Hiukset kesäkuntoon – uusi look

Ihanaa tiistaita! Aurinkoinen keli senkun jatkuu ja lämmittääkin jo mukavasti. Itse olen flunssan kourissa sohvan pohjalla seuraamassa puiden silmujen aukeamista ikkunan takana. Viime viikolla kävin vihdoin kampaajalla ja ennen käyntiä ottamiani kuvia melkein kauhistuttaa laittaa esille tänne 😀 Tässäpä teille kuvat muutoksesta.

Pääsin viimein pitkän tauon jälkeen istumaan luottokampaajani Suvin penkkiin Studio Fancyyn Kaarinaan. Olen seurannut Suvin perässä kampaamosta toiseen ja Tampereellakin asuessani kävin hänellä kampaajalla tarpeen tullen. Viimeksi kävin Suvin penkissä viime elokuussa juuri ennen häitä, mutta tuolloin hiuksia ei leikattu kuin ihan hiukan latvoista ja keskityttiin enemmän väriin. Nyt kerran välistä jääneen leikkauksen jälkeen hiukseni ovatkin poikkeuksellisen pitkät ja vähän jo hankalatkin kokoajan tiellä ollessaan. Suunnittelen aina hiukan valmiiksi, että millaisen mallin ja värin haluan ja etsin sopivan näköisiä mallikuvia, jotka miellyttävät silmääni. Suvin kanssa katsotaan ne sitten yhdessä läpi ja tehdään sitten päätös, että millaista leikkausta ja väriä hän lähtee tekemään. Etuna pitkään samalla kampaajalla käymisessä on se, että hän muistaa miten hius reagoi eri sävyihin ja tällöin voi valita esimerkiksi punaisuutta häiventävän sävyn. Värjäykset ovat muutenkin Suvin lempitöitä ja se näkyy kyllä hänen ideoinnissaan ja toteutuksessa värjäystä tehdessä.

Ennen:

P5010967.JPG

P5010977.JPG

P5011015.JPG

Käyn kampaajalla vain muutaman kerran vuodessa, sillä tukkani on hyvin helppohoitoinen ja piikkisuora, enkä sen ansiosta joudu käyttämään hiuksia kuluttavia muotoiluaineita. Aina käynnin jälkeen kuitenkin mietin, että miksi en tullut aiemmin, kun olo ja ulkonäkö on niin paljon freesimmät aina hiusten leikkauksen ja värjäyksen myötä – niin myös tällä kertaa. Nyt puhuttiinkin Suvin kanssa, että voisin kesän jälkeen käydä vähän freesaamassa tukkaa esimerkiksi jollakin hoidolla tai kevytvärillä. Ehkä otan samalla myös jonkun muun kauneushoidon, joita he tarjoavat Fancyssa.

P5020005.JPG

Hiuksista pätkäistiin aika hyvä mitta pois ja olokin keveni samantien 😀 Suihkussa tuntuu hassulta, kun tukka loppuu ihan kesken sitä pestessä ja en jää enää hiuksiini jumiin autoon istuessa tai nukkuessani. Oma värini hiuksissa on aika hyvä, joten rajua muutosta väriin en kaivannut, enkä halua taistella läpi puskevan juurikasvun värjäyksen kanssa jatkuvasti. Suvi osaakin aina valita värit lähelle omaa sävyäni, mutta kuitenkin niin, että ilme raikastuu. Tällä kertaa halusin myös hiukan vaaleita raitoja värin joukkoon entisen tasaisen värin sijaan, jotta ilme saisi hiukan enemmän muutosta ja hiuksiin elävyyttä. Suvi laittoi minulle tyveen yhden sävyn, kokohiuksiin häivytetysti vaaleita raitoja ja lopuksi vielä pesussa sävytteen koko hiuksiin. Minä lähinnä keskityin ihmettelemään purkkeja, joita hän kantoi toisensa perään kärryynsä ja mietin, että miten hän voi tietää lopputuloksen. Pitäydyimme tällä kertaa hiukan kylmemmissä luonnollisissa sävyissä kuin viimeksi ja lopputulos onkin luonnollinen, eikä liian kaukana omasta väristäni.

Jälkeen:

P5080283.JPG

P5080312.JPG

P5080315.JPG

 

Leikatut hiukset lähetin Helsinkiin Hiusextra Heinilään, joka toimittaa ne eteenpäin Little Princess trust-järjestölle. Hiuksille on tiettyjä vaatimuksia, jotta ne voidaan lähettää, mutta omani onneksi täyttivät nämä. Olen iloinen, että hiuksille on jatkokäyttöä ja siitä, että ne tuovat iloa jollekkin lapselle. Jos kiinnostuit, voit lukea aiheesta lisää täällä.

P5050116.JPG

 

Mitäs pidätte muutoksesta? Itse tykkään ainakin tästä kevyemmästä kesälookistani kovasti!

P5080297.JPG

 

-Maria

 

 

Postaus toteutettu yhteistyössä Studio Fancyn kanssa.

Kauneus Hiukset

17 Vinkkiä Kööpenhaminaan

Aurinkoista sunnuntaita tyypit! Sain Köpiksesta palattuamme kunnon kevätflunssan ja nyt olen lepäillyt viikonlopun sohvan nurkassa Armaksen kanssa, joka oli sterilisaatiossa perjantaina. Joonas on tehnyt ahkerana pihahommia meidän lepäillessä sisällä. Jospa ensi viikon alussa pääsisin taudista jo eroon ja pääsisin itsekin nauttimaan tuosta ihanasta kelistä ulkona.

Keräsin teille parhaat vinkit Köpikseen, joita tuli mieleen siellä reissussa ollessamme. Toivottavasti näistä on apua ja iloa, jos joku on sinne suuntaamassa. Kaiken kaikkiaan kaupunki oli aivan mielettömän ihana kauniine taloineen ja ruokapaikkoineen. Ehdottomasti paras kaupunkikohteemme tähän asti.

Yleistä:

1. Vuokraa pyörä.

Pyörän vuokraus viikonlopuksi maksaa n.26€ ja on joka pennin väärtti. Pyörä kannattaa vuokrata pyöräliikkeestä, sillä kaupunkipyörän vuokraus on paljon kalliimpaa (3€/h). Kööpenhaminassa pyöriä on enemmän kuin autoja ja tiet on suunniteltu sen mukaan. Pyörille on tehty omat ajokaistat ja autot antavat pyörille hyvin tilaa. Muista vain näyttää hyvissä ajoin, ennen kääntymistä mihin olet menossa ja nosta käsi ylös, jos pysähdyt. Pyörällä pääset liikkumaan nopeammin paikasta toiseen ja näet päivä aikana enemmän, kuin kävellen. 

P4290641.JPG

2. Laita hyvät kengät jalkaan.

Kävelyä tuli meillä paljon, vaikka siirtymät tapahtuivatkin pyörillä. Muista siis laittaa hyvät kengät jalkaan.

P4280262.JPG

3. Et tarvitse käteistä.

Joka paikassa käy kortti, joten ainoa, missä käteistä voi tarvita on bussilippu. Me menimme iltaruokailuihin taksilla, joka toimi tosi hienosti ja nopeasti. Hinta tosin on samaa tasoa, kuin Suomessa.

 

Nähtävyydet:

4. Nyhavn

Lähes kaikissa Kööpenhaminan hakusanalla tulevissa kuvissa näkyvä alue, jossa on paljon kauniita värikkäitä taloja joen molemmin puolin. Alueella riittää menoa ja meininkiä ja koko joen toinen puoli on täynnä terasseja. Täältä saat myös jättisuuria jäätelöitä! Täällä kävimme kahteen kertaan ihastelemassa taloja ja nauttimassa auringosta terassilla.

P4270104.JPG

P4270131.JPG

P4270178.JPG

P4290640.JPG

 

5. Tivoli

Älä missaa tätä kohdetta! Tivoli on upea nähtävyys, jossa voisi halutessaan viettää vaikka koko päivän. Paikassa riittää ravintoloita, valoja ja rakennuksia katseltavaksi, vaikka laitteista ei olisikaan kiinnostunut. Sisäänpääsy maksaa 16€/hlö (ei laitteita) ja on kokemuksen arvoinen.

P4290808.JPG

P4290816.JPG

P4290833.JPG

P4290868.JPG

P4290874.JPG

6. Strøget

Keskustan kävelykatu, jonka varrella riittää kauppoja kierrettäväksi useammaksi tunniksi. 

 

7. Bispebjerg Kirkegård

Kirsikkapuupuisto, jossa puut olivat olleet parhaimmillaan varmasti noin viikkoa ennen meidän vierailua. Puisto on valtavan suuri ja sen yhteydessä on hautausmaa. Todella kaunis nähtävyys hyvällä kelillä, kun kirsikat kukkivat.

P4280314.JPG

P4280449.JPG

8. Kasvitieteellinen puutarha

Valtava puisto, jossa on paljon kasveja nähtäväksi ja myös kasvihuone, jossa on trooppisempia kasveja. Täällä riittää katsottavaa, mutta pääosin puisto on ulkona, joten huonolla kelillä tänne ei kannata lähteä.

P4290566.JPG

P4290567.JPG

P4290579.JPG

P4290602.JPG

9. Pieni merenneito

Nyhavnista pääsee mukavasti rantaa pitkin katsomaan pientä merenneitoa, joka itsessään ei ole kovin kummoinen, mutta kiva nähtävyys matkan varrella. Tässä oli myös kirsikkapuita ihan vieressä  iso rypäs ja ne ovat niin kauniita! 

P4270217.JPG

10. Pienet putiikit

Pieniä putiikkeja löytyy ainakin Frederiksbergin alueelta Gammel Kognevej kadulta ja niihin kannattaa poiketa sisään. Monissa on aivan ihania uusia ja vanhoja tuotteita sekaisin. Vaatteita ja sisustusjuttuja on moneen lähtöön. Omat karvapallokorvikseni löytyivät viehättävästä Niedziella and friends kaupasta. Kukkakauppoja Köpiksessä oli myös joka nurkalla ja niiden kaikkien kohdalle olisi tehnyt mieli jäädä ihastelemaan.

P4300894.JPG

P4300897.JPG

P4300933.JPG

11. Magazin du Nord

Stockan tyylinen tavaratalo, jossa riittää katsottavaa ja ostettavaa.

P4290650.JPG

Ruoka:

12. Mother

Meatpacking districtiltä löytyvä pizzaa tarjoileva ravintola, jossa ruoka ja tunnelma on kohdallaan. Alueelta löytyy vierekkäin useampi ravintola, jos huono tuuri käy ja täältä ei saa pöytää.

P4270225.JPG

13. Llama

Keskustan tuntumassa sijaitseva ravintola, joka alkaa kiinnostaa heti sisään astuessa. Lattiat ovat värikkäät ja muuten sisustus tummanpuhuva. Meksikolaista ruokaa tapas tyyliin, joka vie kielen mennessään. Vinkkinä – yksi drinkkikannu riittää hyvin neljälle. Meiltä suositus Pisco sour drinkille.

P4280486.JPG

P4280521.JPG

P4280532.JPG

14. Lagkagehuset

Leipomoketju, josta haettiin aamulla leipää ja käytiin myös viimeisenä päivänä kahvilla.

P4300880.JPG

P4300890.JPG

15. Westmarket

Kauppahallin tyyppinen ravintoloiden keskittymä hallissa, jossa on monia erilaisia ravintoloita ja isoja ruokailualueita. Loistava valinta, jos kaikki eivät halua syödä samaa ruokaa. Täällä järjestetään myös kirppiksiä, taidenäyttelyitä ja mukaan mahtuu myös muutama ruokakauppa.

P4280302.JPG

16. Nyhavnissa on useampia jäätelökioskeja, joista saa valtavia jäätelöitä.

P4290633.JPG

17. Hodarit

Näitä kioskeja näkee lähes joka nurkalla ja hodari on mitä mainioin välipala kesken shoppailu kierroksen kaupungilla.

P4270159.JPG

 

-Maria

Kulttuuri Matkat Suosittelen