Vadelmajuustokakku ja marengit

Tässäpä sunnuntain kunniaksi herkullisen ja simppelin vadelmajuustokakun ohje, jonka tein eilisiin kummityttömme ristiäisiin. Kiitos vielä kummityttömme vanhemmille ihanista juhlista!

Kakku maistui vieraille mainiosti ja keräsi paljon kehuja. Kakun ulkonäköön hain inspiraatiota juhlien kukkasista. Joku jopa vinkkasi, että kannattaisi osallistua koko suomi leipoo -kilpailuun. 😀 Tein kakun 24cm vuokaan. Koristeena kakussa oli harsokukkaa, marenkia ja alareunassa vaahtokarkin makuisesta sokerimassasta tehty pallonauha.  Jos teette marenkeja kakkuun, niin ne kannattaa tehdä ensin, koska niiden paiston aikana ehtii hyvin tehdä kakun valmiiksi.

 Pohja: 

200 g digestive keksejä (vastaavia saa myös gluteenittomana)

70 g voita

 Täyte: 

200 g pakastevadelmia

5 liivatelehteä

2dl  kuohukermaa

250 g vaniljarahkaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

Keitä vadelmia hetki kattilassa ihan tilkassa vettä ja jätä sitten jäähtymään.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. (Itse laitan paperin sinne väliin ja leikkaan ulkopuolelta ylimääräiset pois.) Heitä voi irtopohjavuoan pohjalle pehmenemään ja aloita keksien murskaus samassa vuoassa. Itse murskaan aina keksit käsin, mutta kai siihen voisi jotain konettakin tai nuijaa käyttää. Kun keksit ovat hienoa murua, sekoita se yhteen jo hieman pehmenneen voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma tiukaksi vaahdoksi ja sekoita sitten joukkoon sokeri, rahka, vadelmat ja tuorejuusto. Kiehauta pienessä kattilassa tilkka vettä( n. 3rkl), puserra liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne pieneen vesimäärään sekoittaen. Kaada liivate hienona nauhana seoksen joukkoon kokoajan vatkaten. Kaada valmis seos keksipohjan päälle ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin yön yli. Koristele ennen esillepanoa haluamallasi tavalla.

_R3A8289.jpg

Marengit:

140 g munanvalkuaisia

hippunen suolaa

240 g hienoa sokeria
(Ripaus vaniljaa)

Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia hetki ensin ilman sokeria, lisää ripaus suolaa ja lisää sokeri vasta sitten pikkuhiljaa samalla koko ajan vatkaten. Pursota pellille haluamasi kokoisia marenkeja.

Paista 120 °C 1 tunti 15 minuuttia.

_R3A8285.jpg

_R3A8303.jpg

_R3A8296.jpg

 

 

Juustokakut on kyllä ehdottomasti mun suosikkeja ylitse muiden. Niitä voi tehdä melkein minkä makuisina vain ja ne ovat aina superhyviä. Toteutuskaan ei ole kovin vaikeaa. Pahin kohta on kun kakku pitää siirtää lautaselle ilman leivinpaperia 😀 Parasta juustokakuissa on se, että ne voi tehdä jo päivää tai paria ennen juhlia valmiiksi. Mietityttämään jäi netistä löytämäni puolukkajuustokakun ohje, jossa oli päällä kinuskikuorrutus – se siis testiin seuraavana! Mikä on teidän suosikkimakunne juustokakussa?

 

-Maria

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe DIY

Puuhellan muodonmuutos

Täältä sitten piisaa seuraavaa ennen jälkeen postausta!
 
Keittiössämme on vanha puuhella, jonka ilme kaipasi kohennusta ja joka itseasiassa oli jo pieni paloturvallisuusriski hajenneiden tiilien vuoksi.
Puuhella uusittii vähän pintaa syvemmältä – kuitenkin tarkasti vanhaa kunnioittaen.
Onni on, että meidän asunnossamme kakluuni ja puuhella on säilytetty. Ne kuuluvat vanhaan taloon ainakin omasta mielestäni. Nykyisin taloyhtiön järjestyssäännöissäkin lukee, että kakluunin ja puuhellan purku on kiellettyä, mikä on älyttömän hyvä mielestäni!
 
Puuhellan pinta oli aiemmin epätasainen tiilikuvioinen ja ensin hiottiin pinnasta ja sen jälkeen tasoitettiin kokonaan yli aivan tasaiseksi ja maalattiin lopuksi pariin kertaan valkoisella muurimaalilla, joka on tähän käyttöön tarkoitettu. Tasoitetta laittettiin muistaakseni kolmeen kertaan ja sen piti aina tietysti kuivua välissä.
Puuhellan levy harjattiin, kiillotettiin ja käsiteltiin liesimustalla ja pinta laatoitettiin mattapintaisilla mustilla laatoilla, jotta ilme olisi yhtenäinen.
Huuva maalattiin rohkeasti mustalla ja se oli aivan loistava ratkaisu, joka tuo hiukan särmää keittiön muuten vaaleaan ilmeeseen. (Mietimme myös valkoista ensin huuvan väriksi)!
 
Ensimmäinen koepoltto on jo tehty ja hyvin toimii, vaikka tuo liesimustalla käsitelty levynpinta vähän käryttikin ikävästi ensin. Haaveilen jo leivän paistosta tuossa puuhellan pikkuisessa uunissa – tosin lämpötilan säätö saattaa olla hiukan haastavaa, mutta pakkohan se on kokeilla!
 
Puuhellan ansiosta kaikki kattilatkaan eivät mene uusintaan, vaikka muuten meillä onkin induktioliesi käytössä.
 

QO6A6293.JPG

QO6A7337.JPG

DSC_9812.JPG

QO6A7378.JPG

DSC_9843.JPG

_F1A6317.JPG

DSC_9845.JPG

QO6A7581.JPG

_F1A6410.JPG

PB180057.JPG

PB180016.JPG

QO6A7893.JPG

 

-Maria

Koti Sisustus DIY