Heippa.

”Mitä kuuluu kissoille?”on useimmiten ensimmäinen kysymys, joka minulta kysytään, kun näen jonkun tuttavan pienen tauon jälkeen. Hyväähän niille! Molemmat ovat ilmojen viilettyä siirtyneet meidän viereen sänkyyn nukkumaan ja yhä useammin heidät saa myös seuraksi sohvalle illalla. Armas täytti nyt syksyllä 3 vuotta. SIIS KOLME. En ymmärrä, että miten se on ollut meillä jo niin pitkään, ei yhtään tunnu siltä. Lempi on vuoden nuorempi ja nyt siis 2-vuotias. Siitä on kuoriutunut ihana pieni pantteri, joka haluaa paijauksia ja hellyydenosoituksia joka välissä. Lempihän tuli meille eläinsuojeluyhdistykseltä ja oli aluksi todella pelokas ja vietti lähinnä aikaa sängyn alla. Ihana huomata, että hän on saanut valtavasti rohkeutta ja hellyydenkipeyttä meillä viettynä aikana. Nyt hän härnää Armasta leikkiin ja kaivaa kukkaruukuista multaa ulos viikoittain meidän hermojamme koetellen.Toisessa hetkessä hän tunkee syliin sohvalle ja painautuu tiukasti vasten. Lempi on myös aina paikalla, jos leivän päälle laittaa kalkkunaa. Hän haluaa siitä osansa. Molemmat rientävät paikalle täyttä kyytiä, jos kuulevat Dreamies pussin aukeavan. (Tämä on muuten kätevää, jos jompikumpi sattuu olemaan hukassa. Ravistaa vain Dreamies pussia ja jos toinen ei tule niin tietää kisun jääneen esimerkiksi kylpyhuoneeseen jumiin.)

Miukua Lempi ei vieläkään osaa, enkä usko, että sitä koskaan oppiikaan. Asiaa selviteltyäni ilmeisesti emo opettaa ääntelyä pennulle alussa ja koska Lempillä ei emoa ollut vaan se löytyi yksin metsästä, eikä ilmeisesti tämän vuoksi ole oppinut ääntelemään. JA MITÄ TAPAHTUIKAAN PARI PÄIVÄÄ TÄMÄN KIRJOITTAMISEN JÄLKEEN! Hän oppi miukumaan! Siis aivan uskomatonta, mutta kyllä. Kovin pieni ja käheä hänen äänensä on, mutta kyllä se ihan oikea miuku oli. Tätä ihmettä olemme päässeet todistamaan nyt jo muutamaan kertaan oppimisen jälkeen. En kestä miten söpöä! Kaksi vuotta siihen näemmä meni, mutta kaipa hän ajattelin, että hänenkin on jotain sanottava kun Armas pitää kokoajan meteliä.

Armas rakastaa maharapsutuksia, juoksee aina ovelle vastaan kotiin tullessamme, nukkuu minun tyynyni vieressä ja osallistuu kaikkeen mitä teemme. Aamuisin hänen on päästävä heti juomaan vessan hanasta ja joskus hän pyytää minut seuraksi hiekkalaatikon viereen, kun hän menee asioimaan siellä. Aikamoisia persoonia siis kumpikin! Meidän elämä olisi kyllä paljon tylsempää ilman näiden kahden touhujen seuraamista. Ja koska kissojen kuvia ei tietysti voi olla koskaan missään liikaa niin tässäpä teille muutama kuva meidän palleroista.

Armas

Lempi

-Maria