Minun vihkisormukseni

Tarkoituksenani ei todellakaan ollut vielä ostaa vihkisormusta, sillä häihin on kuitenkin vielä vuosi aikaa. Olin ajatellut vihkisormuksen olevan ehkä jopa viimeisenä ostoslistalla. Vaan toisinpa kävi, kun eksyttiin siskoni kanssa ihan extempore kiertelemään Timanttisten konkurssimyyntiä. Lyhyen keskustelun jälkeen myyjä iski sormustarjottimen pöytään, eikä siinä kauaa mennyt kun silmäni kiinnittyi yhteen kauniiseen timanttisormukseen. Melkein samanlaiseen, jota olin aikaisemmin sovittanut häämessuilla vain todetakseni, että hinta oli noin 2000e yli budjettini.

Tämä kaunokainen oli tismalleen minun kokoani ja hintakin sopi budjettiini. Myyjän ei tarvinut ihan kauheasti taivutella, että iskin Visani kiinni korttikoneeseen ja maksoin kädet vapisten elämäni kalleimman ostoksen siltä seisomalta. Mutta kuten myyjäkin sanoi, en tule tätä kyseistä sormusta tuohon hintaan, tuollaisella alennuksella saamaan ikinä mistään. Ei harmita. Päinvastoin kysyin jo poikaystävältäni sormuksen kotiin kannettuani, että voitaisiinko mennä sittenkin heti maistraatissa naimisiin, että saisin jo käyttää sormusta. Hehee..

suhteet ostokset rakkaus