Päivä 2: Ehkä suuressa Gradu-pimeydessä on sittenkin elämää?

Vastarintaliikkeen toinen päivä: synkkyydessä ehkä pilkahtaa jotain elämää muistuttavaa? Gradu pitää edelleen kauhean ylivaltansa, mutta jostakin sitä pitää lähteä piipertämään eteenpäin, on sekin kai jo jotain… Kuono siis esiin vaikka ei yhtään tekisi mieli. Vapise kauhusta gradunkammotus, täältä tullaan.

Takaiskuja taistelussa on jo tullut: jostain ihmeen syystä näin tarpeelliseksi tutustua sieluni syvyyksiin hyödyllisillä nettitesteillä tyyliin ”Valitse kolme ruokaa ja hattu, kerromme sinulle kaiken kengänkoostasi ja unelmistasi”. Pääsin myös havaitsemaan, että ilmeisesti energiani ei riitä samanaikaisesti sekä Gradulle että normaaliin sosiaaliseen yhteiskuntaan osallistumiseen. Täpötäydessä lounasravintolassa pöytääni tunkeutuneen herran mukaan seurani oli kuulemma (huvittuneella äänensävyllä) ”oikein meditatiivista”. En edes tajua. Ehkä hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä keskittynyttä nakertamista. Koin myös erittäin tarpeelliseksi hankkia blogiin kuvitusta. Ja haaveilin vapaudesta, tuosta kaukaisesta utopiasta.

Tämä päivä taisi vielä jatkaa Gradun ylivoimaa, mutta ehkä jokin pieni pilkahdus kapinahenkeä on jo havaittavissa. Aloitin viimeinkin aineistoni järjestelmällisen läpikäynnin ja dokumentoinnin, näin sitä mennään! Häijy ja pelottava ohjaajani tosin halusi tästä jo alustavan raportin, mutta ööööh. Esitän ehkä ymmärtäneeni kommunikaatiomme väärin ja teen tämän niin kuin teen. Deadlinet on hyviä, jos ne saavat vauhtia ja kuria toimintaan. Deadlinet ovat huonoja, jos ne lamauttavat kauhusta estäen kaiken toiminnan. Suhteeni ohjaajaani muistuttaa enemmän skenaariota nro.2.

Vaikka tilanne on yhä jokseensakin 2-0 Gradun hyväksi (todellisuudessa varmaan 302-0 Gradulle, mutta propagandasyistä aloitan uuden ajanlaskun), ehkä huomenna tilanteessa tapahtuu yllättävä käännös…?

Huomenna hyökkään aineiston kimppuun uudella uhmalla (ja etsin rauhallisemman lounaskohteen, jossa saan olla kaikessa rauhassa meditatiivinen erakko).