Hääkuvaus à la Ömer Acar

Sitten hiukan hääkuvauksesta – tuosta itselleni yhdestä tärkeimmästä asiasta häiden järjestämisessä. Tähän suosittelen jokaista panostamaan häitä järjestäessä – sitä ette varmasti tule katumaan! (Tästä kertoo varmaankin jotain myös kuvien määrä tässä postauksessa :D)

    Olen itse koulutukseltani valokuvaaja, joten ammattitaitoisen ja sopivan tyylin omaavan kuvaajan löytäminen oli minulle todella tärkeää – se taisikin olla meidän listalla toisena heti juhlapaikan varauspäivän jälkeen, vaikka olimme toki jo aloittaneet kuvaajan mietinnän jo aiemmin. Kuvaajaksi meille valikoitui aivan mieletön taituri Ömer Acar, jolta emme olisi voineet enää enempää toivoa. Kuvia odoteltiin jo ihan malttamattomina, kunnes viimein saimme ne tänään! Pidän siitä, että kuvia ei saa heti, vaan häähumu ehtii hiukan laskea, jolloin tuohon päivään on vielä ihanampaa palata, vaikka kuvia odotellessa kärsivällisyyttä tosiaan välillä koeteltiinkin ainakin omalta osaltani :D. Ömer kuvasi hääpäivämme aamun valmisteluista aina illan bileisiin asti. Suosittelen lämpimästi kuvaajaa valitessa ammattikuvaajaa ja lisäksi dokumentaarista kokopäivän hääkuvausta. Ammattikuvaajan kanssa kaikki sujuu ainakin todennäköisesti vaivattomasti – he osaavat rauhoitella ja ohjata kuvauksessa teitä luonnollisesti. Ömerin bongasimme alunperin kavereidemme häistä 2015, joten kannattaa pitää silmät auki kuvaajaa etsiessä myös kavereiden/sukulaisten häissä ja miksei muissakin juhlissa.Pidimme kuvauspalverin Ömerin kanssa Helsingissä toukokuussa, jolloin suunniteltiin vielä vähän kuvausta ja tutustuttiin paremmin. Suosittelen kaikille pareille kuvauspalaveria kuvaajan kanssa, jotta kaikki on selvää sitten hääpäivänä. Useimmilla kuvaajilla tämä kuuluukin hääkuvauspaketteihin suoraan.    Valokuvaajan lisäksi meillä oli videokuvaajana ihana Riina Rinne, joka on minun vanha tuttuni Tampereen ajoilta. Riina kuvasi myös aamusta iltaan häistämme videota. Hän on todellinen monitaituri, sillä hän oli myös laulamassa häissämme. Ajatus videosta minulla heräsi vasta paljon valokuvaajaa myöhemmin,(mutta hyvä, että heräsi!) Nyt jälkikäteen olen todella tyytyväinen, että otimme myös videokuvaajan, sillä videosta kuitenkin tunnelma välittyy eritavalla kuin valokuvista. Saimme eilen videosta pienen maistiaisen ja voi että olen tyytyväinen! Kyyneleiltä ei varmasti vältytä, kun pääsemme näkemään koko videon. Aloitimme kuvaukset meillä kotona, kun kaikki olivat siellä valmistautumassa. Me tytöt yövyimme meillä ja sulhanen ,sekä bestmanit liittyivät seuraan aamulla. Kuvaajat tulivat paikalle klo 11. Aamulla meillä oli aika rento aikataulu ja hyvä niin, sillä monen ihmisen laittautuessa pientä häslinkiä on aina.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-32.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-60.jpg

Valmistautumisen kuvaamisen jälkeen siirryimme sateen vuoksi ensin kuvaamaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli meillä varavaihtoehtona. Kasvitieteellisessä puutarhassa kuvasimme firstlook -kuvat ja muutaman potretin. 

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-72.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-76.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-78.jpg

Sade oli kuitenkin niin vähäistä, että päätimme ottaa riskin ja lähteä Lappalaisten kallioille Naantaliin kuvaamaan, kuten alunperinkin oli suunnitelmana. Tämä kannatti ja aurinkokin tuli lopulta näkyviin. Kuvaukseen meillä oli varattu reilusti aikaa (n.2,5 tuntia), joten tällaisille äkkinäisille muutoksillekkin oli varaa ja kuvaus ehdittiin hoitaa rauhassa. Kuvasimme potretteja sekä ryhmäkuvat kaasojen ja bestmanien kanssa. Kuvaus oli meillä ennen kirkkoa ja mielestäni se on paras ratkaisu, ellei halua mennä perinteen mukaan ja nähdä vasta ensimmäisen kerran kirkossa sulhasen kanssa.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-91.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-96.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-101.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-111.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-113.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-116.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-358.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-359.jpg

Kirkossa tunnelma on herkimmillään ja ainakin omissa ajatuksissani se on arvokkain ja perinteisin osuus häistä. Meidän tapauksessa oli hyvä, että näimme jo ennen kirkkoa, sillä en tiedä kuinka paljon enempää ihminen olisi voinut vielä itkeä kävellessään alttarille. Osasin kyllä odottaa sitä, mutta eipä siitä ollut paljon apua, kun Ave Maria alkoi soimaan. Ennen kirkkoa tehtävässä kuvauksessa oli etuna se, että se vähensi jännistystä aika tavalla ja tällöin vieraiden ei tarvinnut myöskään odottaa juhlapaikalla, vaan juhlat saatiin heti käyntiin.

Molemmat kuvaajamme olivat todella huomaamattomia ja välillä ihmettelinkin, että missä he ovat, kun sulautuivat joukkoon niin hyvin. Vieraita ei myöskään tuntunut häiritsevän kuvaus lainkaan – tästäkin kertoo kuvaajien vankka ammattitaito saada ihmiset rentoutumaan. Kuvaajat olivat mukana hääjuhlassa kuin muutkin vieraat ja dokumentoivat päivän kulkua samalla. Kun bileet käynnistettiin todenteolla oli kuvaajien aika lähteä kotiin. Tässä kohtaa ei meidän mielestä tarvinnut enää kuvata ja vieraat saivatkin täten juhlia loppuillan rauhassa. Postauksen kaikki kuvat on ikuistanut valokuvaaja Ömer Acar. -Maria

 

 

 

 

 

Muoti Oma elämä Rakkaus Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.