Lontoo

image_3.jpeg

Keskiviikkona lensin Lontooseen työmatkan takia. Kokouksien välillä oli ihana kävellä pitkin Kensingtonin, Chelsean ja Paddingtonin katuja.

image_5.jpeg

Tällaisen sisäänkäynnin haluaisin omaan kotiin. Rakastan mustavalkoisia kuoseja.

image_6.jpeg

image_7.jpeg

Hei William ja Katen koti!

image_8.jpeg

Jos pääsisin aina raikkaaseen puistoon hengähtämään kokouksien välillä ja lentämisen jälkeen matkustaisin paljon useammin töiden puolesta.

 

Kulttuuri Suosittelen Höpsöä

DIY: Kesäinen Off The Shoulders – Mekko

img_2243.jpg

Kuukausia sitten ihastuin tähän Madewellin mekkoon ja sain siitä ompeluinspiraatiota. Etsiskelin samantapaiasta kangasta Tukholmalaisista kangaskaupoista mutta mikään ei ollut lähelläkään yhtä kaunista. Tyydyin sitten tyg.se- nettikaupan alennusmyynneistä aika perus mustavalkoiseen siksak-kuvioon. 

Googlailin kaavoja ja löysin A Pair & A Spare blogin jonka DIY projekteja olen sen jälkeen opiskellut ulkoa. Aivan ihana blogi. Tämä mekkohan oli juuri sitä mitä halusin! Tosin en pitänyt siitä, että hartijoiden ympärille tulisi kaksi paksua kuminauhaa päällekkäin, joten ompelin lopuksi mekon tämän kaavan mukaan (eli mekossa on aukot käsivarsille ja vain yksi kuminauha hartijoiden ympärillä. Tällä tavalla mekko pysyy myös aina paikallaan)

Kun mekko oli jo valmis löysin Afroart-kaupasta kivaa kangasta ja nyt ajattelin tehdä uuden samanlaisen mekon, mutta tästä kankaasta

Ajatus oli siis tehdä ”telttamainen mekko”- eli hyvin löysä ja iso vaatekappale, jota olisi mukava pitää kun iho on kokenut paljon ja ulkona on kuuma ja haluaa vain olla mukavasti. Halusin siihen tuon hartijaröyhelöosuuden, jotta mekko olisi kuitenkin naisellinen ja soma, eikä telttamaisuus haittaisi liikaa. Aijon pitää mekkoa kesälomamatkalla kun aamulla käyn hotelliaamiaisella, kun haluan bikineiden päälle jotakin vaatetta jotta voin lounastaa tai jopa Tukholmassa piknikillä. Mekossa on oikein mukava istua nurmikolla kun se ei purista mistään.

Muoti DIY Trendit