Juhannus kuvina

Kiitollinen synttärisankari (viime torstailta) täällä moi!B64A5763.JPG

Mulla oli tosiaan syntymäpäivä viime torstaina ja tänä vuonna se tuntui erityisen mukavalta. Ei sillä, että asiat olisivat olleet aiemmin huonosti, mutta nyt kaikki on jotenkin todella hyvin kohdallaan. Töissä on kivaa ja mulla on ihan parhaat työkaverit, jotka hemmottelivat mua shampanjalla ja kukilla ja minä puolestani heitä kakulla heti aamutuimaan. Illalla meidän piti mennä Joonaksen kanssa leffaan, mutta simahdettiin kotisohvalle. (Vanhuus iski näköjään heti :D) Meidän kodin remontti on valmis ja koti on paras, mitä voi toivoa. Minulla on ihana aviomies, joka rakastaa minua. Minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat korvaamattoman tärkeitä ja joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut. Olen löytänyt harrastukseksi joogan, jonka rentouttava ja arjessa tasapainottava tekijä, joka antaa hyvää oloa koko viikon ajaksi. Joogassa ehtii myös kuunnella itseään ja omaa kehoaan, joka olisi varmasti jokaiselle hyväksi. Lisäksi meillä on kissa Armas pitkän haaveilun jälkeen, joka jakaa rakkauttaan mielinmäärin aina kotiin töistä tullessani ja käpertyy nukkumaan tyynyni viereen yöksi ja aamulla nuolee poskeani herättäen minut. Kaikki palaset ovat kohdallaan ja voin vain nauttia tästä ihanasta elämästä täysin siemauksin. Näistä tunnelmista siirryttiinkin sitten suoraan lepposasti juhannuksen viettoon.
 

B64A5787.JPG

Meidän piti mennä picnikille perjantain aamulla, mutta pidimme brunssin lopulta sisällä, sillä satoi. Täydellinen aloitus päivälle, vaikka ei ulkona voitukkaan ruokia nauttia.

B64A5818.JPG

Brunssin jälkeen suunnattiin Joonaksen vanhempien luo keräämään kasvikset illan ruokia varten. Uudet porkkanat voissa paistettuna ja suolalla, sekä sokerilla maustettuna on muuten aivan taivaallisen hyviä!

B64A5824.JPG

Hain mukaan saunan ulostuloon myös pikku juhannuskoivun, josta saatoin hiukan innostua.B64A5846.JPG

B64A5850.JPG

Vihta kuuluu ehdottomasti kesään ja etenkin juhannukseen, kun saunotaan.

B64A5853.JPG

Armas otti lepiä.

B64A5900.JPG

 

Pionit kukkivat täysillä vanhempieni luona. Miten upeita ne ovatkaan!B64A5906.JPG

 

Sitten skumppa kehiin ja lipunnostoon!

B64A5920.JPG

B64A5933.JPG

ja ruokien kimppuun!

B64A5944.JPG

Lauantaina suunnattiin mökille uimaan, saunomaan ja moikkaamaan Joonaksen sukulaisia.

B64A5957.JPG

B64A5980.JPG

B64A5978.JPG

 
Olen onnekas ja onnellinen juuri nyt.
 

-Maria

 

 

ps. Tilasin viimein kauan himoitseman Minna Parikan puputennarit!!!

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Meidän koti numeroina

Moi ihanat!
Vihdoin meidän kotona on saatu viimeisetkin rästissä olleet hommat asunnossa tehtyä ja nyt päästään todenteolla nauttimaan meidän ihanasta kodista täysin siemauksin. Olen ihan rakastunut Port-Arthuriin asuinalueena. Se on niin lähellä keskustaa, mutta silti saa olla ihan omassa rauhassa, kun astuu sisäpihalle. Lisäksi oma lähikauppa on ihan vieressä ja muiden palveluiden luo on vain pieni matka. Tuntuu ihan kuin olisi maalla keskellä kaupunkia. Tämä koti tuntuu jo nyt niin oikealta ja rakkaalta, että on vaikeaa kuvitella mitään parempaa paikkaa asua (ainoastaan meri puuttuu takapihalta). Erityisen tärkeän kodista tekee se, että se on rakkaudella ja harkiten itse suunniteltu ja remontoitu ystävien ja perheen avustuksella.
 
Meidän kodissa on:
100 neliötä + 50 neliötä kellaritilaa, jonka osittaisesta remontoinnista olen salaa alkanut haaveilla välillä.
117 vuotta ikää talolla
 

8K0C0897.JPG

6 huonetta

2 asukasta

8K0C0903.JPG

8K0C1834.JPG

1 sauna
2 vessaa

B64A5081.JPG

1 kissa, Armas

B64A5051.JPG

 

B64A3917.JPG

13 kasvia ja yksi kilpipiilea haavelistalla 😀

+ lähes aina leikkokukkia

B64A3934.JPG

B64A3896.JPG

2 isoa ruokapöytää, jotka voi tarvittaessa yhdistää yhdeksi jättisuureksi pöydäksi

B64A3953.JPG

B64A3938.JPG

4 mattoa
20 taulua

B64A3945.JPG

B64A3950.JPG

B64A3958.JPG

B64A4395.JPG

B64A3983.JPG

3 ikkunalautaa
lukematon määrä Armaksen leluhiiriä

B64A3985.JPG

6 ikkunaa

20 tuolia

B64A4402.JPG

B64A3994.JPG

 

– Maria

Koti Sisustus DIY