kuolleesta. Mä en itse usko, että ihminen voi tuntea oloaan oikeasti elinvoimaiseksi, jos lautasella on joka päivä jotain kuollutta. Mä en myöskään usko eläinperäisen proteiinin olevan mitenkään ylivertaista verrattuna kasviperäisiin vaihtoehtoihin. Aika usein myös ihmettelen, että tarvitaanko sitä proteiinia ihan oikeasti niin paljon, kuin fitnessmaailma antaa ymmärtää. Tietysti kyseessä on lihasten rakentamiseen olennaisesti liittyvä ainesosa. Välillä kuitenkin pohdin, onko osittain kyse myös kritiikittömästä proteiinibuumista, jossa sen syömisestä ja juomisesta on tullut trendikäs tapa ilmentää fitnesselämää. Mun muskeleita kasvatetaan siis pääasissa kasvisten ja kalan voimalla ja toistaiseksi en koe tarvetta syödä proteiinia ihan joka aterialla.

Keinotekoisuus: Mulle hyvinvointi on luonnollisuutta. Siksi omaan ajatusmaailmaani sopii huonosti ajatus siitä, että osa tarvittavista ravintoaineista pitäisi saada keinotekoisesti purkista. Omalla kohdallani koen saavani kaiken tarvitsemani lautaselta. Mun lisäravinne on siis monipuolinen ruokavalio. Keinotekoisuutta mulle edustaa myös kofeiinipitoisten virvoitusjuomien kittaaminen. Mä en lakkaa ihmettelemästä, miten energiajuomat ovat voineet lyödä fitnessmaailmassa läpi siinä määrin, että niiden juominen näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä ilmeisemmin osa energiajuomista on onnistunut antamaan itsestään kuvan oikeina terveystuotteina. Joskin ainesosaluetteloissa vilisevät tuntemattomat termit saavat kyllä kysymään, että voiko näin keinotekoinen olla mitenkään hyvää tekevää. En myöskään oikein ymmärrä yritetäänkö niillä sammuttaa jano vai saada lisäenergiaa treeniin. Olipa tarve kumpi tahansa, olisi niihinkin tarjolla luonnolliset vaihtoehdot: vesi ja uni.

Oma ruokavalio on ulkoistettu jollekin toiselle: Joku toinen on viikkoja etukäteen valmiiksi laskenut, että mitä milläkin  hetkellä saa tai pitää syödä. Sitten syödään, vaikka ei olisi nälkä tai tunnetaan nälkää, kun ei voi vielä syödä. Tuohon tiivistyy minun mielikuvani kisadieetistä. Mulle itselleni viisaus syömisen suhteen asuu omassa kehossani. Ulkopuolisen laatima ruokavalio tuntuisi epäluottamuslauseelta kehon lähettämiä viestejä kohtaan. Mä ajattelen, että mieli aina keksii haluta kaikenlaista, mutta keho kyllä kertoo, mitä oikeasti tarvitaan. Kyllä sen olossaan tuntee ja peilistä näkee, onko syönyt oikein ja tavoitellun lopputuloksen mukaisesti.

Satokausiajattelun puute: Suomessa on neljä vuodenaikaa ja suomalaisessa ruokakaupassa on vielä sitäkin useampi sesonki. Se tarkoittaa tietysti sitä, että lautasen pitäisi eri aikoihin vuodesta näyttää erilaiselta aina sen mukaan, mikä sillä hetkellä on hyvää. Fitness-ruokavalion lautasmalli vaikuttaa kuitenkin olevan kotoisin maailmasta, jossa on vain yksi vuodenaika. Kurkku, tomaatti ja kesäkurpitsa löytyvät kiposta kaikkina vuodenaikoina.Mä itse uskon, että syömällä satokauden mukaan ruokavaliosta tulee väistämättä melko monipuolinen ja siksi ihmettelen, miksi kisadieetin raaka-ainevalikoiman pitäisi koostua koko vuoden samoista kasviksista.

Huijauspäivät: Kovin kurinalaiseksi kiristelty ruokavalio aiheuttaa varmaankin sen, että joutuu alati kamppailemaan kaikenlaisten mielitekojen kanssa. Sitten silloin tällöin sallitaan itselleen huijauspäivä, jolloin syödään kaikkea sitä, mikä muutoin ei ole sallittua. Tästä seuraa mun mielestä kaksi aivan tarpeetonta asiaa. Ensinnäkin silloin hyvästä ruuasta ja siitä nauttimisesta tulee vain harvojen hetkien etuoikeus. Ruokaa syödään päivittäin. Se on itsestäänselvyys. Ruuasta pitäisi myös päivittäin voida nauttia. Senkin pitäisi olla itsestäänselvyys. Toisekseen huijauspäivät ruokkivat ajatusta siitä, että terveellisen syömisen pitäisi olla kurttuotsaista kurimusta, josta tarvitaan vapaapäiviä. Mun mielestä ateria voi samaan aikaan olla hyvänmakuinen ja hyvää tekevä. Ei niiden välillä tarvitse vuorotella.

Nämä ovat asioita, joihin mä en usko. Mä en usko myöskään siihen, että pitäisi valita syökö hyvää ruokaa, joka tekee itselleen pahaa vai pahaa ruokaa, joka sitten muka tekee hyvää. Kuvista löytyy sellaisia ruokia, joihin mä uskon. Mun mielestä ne näyttävät hyviltä, maistuvat hyviltä ja tekevät hyvää.