Lakritsihimoiset

lakrids.jpg

Ystäväporukassani on muutama raakalakritsin palvoja. Yksi niistä on Tukholmassa asuva Alice (joiden kanssa keskustelut voivat helpostikin sujua näin ”Kuulin että Gårdenista saa lakritsidrinkkejä” ”Mennään” tai ”Join ihanaa lakritsiteetä enkä saa sitä mielestäni” ”ymmärrän!” tai ”Kööpenhaminan kentällä myydään amarelleja” ”Ensi välilasku siis siellä”) ja toinen on Norjalainen ystäväni Hilde. Hilde oli Tukholmassa design-viikoilla töissä, ihan niinkuin itsekin, ja Hilde päätti jäädä vielä yökylään, jotta ehtisimme puhua. Ei messuilla oikein ehdi kun pitää olla asiakkaiden kanssa.

Tiesin, että ensimmäinen paikka jonne veisin Hilden ”shoppauskierroksellamme” olisi naapurissamme sijaitsevaan lakritsikauppaan. Kaupassa sujui tunti ja Hilde hankki niin ystävänpäivälahjat, äitienpäivälahjan, itsellensä leipomistarvikkeet ja lopputalven teet. Lakritsikaupassa myydään muuten kaikkia suomalaisia lakritsituotteitakin niin Laitilasta Brunbergiin.

Puheenaiheet Höpsöä

Ruusukultaiset

korut.jpg

Sain ystävältäni Iinalta syntymäpäivälahjaksi uudet korvikset- ruusukultaiset. Ne ovat ihanan muotoiset 🙂 Ja pidän siitä, että jostain kumman syystä minulla on ihana ruusukultakorusetti ja itse en ole hankkinut niistä ainuttakaan, vaan kaikki ovat lahjoja ja ihan eri ihmisiltä 🙂

Ystäväni Hilde Norjasta kävi viikonloppuna kylässä ja hänellä oli uudet korvikset Bolognasta. Samalla tavalla nekin ”törröttivät” ulospäin niinkuin minun mutta hänen olivat pyöreät. Oikein hauska trendi!

Muoti Trendit