Morsiamen look

Seuraavana vuorossa hiukan asiaa morsiamen – eli minun lookistani hääpäivänä.Ensimmäisen kerran kävin sovittamassa hääpukuja jo vuonna 2015, kun olin kaverini mukana etsimässä hänelle pukua ja omat häät olivat tiedossa tulevaisuudessa. Tällöin lähinnä kokeilin täysin toisistaan poikkeavia malleja, jotta saisin mahdollisimman hyvän käsityksen siitä, että millainen puku minulle sopii parhaiten ja millaista pukua lähden etsimään.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-41.jpg

 Tämän jälkeen katselin erilaisia pukuja verkkokaupoista,hääkirppiksiltä ja häämessuilta.Ostin pukuni heinäkuussa 2016, kun sopiva sattui tulemaan käytettynä vastaan Tampereella. Samalla sain hyvän syyn vierailla kaverin luona eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Puku oli kaupassa myynnissä hintaan 1200 euroa ja olin todella tyytyväinen kun löysin sen sitten hieman edullisemmin käytettynä. Pukuni on malliltaan Pronoviaksen Alcanar. Olen pukuvalintaan todella tyytyväinen sillä se istui päälleni täydellisesti ja lisäksi se oli päällä myös suhteellisen mukava. Kirkon ajan minulla oli puvun päällä vielä erillinen selästä napitettava pitsibolero, jonka hankin erikseen.Korvakoruni ovat Lily and Rose merkin yksinkertaiset suht sirot roikkuvat korvikset, jotka ostin Helsingin Stockmannin yläkerrassa olevasta morsiusliikkeestä. Kengät ovat Höglin teräväkärkiset nudekorkkarit, joissa on maltillinen korko. Ne kävin ostamassa Paulan Kengästä Turusta.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-51.jpg

 Meikin ja kampauksen minulle tuli kotiin tekemään siskoni ystävä Eerika, joka on kyllä varsinainen taituri (hän myös pienensi boleron sopivan kokoiseksi). Ajatukset meikistä ja kampauksesta olivat selvät jo pitkään – haetaan klassista raikasta lookia, joka sopii kesähäihin, mutta etenkin kampauksessa saa olla näyttävyyttä. Näyttävyyttä minulle tulee kyllä tukkaan jo luonnostaankin aika helposti pitkien ja paksujen hiusteni ansiosta.Suunnittelin aluksi meikin tekoa itse, mutta tulin onneksi järkiini ja nautiskelin hääaamun Eerikan hoitaessa homman kotiin myös sen osalta. Oli ihanaa vain rentoutua (tai ainakin yrittää sitä), kun toinen huiskutteli puuteria naamaan ja laittoi hiuksia. Eerikan käsialaa ovat myös kaasojen kampaukset, joista tuli myös upeat.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-54.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-42.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-189.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-64.jpg

Teimme aiemmin kesällä koemeikin ja kampauksen, joihin ei sitten tehty juurikaan muutoksia lopullisiin versioihin. Hain mallikuvia etukäteen pinterestin kautta, jotta Eerikan oli helpompi hahmottaa mitä halusin. Look kokonaisuudessaan oli oikein minun näköiseni, enkä muuttaisi siitä mitään. Hääkimpun ja vieheet tilasimme Naantalista kukkakauppa Kastanjasta ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen molempien kohdalla.

QO6A7257.JPG

Kuva: Maria Salonen

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-114.jpg

 

-Maria

Yhtä kimpun kuvaa (merkitty) lukuunottamatta kaikki kuvat ovat valokuvaajamme Ömer Acarin käsialaa.

 

Muoti Hiukset Meikki Trendit

Hääkuvaus à la Ömer Acar

Sitten hiukan hääkuvauksesta – tuosta itselleni yhdestä tärkeimmästä asiasta häiden järjestämisessä. Tähän suosittelen jokaista panostamaan häitä järjestäessä – sitä ette varmasti tule katumaan! (Tästä kertoo varmaankin jotain myös kuvien määrä tässä postauksessa :D)

    Olen itse koulutukseltani valokuvaaja, joten ammattitaitoisen ja sopivan tyylin omaavan kuvaajan löytäminen oli minulle todella tärkeää – se taisikin olla meidän listalla toisena heti juhlapaikan varauspäivän jälkeen, vaikka olimme toki jo aloittaneet kuvaajan mietinnän jo aiemmin. Kuvaajaksi meille valikoitui aivan mieletön taituri Ömer Acar, jolta emme olisi voineet enää enempää toivoa. Kuvia odoteltiin jo ihan malttamattomina, kunnes viimein saimme ne tänään! Pidän siitä, että kuvia ei saa heti, vaan häähumu ehtii hiukan laskea, jolloin tuohon päivään on vielä ihanampaa palata, vaikka kuvia odotellessa kärsivällisyyttä tosiaan välillä koeteltiinkin ainakin omalta osaltani :D. Ömer kuvasi hääpäivämme aamun valmisteluista aina illan bileisiin asti. Suosittelen lämpimästi kuvaajaa valitessa ammattikuvaajaa ja lisäksi dokumentaarista kokopäivän hääkuvausta. Ammattikuvaajan kanssa kaikki sujuu ainakin todennäköisesti vaivattomasti – he osaavat rauhoitella ja ohjata kuvauksessa teitä luonnollisesti. Ömerin bongasimme alunperin kavereidemme häistä 2015, joten kannattaa pitää silmät auki kuvaajaa etsiessä myös kavereiden/sukulaisten häissä ja miksei muissakin juhlissa.Pidimme kuvauspalverin Ömerin kanssa Helsingissä toukokuussa, jolloin suunniteltiin vielä vähän kuvausta ja tutustuttiin paremmin. Suosittelen kaikille pareille kuvauspalaveria kuvaajan kanssa, jotta kaikki on selvää sitten hääpäivänä. Useimmilla kuvaajilla tämä kuuluukin hääkuvauspaketteihin suoraan.    Valokuvaajan lisäksi meillä oli videokuvaajana ihana Riina Rinne, joka on minun vanha tuttuni Tampereen ajoilta. Riina kuvasi myös aamusta iltaan häistämme videota. Hän on todellinen monitaituri, sillä hän oli myös laulamassa häissämme. Ajatus videosta minulla heräsi vasta paljon valokuvaajaa myöhemmin,(mutta hyvä, että heräsi!) Nyt jälkikäteen olen todella tyytyväinen, että otimme myös videokuvaajan, sillä videosta kuitenkin tunnelma välittyy eritavalla kuin valokuvista. Saimme eilen videosta pienen maistiaisen ja voi että olen tyytyväinen! Kyyneleiltä ei varmasti vältytä, kun pääsemme näkemään koko videon. Aloitimme kuvaukset meillä kotona, kun kaikki olivat siellä valmistautumassa. Me tytöt yövyimme meillä ja sulhanen ,sekä bestmanit liittyivät seuraan aamulla. Kuvaajat tulivat paikalle klo 11. Aamulla meillä oli aika rento aikataulu ja hyvä niin, sillä monen ihmisen laittautuessa pientä häslinkiä on aina.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-32.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-60.jpg

Valmistautumisen kuvaamisen jälkeen siirryimme sateen vuoksi ensin kuvaamaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli meillä varavaihtoehtona. Kasvitieteellisessä puutarhassa kuvasimme firstlook -kuvat ja muutaman potretin. 

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-72.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-76.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-78.jpg

Sade oli kuitenkin niin vähäistä, että päätimme ottaa riskin ja lähteä Lappalaisten kallioille Naantaliin kuvaamaan, kuten alunperinkin oli suunnitelmana. Tämä kannatti ja aurinkokin tuli lopulta näkyviin. Kuvaukseen meillä oli varattu reilusti aikaa (n.2,5 tuntia), joten tällaisille äkkinäisille muutoksillekkin oli varaa ja kuvaus ehdittiin hoitaa rauhassa. Kuvasimme potretteja sekä ryhmäkuvat kaasojen ja bestmanien kanssa. Kuvaus oli meillä ennen kirkkoa ja mielestäni se on paras ratkaisu, ellei halua mennä perinteen mukaan ja nähdä vasta ensimmäisen kerran kirkossa sulhasen kanssa.

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-91.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-96.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-101.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-111.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-113.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-116.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-358.jpg

Maria_Joonas_+ûmerAcar_photography-359.jpg

Kirkossa tunnelma on herkimmillään ja ainakin omissa ajatuksissani se on arvokkain ja perinteisin osuus häistä. Meidän tapauksessa oli hyvä, että näimme jo ennen kirkkoa, sillä en tiedä kuinka paljon enempää ihminen olisi voinut vielä itkeä kävellessään alttarille. Osasin kyllä odottaa sitä, mutta eipä siitä ollut paljon apua, kun Ave Maria alkoi soimaan. Ennen kirkkoa tehtävässä kuvauksessa oli etuna se, että se vähensi jännistystä aika tavalla ja tällöin vieraiden ei tarvinnut myöskään odottaa juhlapaikalla, vaan juhlat saatiin heti käyntiin.

Molemmat kuvaajamme olivat todella huomaamattomia ja välillä ihmettelinkin, että missä he ovat, kun sulautuivat joukkoon niin hyvin. Vieraita ei myöskään tuntunut häiritsevän kuvaus lainkaan – tästäkin kertoo kuvaajien vankka ammattitaito saada ihmiset rentoutumaan. Kuvaajat olivat mukana hääjuhlassa kuin muutkin vieraat ja dokumentoivat päivän kulkua samalla. Kun bileet käynnistettiin todenteolla oli kuvaajien aika lähteä kotiin. Tässä kohtaa ei meidän mielestä tarvinnut enää kuvata ja vieraat saivatkin täten juhlia loppuillan rauhassa. Postauksen kaikki kuvat on ikuistanut valokuvaaja Ömer Acar. -Maria

 

 

 

 

 

Muoti Oma elämä Rakkaus Trendit