Mitä kuuluu kissoille?

Heippa.

”Mitä kuuluu kissoille?”on useimmiten ensimmäinen kysymys, joka minulta kysytään, kun näen jonkun tuttavan pienen tauon jälkeen. Hyväähän niille! Molemmat ovat ilmojen viilettyä siirtyneet meidän viereen sänkyyn nukkumaan ja yhä useammin heidät saa myös seuraksi sohvalle illalla. Armas täytti nyt syksyllä 3 vuotta. SIIS KOLME. En ymmärrä, että miten se on ollut meillä jo niin pitkään, ei yhtään tunnu siltä. Lempi on vuoden nuorempi ja nyt siis 2-vuotias. Siitä on kuoriutunut ihana pieni pantteri, joka haluaa paijauksia ja hellyydenosoituksia joka välissä. Lempihän tuli meille eläinsuojeluyhdistykseltä ja oli aluksi todella pelokas ja vietti lähinnä aikaa sängyn alla. Ihana huomata, että hän on saanut valtavasti rohkeutta ja hellyydenkipeyttä meillä viettynä aikana. Nyt hän härnää Armasta leikkiin ja kaivaa kukkaruukuista multaa ulos viikoittain meidän hermojamme koetellen.Toisessa hetkessä hän tunkee syliin sohvalle ja painautuu tiukasti vasten. Lempi on myös aina paikalla, jos leivän päälle laittaa kalkkunaa. Hän haluaa siitä osansa. Molemmat rientävät paikalle täyttä kyytiä, jos kuulevat Dreamies pussin aukeavan. (Tämä on muuten kätevää, jos jompikumpi sattuu olemaan hukassa. Ravistaa vain Dreamies pussia ja jos toinen ei tule niin tietää kisun jääneen esimerkiksi kylpyhuoneeseen jumiin.)

Miukua Lempi ei vieläkään osaa, enkä usko, että sitä koskaan oppiikaan. Asiaa selviteltyäni ilmeisesti emo opettaa ääntelyä pennulle alussa ja koska Lempillä ei emoa ollut vaan se löytyi yksin metsästä, eikä ilmeisesti tämän vuoksi ole oppinut ääntelemään. JA MITÄ TAPAHTUIKAAN PARI PÄIVÄÄ TÄMÄN KIRJOITTAMISEN JÄLKEEN! Hän oppi miukumaan! Siis aivan uskomatonta, mutta kyllä. Kovin pieni ja käheä hänen äänensä on, mutta kyllä se ihan oikea miuku oli. Tätä ihmettä olemme päässeet todistamaan nyt jo muutamaan kertaan oppimisen jälkeen. En kestä miten söpöä! Kaksi vuotta siihen näemmä meni, mutta kaipa hän ajattelin, että hänenkin on jotain sanottava kun Armas pitää kokoajan meteliä.

Armas rakastaa maharapsutuksia, juoksee aina ovelle vastaan kotiin tullessamme, nukkuu minun tyynyni vieressä ja osallistuu kaikkeen mitä teemme. Aamuisin hänen on päästävä heti juomaan vessan hanasta ja joskus hän pyytää minut seuraksi hiekkalaatikon viereen, kun hän menee asioimaan siellä. Aikamoisia persoonia siis kumpikin! Meidän elämä olisi kyllä paljon tylsempää ilman näiden kahden touhujen seuraamista. Ja koska kissojen kuvia ei tietysti voi olla koskaan missään liikaa niin tässäpä teille muutama kuva meidän palleroista.

Armas

Lempi

-Maria

Perhe Oma elämä

Good vibes only – vihdoin oma äänimalja

Heippa!

Kauan haaveilemani äänimalja kotiutui meille jokin aika sitten, kun sovimme Lumikristallin Katjan kanssa, että saan tuotteesta alennusta pientä bloginäkyvyyttä vastaan. Katjalta olen hankkinut myös kivet ja kristallit, joita minulta löytyy ja innostunut opettelemaan niistä lisää. Joogan kautta olen löytänyt tieni myös äänimaljojen pariin. Aiemmin olen vain nauttinut muiden äänimaljojen soittelusta, mutta hyvin pian minulle tuli olo, että haluan omia maljoja, joiden avulla voin rentoutua kotona niitä soitellen. Tämä pikkuinen äänimalja ei siis suinkaan ole varmasti viimeinen, jonka hankin!

Soiva kulho eli äänimalja on nimensä mukaisesti metalliseoksesta valmistettu kaunissointinen kulho. Äänimaljoja soitetaan joko hiertämällä pintaa ulkoreunaa pitkin puisella kapulalla tai kilauttamalla maljan reunaa pehmustetulla puukapulalla. Äänimaljan lempeä ääni soi pitkään, se rentouttaa ja rauhoittaa mieltä. Värähtely vahvistaa ja selkeyttää kehomielen yhteyttä. Se laskee stressitasoja, verenpainetta ja pulssia, auttaa keskittymään ja näkemään olennaisen.

Hiertämällä ääni ikäänkuin voimistuu hiljalleen luoden maagisen tunnelman. Äänimaljarentoutus tukee kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä ääni resonoi jokaisessa solussa. Äänimaljarentoutus rentouttaa koko kehoa solutasolla, sillä kehosta suuri osa on vettä, jonka äänimaljojen sointi saa värähtelemään. Itse soitan maljoja kaivatessani rauhoittumista työpäivän jälkeen tai arjen kiireiden keskellä ja oman kokemukseni mukaan jo muutaman minuutin soittelu vaikuttaa suotuisasti ja saa ajatukset rauhoittumaan. Maljan tuottama rentouttava ääni saattaa rentouttaa jopa untenmaille asti ja itse ainakin lähes poikkeuksetta nukahdan muiden pitämissä äänimaljarentoutuksissa. Maljoilla ei soiteta mitään tiettyä musiikkikappaletta, vaan niillä luodaan rauhallinen ja turvallinen äänitila usein intuitiivisesti soittaen.

-Maria

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys