Ahneet Epätäydellisyydet

 

img_1706_fotor.jpg

Tukholmassa olin tottunut työskentelemään kahviloista ja hotellien auloista monena kertana viikossa. Työpaikan vaihtaminen on itselleni todella hyvä tapa pysyä inspiroituneena ja motivoituneena. Jos teen töitä kotoa monta päivää putkeen tylsistyn ja kaikki maistuu sahanpurulle. Tosin kotoa on ihana työskennellä esimerkiksi maanantaiaamuisin jolloin viikonloppusin ei ikinä tule arkipäiväangstia ja kotoa on hyvä pitää tärkeimmät puhelinkonferenssit että saa taattua hiljaisen ympäristön ja hyvän wifi-yhteyden.

Comoon muutettuamme olen etsinyt wifi-kahvilaa. Italiassahan ei ole samanlaista kahvilakulttuuria kun meillä Pohjoisessa, Italiassahan kahviloita kutsutaan nimellä ”bar” ja kahvi heitetään kurkusta alas seisten ja jatketaan taas matkaa. Olen siis työskennellyt kotoa ellen ole käynyt Milanossa jossakin kahvilassa ja olin jo tulla hulluksi mökkihöperöksi.

Mutta eilen se löytyi! Kahvila nimeltä Le Golose Imperfezioni (”Ahneet epätäydellisyydet”), kahvila unohdetulla pienellä pikkukujalla, kahvila joka toimii myös vegaaniravintolana ja jossa kaikki leivotaan itse hyvin terveellisistä raaka-aineista. Työskentelimme Francescon kanssa sieltä aamupäivällä. Wifi toimi moitteettomasti, omistajat olivat ihania, maistoimme heidän baobab-mehuansa ja ruisleipäänsä.

img_1698_fotor.jpg

IMG_1707_Fotor.jpg

IMG_1708_Fotor.jpg

IMG_1712_Fotor.jpg

Kulttuuri Matkat

Milano vinkki: paras food district

il-bue-e-la-patata-via.jpg

Milanon Isola-alue on nykyään Milanon paras ruokailualue (etsi Isola-niminen metroasema kartasta, merkkaa siihen Osteria dei Vecchi Sapori ja Deus Cafè -ravintolat niin saat alueen suurinpiirtein mieleesi).

Isola- alue on kasvanut vasta viime aikoina, se oli ennen aika ”spurguinen” teollisuusalue mutta asuntopuutteen taia alue on uudelleenrakennettu ja nyt sieltä löytyy aivan mieletön määrä ravintoloita, musiikkiklubeja, baareja ja ihan jokaiseen makuun.

Kävimme ystäviemme Giulian, Marcon, Fabion ja Margheritan kanssa siellä illallisella noin kuukausi sitten ja eilen kun mietimme Francescon kanssa treffi-paikkaa illaksi tuli heti Isola-alue mieleen. 

En ehdota tiettyä paikkaa, vaan kannattaa joko googlata mitä tekisi mieli syödä tai jos taas ravintolan visuaalinen puoli kiinnostaa enemmän niin ihan vaan kävellä alueella ja etsiä ”Instagram-friendly” ravintolaa. 

Ditirambo02.jpg

CnAp8oCXEAAmVfx.jpg

casa-ramen.jpg

Taverna-Gourmet-Sala-principale.jpg

1.jpg

2.jpg

3.jpg

 

Kulttuuri Matkat