MÖKILLÄ

Huomenta ihanat!

Mulla olis vielä pari päivää duunia painettavana ennen loman alkua, mutta viikko suhahtaa varmasti hujauksessa ohi, kun haluaa saada kaikki hommat valmiiksi ja pöydän tyhjäksi ennen kesälomaa. Toivoen huomenna ei sataisi vettä ja pääsisin aloittamaan loman heti töiden jälkeen puistojoogalla, jota Pure Move järjestää torstaisin Kupittaanpuistossa 17.30. Pääsisi heti lomamoodiin, kun joogassa saa rauhoittua ja keskittyä itseensä ja omaan tekemiseensä. Perjantaina on sitten vuorossa Porin asuntomessut, jonne mennään kavereiden kanssa ja samalla otetaan pieni varaslähtö lomaan ja viikonloppuun. Onko teillä antaa suosituksia hyvistä ruokapaikoista tai sisustuskaupoista Porin suunnalla? Olen itse kyllä Porista kotoisin, mutta harvakseltaan tulee siellä vierailtua enää. Yyteriin on pakko kyllä tänä kesänä vielä päästä päiväretkelle!

 

Sitten viime viikonloppuun ja mökkireissuun…

10 vuotinen perinne katkesi tänä vuonna, kun emme saaneet lippuja Ruisrockiin. Sen sijaan lähdin kaverini kanssa mökille viikonlopuksi ja suoritimme myös kunnon maaseutumatkailua samassa. Lähdimme matkaan lauantaina aamulla ja ensimmäisenä suuntasimme Akkunaan Turun keskustassa, jossa on pitänyt käydä jo monta kertaa, mutta koskaan en ole saanut sitä aikaiseksi. Oven taakse päästyämme huomasimme kuitenkin harmiksemme, että liike on kesälauantait suljettuna ja arkisin avoinna vain 10-17, joten pitää odotella loman alkua, että sinne ehtii.
 

_F1A7108.JPG

Tämän epäonnistuneen shoppailun jälkeen kävimme haalimassa ruokia ja juomia kasseittain mukaan ruokakaupasta ja sen jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti mökkiä. Kävimme matkalla vielä Maskun Nestorissa, joka on yksi lempi kirppareistani – täältä olen muunmuassa löytänyt kristallisia laseja 0,50 eur /kpl. Nyt mukaan tarttui kristallisia jälkiruokakulhoja ja maitokannu, sekä sokerikippo. Onnistunut pysähdys jälleen kerran!
 

_F1A7123.JPG

_F1A7131.JPG

_F1A7115.JPG

_F1A7135.JPG

 

Mökille saavuttuamme söimme keitimme kaffet ja laitoimme paikat kuntoon (=raahasimme patjat laiturille ja haimme viinilasit). Illalla oli aika laittaa sauna tulille ja käydä pulahduksella meressä. Tuntui kyllä ihan pirun kylmältä ja pulahdus jäi yhteen kertaan. Sitten vaan grillailtiin kaikkia herkkuja, nautittiin mökkielämästä ja pelattin maatilan eläimet peliä, joka pääsi heti mun suosikkipelien joukkoon (sillä, että mä voitin kaikki pelit ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä. :D) Käytiin myös bongaamassa peuroja, mutta ei niitä tietenkään näkynyt, kun meillä oli kamerat mukana.

_F1A7143.JPG

_F1A7150.JPG

_F1A7154.JPG

_F1A7168.JPG

_F1A7173.JPG

_F1A7193.JPG

_F1A7183.JPG

 
Aamulla nautittiin aamupalaa terassilla auringon paisteessa ja sen jälkeen makoiltiin laiturilla lintujen touhuja seuraillen. Kyllä mökillä olo on vaan ihanaa, eikä muuten helpottanut tämä reissu sitten yhtään omaa mökkikuumetta.
 

_F1A7221.JPG

_F1A7195.JPG

_F1A7206.JPG

Kuinka moni teistä on jo lomalla?

 

-Maria

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

Cookies ’n cream -juustokakku

Aurinkoista sunnuntaita!

Tästä teille reseptikirjaan herkullinen kakkuohje kesän juhliin. Kakku on superhelppo ja nopea tehdä ja 26 cm vuokaan tehtynä tästä riittää hyvin kymmenelle. Aikaa kakun tekoon menee noin puolituntia.

B64A3757.JPG

Pohja:

  • 150 g dominoita tai oreoita
  • 50 g voita

Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle suojaksi. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon pehmennyt voi. Painele seos tiiviisti pohjaksi irto-pohjavuokaan. Laita pohja jähmettymään jääkaappiin.

Täyte:

  • 150 g dominoita tai oreoita
  • 350 g mascarponea
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 pss daim rakeita

Rouhi keksit veitsellä rennosti paloiksi. Mittaa kulhoon mascarpone ja kerma. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Lisää keksimurut ja vatkaa, kunnes seos on niin paksua, että sitä voisi pursottaa. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa, ettei seos juoksetu. Lusikoi seos pohjan päälle mahdollisimman tiiviisti. Tasoita pinta kevyesti esimerkiksi palettiveitsellä. Anna kakun vetäytyä vuoassaan noin kaksi tuntia tai tarjoile heti. Koristele kakku esimerkiksi kermavaahdolla, kukilla, mansikoilla ja kekseillä.

B64A3756.JPG

 

-Maria

Koti Ruoka ja juoma