Metsäretkellä

Ulkona on ihana sää – ilma on lämmin ja aurinkoinen, mutta silti syksyisen kirpakka. Maassa on peittynyt värikkäisiin lehtiin ja puolukat hohtavat punaisina metsän pohjassa. Nappaan koiran ja kameran matkaan ja lähden kävelemään tuttua metsäpolkua. Nautin ihanasta ilmasta ja metsän rauhasta vailla kiirettä. Suosittelen jokaiselle tällaista pientä rentoutusta metsässä arjen keskellä – se todella tekee hyvää. Ulkoilukelit ovat nyt parhaimmillaan ja haaveilenkin retkestä Kurjenrahkaan, mutta se taitaa jäädä meillä ensisyksyyn remontin vuoksi.

Viimeaikoina ainakin täällä Turussa sää on ihanasti suosinut meitä syksyn rakastajia! Mielestäni syksy on muutenkin ollut erityisen upea tänävuonna. Ainoastaan pimenevät illat tuovat omat haasteensa kuvaamiseen, mutta kyllä siitäkin selvitään. On ihanaa polttaa iltaisin kynttilöitä ja käpertyä viltin alle juomaan glögiä (kyllä, nyt se on alkanut). Ostin myös jo uutta Blossaa, josta juttua myöhemmin tulossa lisää tarkemmin. Syksyllä minuun iskee myös hirveä sisustusvimma ja nyt onkin vaikeaa malttaa mielensä sisustusostosten suhteen ennen uuteen asuntoon muuttoa. Muutaman sisustustyynyn kyllä ostin jo – pakko tunnustaa. En vain voinut vastustaa samettista harmaanvihreää ja toista samanlaista tummanvihreää tyynynpäällistä. Säästän ne kuitenkin uuteen kotiin, jotta uutuuden viehätys säilyy.

BA3B5328.JPG

BA3B5353.JPG

BA3B5382.JPG

One happy dog – en ole ainoa, joka nauttii syksyisestä lenkistä metsässä.

DSC_9501.JPG

DSC_9523.JPG

DSC_9527.JPG

DSC_9544.JPG

DSC_9586.JPG

DSC_9594.JPG

IMG_5801.JPG

-Maria

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli

Rehellinen pulla

Tuokoon tämä maailman paras pullaohje lämpöä sunnuntai-iltaanne.

Pulla – tuo ihanan kotoisa herkku, joka ei koskaan petä. Pulla on mitä paras herkku kaikkiin tilaisuuksiin tai ihan muuten vaan ja se maistuu aina kaikille. Lisäksi se on helppo tehdä.
Pulla on minun bravuurini ja leivon sitä aina mielelläni! Tässäpä siis jakoon minun ohjeeni maailman parhaalle pullalle.

pulla.jpg

Tarvitset:
5dl maitoa
2pss kuivahiivaa
2 kananmunaa
1,5 tl merisuolaa
2dl sokeria
4tl kardemummaa
(1/4 tl inkivääriä, jos haluat, itse menen fiiliksen mukaan tämän kanssa)
1tl kanelia
n.16 dl vehnäjauhoja
200g voita
Pinnalle:
Voita, sokeria, kananmunaa.

1. Ota esille kaikki välineet. Rauhoitu. Pullaa ei leivota kiireessä.
2. Lämmitä maito n.42 asteiseksi eli jonkin verran kättä lämpimämmäksi
3. Sekoita kulhossa 2dl jauhoja + kuivat aineet. Kaada seos lämmitetyn maidon joukkoon. Lisää kananmunat.
4. Laita voi kulhoon, jossa oli jauhot ja laita mikroon hetkeksi pehmenemään. Ei haittaa vaikka menisi sulaksi asti kokonaan.
5. Lisää jauhoja vähitellen. Itse en juurikaan mittaa jauhoja vaan tunnustelen taikinan koostumusta. Lisää voi ja jatka sen jälkeen jauhojen lisäämistä vähitellen, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista, eikä tartu sormeen kun tökkäät taikinaa. Vaivaa rauhassa, mieluummin hiukan vaikka liikaa, jos epäilyttää.
6. Peitä kuljo ja laita se lämpimään kohoamaan n. 30 minuutiksi. (itse vien pesuhuoneen lattialle, jossa on lattialämmituys, toimii aina :D)
7. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen
8. Ota taikina kulhosta jauhotulle pöydälle ja tee siitä pötkylä painellen hiukan ilmaa siitä pois samalla. Leikkaa pötkylä paloiksi. (Valmis pulla on noin 2x sen kokoinen kuin taikinapala.)
9. Pyöritä taikinapaloista pullat (pyöritys kohdassa ei mielellän jauhoja pöydällä) ja nostele ne pellille. Laita ne liinan alle kohoamaan 10-15 minuutiksin (aika usein jätän itse tämän kohotuksen välistä, mutta yleensä silloin pullan pinta halkeaa).
10. Voitele pullat ja paina keskelle voinokare ja päälle sokeria.
11. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa 10-12 minuuttia. (tarkkana, että ei pala, mutta ei jää myöskään raa´aksi keskeltä)
12. Nauti. Omasta mielestäni pulla on parasta lämpimänä ja maidon kanssa.

pulla2.jpg-Maria

Koti Ruoka ja juoma DIY