Tin Tin Tango
Töölööläisessä Tin Tin Tangossa olen viettänyt vaikka mitä hetkiä. Olen käynyt siellä jo teininä ystäväni Iinan kanssa ja keskustellut vaikka mistä söpöistä pojista, vaihdellut kirjevihkoja ja syönyt aamupalaa. Aamupalaa mutta ehkä lounasaikaan tai iltapäivällä.
Kerran kävin Tin Tin Tangossa treffeillä kun lumimyrsky yllätti ja sinä kertana söin kahdesti aamupalaa ja pelasimme kaikkia Tin Tin Tangon lautapelejä ja kaikki muutkin kahvilassa (slash saunassa, slash pesulassa) olleet jäivät odottamaan lumimyrskyn loppumista. Kahvilan työntekijät joutuivatkin sitten soittamaan apua lumen poislapioimiseen, jotta pääsisimme ulos…
Viime sunnuntaina tuli jouluostoksia tehdessä sellainen pakottava Tinttitarve. Oli ihan vaan pakko päästä vaikka juomaan kahvia, kunhan pääsisi Helsingin pariisilaisimpaan paikkaan.
Kävimme mieheni kanssa siellä lukemassa Brasilia-matkaoppaita, juomassa kahvit ja fiilistelemässä. Punaiset vessat Tintti-julisteineen olivat muuttuneet mustavalkoruudullisiksi mutta muuten paikka oli entisenään. Emme tosin tällä kerralla syöneet aamiaista. Itse halusin ranskalaista tunnelmaa kahvihetkeeni ja valitsin brie-juusto, saksanpähkinä, viinirypäle -leivän ja mieheni halusi ehdottomasti maistaa lämmitettyä voileipää (jonka nimen hän menuusta valokuvasi ja feisbuukkasi), jonka nimi oli muuttunut ilmakuivatusta kinkusta vahingossa kurdilaiseksi kinkuksi.