Päiväretkemme alkoi eilen Lapan akveduktilta.

Jonka jälkeen kävelimme taiteilija Jorge Selarónin vapaa-ajan harrastukselle, Escadaria selarón rappusille. Taiteilija aloitti rappusten koristelun harrastuksena kun ei maalaaminen maittanut mutta sitten rappustaiteesta tulikin isompi juttu ja monet ihmiset ympäri maailmaa ovat tuoneet kaakeleita koristeluksi.

Kipusimme tappuset ja mäet ylös ja pääsimme Santa Teresan alueelle. Santa Teresa on Rio de Janeiron boheemialue ja se tuntuu paljon enemmän Riolta kun korkeat hotellirakennukset rantaviivaa pitkin. Ja näkymä on mitä hienoin.

Kuvassa on myös yksi favelas, Brasilialainen slummi-alue. Kävelimme siitä katsomaan vanhaa, hylättyä kartanoa, joka on tehty museoksi Parque das Ruinas.

Sitten olikin jo lounasaika. Kävelimme monen taiteilijan ateljeen, monen käsityökaupan ja pikkukahviloiden ohi ja löysimme Bar do Mineiron, Wallpaper City Guiden vinkkaama paikka. Syystäkin. Ravintolaan oli jono ja ihmiset söivät ja joivat kaduilla seisten ja suurin osa oli Brasilialaisia. Ja itse Kate Mosskin on siellä käynyt.

Söin elämäni toiseksi parhaat voileivät! (Paras on mieheni tekemä mozzarella, tonnikala, kapris- voileipä kotimatkalleni kun ajoin Milanosta Itävaltaan. Sitä en unohda ikinä) Mutta siis Bar do Mineiron Minas-juusto ja kana-voileipä on to die for.  Tuo kuvassa oleva lasillinen on muuten juuri puristettua sitruunamehua mmmm 🙂

Santa Teresassa oli ihanan leppoisa lauantaitunnelma. Samantapainen kun Södermalmilla, Tukholmassa sunnuntai -iltapäivisin. Olisin voinut kierrellä katuja koko päivän, istahtaa kahville siellä täällä, katsella Brasilialaisia ja kuunnella niiden leppoisaa ja hassua portugalin kieltä. Pipahtaa kauppoihin ostamaan värikkäitä käsintehtyjä koruja ja nauttia auringosta.  Ja niinhän me teimmekin. Brasilialainen kahvi on mielettömän hyvää.

Ja ostoksille pääsinkin, koska Santa Teresasta palatessamme keskustaan, löysimme megapitkän lauantaimarkkinakadun, jossa osittain myytiin käytettyjä asioita kirppisfiiliksellä ja osittain käsitöitä ja vanhoja huonekaluja mutta ei laisinkaan sellaista turistikrääsää jota rannoilla myydään. Hypin tasajalkaa käsiä taputtaen ja ahmin innoissani koko markkinavalikoiman aistiini. Ostin pitkän kesämekon, lompakon ja korvikset, kaikki värikkäitä ja kuviollisia.

Uudenvuodenaatto oli mitä mahtavin! 

Yli 2 miljoonaa ihmistä kasaantui Copacabana-rannalle, suurimmalla osalla valkoiset vaatteet yllään ja kukkakimppu kädessään. Kukat lasketaan mereen meren jumalalle ja valkoiset vaatteet symboloivat puhtautta ja uutta alkua.

Rannalla oli hyvin tilaa ja monilla oli omat tuolit ja piknik- korit mukanaan. Olin odottanut konserttia, hulinaa ja vipinää mutta rannalla oli aika rauhallista. Paitsi kun yksi nuori mies kävi alastomana uimassa. Silloin kuului vihellystä. Sitten jostain kaiuttimista kuului lähtölaskenta ja…

… Näin sellaisen ilitulitus-shown että sain kyyneleitä silmiin! Ihan mieletöntä!

Ja siis en kyllä tämän reissun jälkeen ymmärrä miksi muka Saksalaisia kutsutaan maailman järjestelmällisimmiksi ihmisiksi! Ei siis pätkääkään Saksalaisia vastaan mutta jos vertaa metrolla matkustamista Oktoberfestin aikaan Münchenissä ja Riossa Uudenvuodenaattona niin Brasilia voittaa Saksan 10-0.

Metroa varten piti etukäteen hankkia meno-paluu lippu. Lipussa oli aikajana jolloin sillä sai matkustaa, meillä esim. 21-22 välillä. Muuten metroasemat olivat kiinni ja poliisit niitä vartioimassa. Paluulippu toimi 24-05 välillä ja poliisit antoivat tietyn määrän ihmisiä nousta kyytiin jokaisella asemalla ja pitivät eri asemien välillä radioyhteyttä. Ei siis minkäänlaisia vaaratilanteita tai ihmisjoukkopakkaantumisia vaan kaikilla oli hyvä olla 🙂 

Hyvää uutta vuotta 2015!