Häävuosi on täällä!
Vihdoinkin! Meidän häävuosi on täällä!
Viimevuoden lopun keskityimme pitkälti rahan säästämiseen, emmekä oikeastaan edes voineet tehdä mitään muuta häihin liittyvää. Tästä syystä ei oikein ollut mitään kirjoitettavaakaan.
Nyt vuoden vaihduttua on kuitenkin ihan uusi mahdollisuus tehdä vaikka mitä häiden eteen. Voi varata tapaamisia, aloittaa koristeiden keräämisen ja suunnitella tarkempia aikatauluja. Tammikuun vaihduttua olenkin tehnyt joka päivä jotain pientä häiden eteen, ja ihan hyvin olen tässä viikon aikana saanut aikaiseksikin. Välillä fiiliksen valtaa epätoivo ja tekee mieli heittää läppäri seinään, mutta yleensä siinä vaiheessa onkin hyvä lopettaa suunnittelu sen päivän osalta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miten paljon erilaisia pienen pieniä yksityiskohtia pitää häitä varten suunnitella, ihan lautasliinoista topspuikkoihin. Onneksi aikaa on vielä vajaa 7 kuukautta.
Yksi ihan huippujuttu saatiin varattua heti näin häävuoden alkuun, nimittäin häämatka numero 1/2. Lähdemme heti häiden jälkeen maanantaina Kreikan Santorinille! Meidän oli tarkoitus lähteä mahdollisimman edullisesti ensimmäiseen reissuun, koska säästämme rahaa toista häämatkaa varten, jonne lähdemme joulukuussa. Mikään edullisempi kohde ei kuitenkaan tuntunut nappaavan, vaan haaveilimme nimenomaan Santorinista. Vaikka se tulikin vähän kalliimmaksi, niin ei kyllä haittaa! Joulukuun häämatkan kohde on vielä vähän epävarma, mutta ehdottomasti johonkin kauemmas pitää päästä.