5x tän hetken lemppari asu

Ihanaa tiistaita tyypit!
 
Aurinko jatkaa meidän hellimistä läsnäolollaan, miten upeat kelit onkaan ollut! Olen henkeen ja vereen kesäihminen, joten voitte varmaan uskoa, että tällaiset kelit lämmittävät sydäntä. Asunnossamme tosin on ihan hirveän kuuma ja olemmekin nyt kilpailuttaneet ilmalämpöpumppuja eri yrityksiltä. Siihen asti, että se saadaan on pärjättävä tuulettamalla. Onneksi meillä on paljon ikkunoita 😀
 
Kesä on myös pukeutumisen suhteen parasta aikaa, kun ei tarvitse vetää miljoonaa kerrosta päällekkäin. Ainoa haaste on se, että aamulla töihin lähtiessä on vielä hiukan viileää ja iltapäivällä taas lämpötila nousee mukavasti hellelukemiin. Toki syksyn tullen on mukava hautautua isoon villapaitaan, mutta nyt se ei houkuttele kyllä yhtään! Kesällä puolestaan tykkään käyttää haalareita, hameita ja väljiä housuja, koska ne ovat ihanan ilmavia.
 
Olen ikuinen farkkutyttö, joten niitäkään ei parane unohtaa. Yksi suosikkiasuistani onkin farkut ja valkoinen t-paita. Simppeliä, mutta tyylikästä. Housut Zara, t-paita Zara.

P5240783.JPG

P5240803.JPG

 

 
Kaverini valmistujaisissa minulla oli päällä haalari, jota lainasin äitini vaatekaapista. Onni on tyylikäs äiti! Haalarit ovat nyt suosiossani helppouden ja tyylikkyyden vuoksi ja ne ovat usein myös ihania päällä.

P5120184.JPG

P5120207.JPG

 

 
Nyt viimeaikoina olen ihastellut kadulla vastaantulevia liehuvia lahkeita ja omani löysin viimein  tällä viikolla. Parhaalta tällaiset housut näyttävät mielestäni pitkällä ihmisellä, mutta kyllä tällaiselle töpöjalallekkin nämä ihan hyvin sopii. Etenkin korkojen kanssa! Haasteena housujen löytämisessä oli sopivan mallin löytäminen, sillä kapea vyötärö yhdistettynä leveään pyllyyn ei aina ole se helpoin yhdistelmä. Huomasin myös, että samassa housussa samassa koossa yksilöiden välillä oli paljon eroja, joten kannattaa napata mukaan sovitukseen useampi yksilö samoja vaatteita, jos koko ei meinaa natsata. Yhdistin liehuvat suorat housut kropattuun pitsitoppiin jotta kokonaisuudesta tulisi kevyempi. Tämä setti saattaa päätyä päälleni myös ensi viikonloppuna veljeni valmistujaisiin. Housut Zara, paita Zara.

P5240634.JPG

P5240642.JPG

 

Seuraavassa asusuosikissani on mukana keväällä Indiskan alesta tekemäni löytö. Pilkullinen hame, joka on kivasti yli polven mittainen. Olen yhdistänyt tätä rennosti t-paitaan tai toppiin tai kuten tässä 3/4 hihaiseen kevyeen paitaan. Hame Indiska, paita Zara.

P5240748.JPG

P5240775.JPG

 

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, ihana me&i haalari, jonka ostin me&i kutsuilta hetki sitten. Haalari on ihan superhelppo asu ja siitä saa helposti rennon tai juhlavan asusteilla. Tämä haalari on mukavaa joustavaa materiaalia, joten se on ihana päällä. Tämä on toinen vaihtoehto veljeni valmistujaisiin ensi viikonlopuksi.
 

P5240686.JPG

P5240692.JPG

P5240697.JPG

 

 
Mikä on teidän tän hetken lemppari asu?
 
-Maria

Muoti Päivän tyyli

Mitä kuuluu Armakselle?

Armas on jo iso tyttö tai itse asiassa aika pieni, eikä taida tuosta juurikaan enää kasvaa. Touhua ja rakkautta on riittänyt mielin määrin siitä asti, kun Armas tuli taloon.

5D160157.JPG

8K0C0036.JPG

8K0C0298.JPG

Hän on kyllä kieltämättä aikamoinen tapaus ja kissaksi kovin koiramainen. Armaksen suosikkileikki on tukkalenkin ampuminen, jonka Armas sitten noutaa ja tuo takaisin uudelleen ammuttavaksi. Tätä sitten tehdään noin 30 kertaa joka ilta olohuoneesta keittiöön pompulaa ampuen Armaksen sinkoillessa perässä villinä.

8K0C0315.JPG

8K0C0393.JPG

8K0C0597.JPG

Aamuisin saan herätä pusuihin, kun Armas hyppää herätyskelloni soidessa rintani päälle ja nuolee naamaani. Armas osallistuu ihan kaikkeen tekemiseen ja touhuun mielellään saunomisesta ja suihkussa käynnistä macramen tekoon. Hän myös tervehtii ovella aina kotiin tullessamme kehräten ja miukuen äänekkäästi. Kotiin tultuamme Armas saa ruoan ja välillä muutaman herkun. Armas osaa antaa tassua pyynnöstä ja istuu käskystä (tosin vain, jos herkkuja on tarjolla).

8K0C9604.JPG

8K0C9896.JPG

8K0C9903.JPG

Armas tykkää bongata lintuja ikkunasta ja maata lattialla siinä kohdassa, mihin aurinko paistaa. Leluiksi kelpaa vain yhdet tietynlaiset hiiret, kepin päässä olevat erilaiset huitulat ja mun ponnarit. Ostin juuri leluksi pienen pehmeän pallon, joka pomppii ja on kuulemma monen kissan suosikki niin Armas katsoi sitä karvat pörhöllään ja juoksi pakoon, kun laitoin sen pomppimaan kohti keittiötä. Ei tainnut tulla suosikkia siitä meille, ainakaan vielä. Armaksen lempipaikat on syli, portaikoin ikkuna ja raapimispuun ylimmäinen taso.

8K0C9907.JPG

8K0C9965.JPG

Armas oli steriloitavana kuun alussa ja se meni hyvin. Meillä on ollut vähän ongelmaa, kun Armas pissaa olohuoneen nurkkaan hiekkalaatikon lisäksi ja toivoimme sterilisaation auttavan tähän. Mitään vikaa lääkärissä ei löytynyt, kun kerroimme ongelmasta, vaan he veikkasivat steriloimattomuutta ongelmaksi. Nyt pissailu on ainakin toistaiseksi kuitenkin vielä jatkunut ja kävin nyt hakemassa feromonisuihketta ja vaihdoimme ruoan kokonaan viljattomaan, jos niistä olisi apua ongelmaan. Pidetään peukut pystyssä, sillä tämä on tosi ärsyttävä ongelma.

8K0C9988.JPG

8K0C9990.JPG

Voitte varmaan uskoa, että tuo karvapallo on sulattanut täysin sydämemme, vaikka hermoja välillä koetellaankin.

 

– Maria

 

Suhteet Oma elämä