Kaikki on hetken tässä
Viime sunnuntaina lähdimme Milanoon retkelle. Olimme menossa Francescon lempikirjakauppaan mutta jo matkalla huomasimme sen olevan sunnuntaisin kiinni. Sillä olimme jo pakanneet itsemme autoon ja olimme jo matkalla keksimme lähteä Triennaleen (Milanon design-, arkkitehtuuri-, muoti-, kommunikaatiomuseoon) vaikka ei siellä oikein mitään kiinnostavaa näyttelyä ollutkaan. Kiersimme näyttelyt saamatta inspiraatiota mutta iloksemme Francesco löysi kaksikin kirjaa museokaupasta. Sen jälkeen istahdimme museokahvilaan ja joimme aperol spritzit. Se iltapäivähetki oli ihana ja sitä hetkeä olen mietiskellyt kun nyt viikolla olo on ollut hieman jumissa.
Sandra Beijer oli ehkä maailman cooleimmissa juhlissa! Ehkä juhlien järjestäminen olisikin hyvä ajatus? Täytyisi keksiä meillä-on-kuukauden-vanha-tytär-sopivat juhlat! Ehkä lounaskekkerit?
Viime viikolla etsin kälylleni Nadralle syntymäpäivälahjaa ja kävellessäni Comon katuja pitkin löysin kirjakaupan, jota en ollut ennen huomannut. Kirjakauppa on superkapealla kadulla, jonne turistit harvoin eksyvät, jonka varrella on Persialainen teehuone, gaalabarbinäyttely (siis ”kauppa” joka ei ole auki, jonka sisällä on barbienukkeja gaalavaatteissaan ja ne ovat valaistu!) ja maailman somin kakkuleipuri. Kirjakauppa myy ainoastaan kuviteltuja kirjoja ja teemat ovat sellaisia, mihin harvoin kohtaa. Yksi kirja kertoi japanilaisesta taidosta ripustaa kukkia ja toinen kirja kertoi kiinalaisista kansanpukukuoseista.
Tällä viikolla saimme myös uutisia, ärsyttäviä sellaisia, sellaisia jotka muuttivat suunnitelmiamme. Emme juuri nyt tähän hätään etsi sittenkään uutta kotia, eli haluamaamme ostokohdetta, vaan saamme hieman pysähtyä, odottaa ja mahdollisesti laatia suunnitelmat uusiksi. Eeva Kolu kirjoittikin niin osuvasti Uuteen Muusaan että jopa käänsin tekstin Francescolle.
Mikään, mitä teemme tai saavutamme, ei muuta sitä tosiasiaa että ihmisenä oleminen tuntuu välillä paskalta. Kyllä, voimme (ja kannattaakin!) opetella keskittymään hyviin asioihin ja olemaan vellomatta huonoissa tunteissa, mutta silti jokainen kohtaa välillä surua, ahdistusta, kateutta, raivoa, yksinäisyyttä, lohduttomuutta ja epätoivoa. Eivätkä ne tunteet katoa kokonaan niin kauan kuin rinnassamme on verta pumppaava sydän eikä kasa virtapiuhoja.
Siksi on ihan turha soimata itseään siitä, että aina ei tunnu upeelta. You’re just being human.
Yhtä asia mitä en tiennyt ennen Italialaisesta kulttuurista, mitä olen nyt oppinut, on että tuodaan aina leivonnaisia jos mennään kylään päiväsaikaan. Ei kukkia, ei viinipulloa, vaan leivonnaisia. Jos ei kaikkialla Italiassa niin ainakin näillä hoodeilla. Meillä on käynyt monia vieraita viime aikoina tapaamassa Isseä ja kaikilla on ollut leivonnaisia mukanansa. Mekin sitten veimme viime lauantaina lajitelman leivoksia kun kävimme kyläilemässä.
Yhtenä päivänä odotimme Iselinin kanssa Francescoa Piazza Alessandro Voltalla. Siinä kulmalla on kiinteistövälittäjä, joten lueskelin asunoilmoituksia odotellessa. Huomasin, että George ja Amal Clooneyn viereinen asunto oli myynnissä! Ei sitä ilmoituksessa tietenkään mainittu vaan tunnistin alueeen kuvasta! Vanhempi rouva ilmaantui siihen viereeni myös katsomaan. Hän ilahtui ja kertoi minulle ”Oi, tunnen tytön joka asui tässä talossa!” ja osoitti ihan eri ilmoitusta. ”Mä taas bongasin että George Clooneyn naapurissa olisi myynnissä asunto!” kerroin hyvin innoissani. ”Pöh!” vastasi nainen. ”Mitäköhän sille tytölle tapahtui?” hän mumisi eikä yhtään iloinnut uutisiani. ”No mä lähden, buona serata” hän toivotti ja käveli tiehensä.
