Ihan tavallinen viikonloppu

Heippa.

Pää lyö tyhjää. Tulin inspiroituneena kirjoittamaan teille viikonlopun  kuulumisia mieheni mennessä ulos haravoimaan. Inspiraatio loppui kuitenkin siihen paikkaan, kun istahdin tähän koneen äärelle ja sain kuvat käsiteltyä ja ladattua. Käykö muille joskus näin? Viikonloppu on ollut ihan tavallinen ilman sen ihmeempää ohjelmaa, mikä oli ihanaa, koska olen ollut jotenkin kauhean väsynyt tällä viikolla. Olisipa minullakin syysloma, kuten koululaisilla. Syksy on ihanaa aikaa, mutta myös jotenkin väsyttävää ainakin minulle. Vuorokauden viikko viikolta vähenevät valoisat tunnit saavat illan alkamaan turhan aikaisin (ja minut väsymään). Onneksi huomenna on taas ratsastustunti ja pääsen lataamaan itseeni heppojen rauhaa ja hiljaista voimaa.

Perjantaina suuntasin suoraan töistä kasvohoitoon ja illalla nautittiin alkavasta viikonlopusta nachopellin ja viinilasillisen kera Sohvaperunoiden tullessa telkkarista. Lauantai hurahti mieheni suvun mökillä siivoustalkoissa rannassa puita ja risuja kantaen. Sieltä tulimme kotiin kaikkemme antaneina Hesburgerin kautta ja lämmitimme saunan. Tänään olen tehnyt materiaalia tulevaa yhteistyötä koskien, kuvaillut kotia, siivonnut, pessyt kolme koneellista pyykkiä ja mieheni on valmistanut meille ruoaksi lihapataa, joka on kohta valmista. Loppuillan taidan viettää sohvalla pipoa kutoen ja leffaa katsellen.

-Maria

Koti Sisustus Ajattelin tänään

Parasta just nyt syyskuussa 2020

Heippa!

Syyskuu on ollut kivempi, kuin muistinkaan. Ehkä jopa nousee taisteluun kesäkuukausien kanssa lempparipaikasta. Rakastan lämpöä ja aurinkoa ja vehreää luontoa, mutta jotenkin tänä vuonna tämä utuinen syksy lämpimine päivineen ja sumuisine peltoineen on ollut aika ihana.

Parasta syyskuussa on ollut:
1. Pitkät maastolenkit Riian kanssa laukkapätkistä nautiskellen rauhallisilla hiekkateillä.
2. Eta illat naapureiden kanssa ja niiden herkulliset iltapalat. Mitä keksitään ensi viikkolla?
3. Kavereiden yllätysvierailu eräänä perjantaina. Kaverit soittivat, että  ”Moi. Ollaan nyt tässä teidän naapurissa, lähdettekö yksille.”

4. Kissat ovat siirtyneet sänkyyn nukkumaan mun kainaloon. Parasta.
5. Brunssi miehen perheen kanssa.
6. Vinyasa hotjooga, tällaista hikeä ei monessa treenissä saa päälle.

8. Torilta saa edelleen tuoreita marjoja.
9. Lasillinen viiniä perjantaina töiden jälkeen ja Sohvaperunat telkkarista.
10. Ekat vaahteranlehdet ovat vaihtaneet väriä ja luonto tarjoilee parastaan hellien vielä vähän lämpimilläkin ilmoilla.
11. Ekat takkatulet kakluunissa.12. Kummitytön parhaat jutut ja 3v. synttärit.

-Maria

Hyvinvointi Ajattelin tänään