kolmekymmentä

img_8861.jpg

Täytin perjantaina kolmekymmentä vuotta.

En kokenut minkäänlaista ikäkriisiä (se taisi tulla vuosi sitten) vaan kävelin iloisena Tukholman katuja pitkin ja kerroin kovaan ääneen, että jotenkin tuntuu, että asiat on just nyt niinkuin niiden pitäisikin olla. Tunnen itseni juuri sen ikäiseksi kun mitä olen.

Syntymäpäiväjuhlinnat sujuivat hyvin rauhallisesti. Sain käydä ostoksilla lempikaupoissani, Sain syödä hyvää ruokaa ihanasti sisustetuissa ravintoloissa, join hyviä juomia, sain kokovartalohierontaa ja ihania puheluita ja viestejä.

Perjantain alkudrinkiksi join Orangeriet-baarin (suosittelen!) L’Orange drinkin. Siitä taitaa tulla tämän vuoden drinkki. Se oli aivan ihanaa. Täytyykin opetella tehdä tätä kotona ja tarjota sitä vieraille. Etenkin kun appiukkoni yrittää rakennuttaa koko meijän asunnon Sisilialaisista appelsiineista niin hyvä keksiä niille uuttakin käyttöä.

Puheenaiheet Höpsöä

Takapiha Milanossa

img_8307.jpg

Löysin Milanon Navigli-alueelta uuden alueen muutama viikko sitten. Olimme iltapäiväkävelyllä yhtenä sunnuntaina ja sattumoisin näin pienen kyltin, joka osoitti yhden talon sisäpihalla olevan vanhoja valokuvia Milanosta myynnissä.

img_8298.jpg

Jono valokuvamyyntikojuun oli liian pitkä jotta pinnani olisi kestänyt siinä odottaa mutta kävelin muuten vaan alueen läpi ja kokonainen söpö oma maailmansa avautui niin taidekauppoineen kuin antiikkiputiikkeineen.

img_8302.jpg

Olin kuullut, että Milanossa on Casa di Ringhiera-nimisiä rakennuksia, mutta en ikinä ennen nähnyt yhtääkään. Casa di Ringiera ovat siis rakennuksia, joissa pieniä asuntoja peräkanaa, kaikilla sama jaettu parveke ja taloissa ei kulje vettä, vaan pesu ja WC-faciliteetit ovat yhteisiä ja niihin pääsy ulkopuolelta.

img_8305.jpg

Tuo keltainen rakennus kuvissa siis on Casa di Ringhiera, yksi halvimmista asumismuodoista. Nyt Tukholmaan palattuani haluankin takaisin Milanoon, ihan vaan siksi, että kun on sunnuntaikävelyllä on ympärillä ihmisiä. Täällä Pohjoisessa taitaa porukat olla vielä talviunilla.

img_8311_0.jpg

Puheenaiheet Höpsöä