Seikkailua hämärillä gradupoluilla

Nyt ei auta kuin rämpiä eteenpäin. Vaikka sitten silmät kiinni, mutta eteenpäin! En tiedä mitä kulman takana odottaa, mutta parempi se on kuin tämä ahdinko.

Auttamattomasti, nolosti ja tuskallisesti jäljessä aikatauluistani ja maailmanmenosta, mutta eteenpäin.

Havaintoja graduelämän hämärien polkujen varrelta:

Kun luulin saavuttaneeni uudet pohjamudat luovuttuani lopuistakin standardeistani koskien gradunkirjoituslookia (heihei siistihkö aikuisuus, tervetuloa verkkarit ja lenkkarit) huomaisin, että ilmeisesti tämä nostikin sosiaalisia pisteitäni katu-uskottavana hardcore-opiskelijana: työnnettyäni nenäni ulkomaailmaan pääsin/jouduin heti matkaoppaaksi opinahjostani kiinnostuneille turisteille. Jihuu – jos en koskaan valmistu eikä koulu saa rahojaan, ainakin voi vedota kantaneeni korteni kekoon sen kansainväliseen brändäyksen osalta.

Kohtaamiset graduryteikön pitkäaikaisten kanssaharhailijoiden kanssa sekoittaa omituisesti yhteen lämpimän myötätunnon ja helpottuneen vahingonilon. Toisaalta on haluisi paijata ja kertoa, että kaikki vielä järjestyy – toisaalta tuntee ihan puhtaan itsekästä iloa siitä, että tässä pimeydessä mönkii muitakin eksyneitä luusereit- kröhöm – siis seikkailijoita. Että toivon sulle kaikkea mahdollista hyvää, mutta hei kiva kun säkään et vielä löytänyt vapauteen aurinkoisille niityillle vaan upposit tuohon suohon. Hups.

Olen pääsemässä siihen superprokrastinaatio-vaiheeseen, jossa olen ihan tosi tarmokas kaiken muun kuin sen polttavimman homman suhteen. Joskus muinoin iski aina siivousmotivaatio kun oli vaikka tentti tulossa. Gradumörkö lytisti mut kesällä melkoiseksi vihannekseksi – olen ollut enemmänkin lamaantunut. Mutta nyt nousee seurantaexceleitä kuin sieniä sateella. Tiedän yksityiskohtaisesti miten, missä muodossa ja milloin palauttaisin graduni, jos minulla sellainen olisi. Pienet arkiaskareet hoituvat siivillä eivätkä jää viimetippaan. Liikuntaan ja terveelliseen ruokaan ja töiden alkuun on pirteä kiinnostus. Kotona kaakelit kiiltää. Tämän touhukkaan hyötyprokrastinaation kuningattaren paluun uskoisin viittaavan siihen, että kohta ihan oikeasti saan itseäni niskasta kunnolla kiinni ja gradu vielä nousee synkistä syvyyksistään sankarillisen musiikin soidessa taustalla.

Blogin kirjoittaminen on muuten hauskempaa kuin gradu.