Nyt voi alkaa odottaa joulua

Joulun tuoksuista iltaa täältä glögin ääreltä.
 
Tässä jo muutamat riisipuurot ja glögit keittäneenä mietin, että joko saa alkaa odottaa joulua? TODELLAKIN, jos minulta kysytään! Joulutorttuja leivoin lokakuun viimeisenä päivänä töihin viemisiksi ja samalla vein mukanani pullollisen glögiä. Joonaksen äidin kanssa askartelimme yhtenä perjantina kynttilänjämistä takkaan sytykkeitä ja kuuntelimme joululauluja. Samoin joululauluja kuuntelin viikonloppuna villasukkia kutoessani kotona.

_F1A6861.JPG

CB1A1118.JPG

 

Tänä vuonna jotenkin erityisen kamalalta tuntuu ajatus tulevasta pimeästä kaudesta, vaikka odotankin sen keskellä olevaa suosikkipyhääni joulua jo kovasti. Olen jouluihminen henkeen ja vereen, kuten osa jo varmasti tietääkin. Alan suunnittelemaan lahjoja jo hyvissä ajoin ja rakastan kaikkia jouluherkkuja. Menu suunnitelmat aatoksi on jo aloitettu! Vietämme tänkin vuonna jouluaattoa meillä Portsassa, enkä voisi olla onnellisempi saadessani kaikki rakkaat ihmiset kotiimme tuolloin. Poikkeuksellisesti en ole vielä hankkinut yhtään joululahjaa, mutta olen kyllä aloittanut itse muutaman tekemisen jo!

RG2A9067.JPG

RG2A9082.JPG

RG2A9093.JPG

RG2A9095.JPG

Vaikka on tavallaan kamalaa, että aamuisin töihin tullessa päivä ei ole vielä valjennut niin aion kuitenkin nauttia siitä vielä hetken, että töistä lähtiessä ei sentään ole vielä pimeää ja siitä, että voin kutoa villasukkia kynttilän valossa viltin alla kissan kerätessä sylissä ja siemailla samalla kuumaa glögiä. On tässä pimeydessä kuitenkin sitten se oma tunnelmallisuutensa, kun näin tätä asiaa ajattelee – syksy/talvi on oikeaa hyggeilyn kulta-aikaa. Laitoin meidän eteiseen sisääntuloon pariin lasipurkkiin paristoilla toimivat valot luomaan tunnelmaa ja Joonas laittoi valotähden ikkunaan roikkumaan valoa tuomaan. Portaillamme ulkona on jo pitkään olleet kynttilät palamassa lyhdyissä valoa tuoden.
 
Myös sisälle portaikkoon haluaisin jokun kivan lyhdyn ja sinne sisälle led-kynttilän, jotta sitä ei tarvitsisi olla vahtimassa kokoajan. Oikeita kynttilöitä en koskaan jätä vahtimatta palamaan kotona, joten tuo olisi kiva ratkaisu siihen. Monet näkemäni led-kynttilät ovat jopa hyvin oikean näköisiä!
 

 

RG2A9245.JPG

RG2A9395.JPG

RG2A9240.JPG

RG2A9084.JPG

 

 
Oletteko te jo antaneet itsellenne luvan tähän jouluhömpötykseen? Armas ainakin odottaa jo joulua ja Lempille joulu on hänen ensimmäisensä.
 
-Maria

 

 

P.s Meidän kodin ensimmäinen joulu on nyt uusimmassa Avotakan numerossa.

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään

Parasta just nyt lokakuussa

Siis mihin koko lokakuu hävisi? Ollaan vietetty lokakuussa paljon aikaa kotona ja ehkä juuri siksi aika on mennyt nopeasti. Aina, jos tapahtuu tai tehdään jotain spesiaalia niin kuukausi jää mieleen paljon paremmin. Nyt ollaan vain kotoiltu ja monta viikonloppunakin vietetty vain kotona hengaillen. Marraskuussa menoja onkin sitten taas hiukan enemmän! 
 
Rakastan kotona hengailua, sisustamista, ruoan laittoa ja kaikkea pientä puuhastelua ja näitä juttuja olenkin saanut lokakuussa tehdä paljon.
 
Parasta lokakuussa oli:
 
1. Ruska

_F1A9144.JPG

_F1A9209.JPG

 

2. Suomen kaunein koti -kisakatsomo ja tapakset

_F1A9173.JPG

_F1A9182.JPG

_F1A9183.JPG

 

3. Äitini syntymäpäivä ja puolukka-kinuski juustokakku

_F1A9190.JPG

_F1A9195.JPG

 

4. Armas ja Lempi, kun ne nukkuvat mun sylissä tai vieressä iltaisin/öisin.

RG2A8833.JPG

 

5. Käsityöt ja Adlibriksen lankalähetyksen saapuminen.

RG2A8877.JPG

RG2A8919.JPG

 

6. Vastaleivotut porkkanasämpylät

RG2A8948.JPG

 

7. Naapurilta tullut kirjalähetys postilaatikossa.

RG2A8970.JPG

8. Osaava nainen messut.

RG2A8983.JPG

RG2A8987.JPG

RG2A8993.JPG

 

-Maria

Puheenaiheet Ajattelin tänään