I said yes to the dress

Olin varannut ensimmäisen hääpukusovituksen Vienoon jo hyvissä ajoin etukäteen. Halusin ehdottomasti ajan yhdelle tietylle päivälle, jotta samalla reissulla päästäisiin käymään myös Love Me Do -häämessuilla Helsingissä.

Lähdettiin lauantaina aikaisin aamulla kahdella autolla ajamaan Tampereelta ja saavuttiin Vienon ovelle muutamaa minuuttia ennen kello 10. Pakko myöntää, että mitä lähemmäs Helsinkiä tultiin, sitä isompi jännitys vatsassani alkoi myllätä. Jossain vaiheessa olisin ollut valmis jopa perumaan koko suunnitelman ja kääntymään takaisin kotiin, niin paljon nimittäin hirvitti.

Ovesta sisään Vienoon astuttuamme jännitys kuitenkin laantui nopeasti, kun vastassa oli hymyilevä Jemina, toinen Vienon omistajista. Jemina kysyi minkälaista mekkoa olin tullut etsimään, ja luettelin heti neljä mekkoa, joita olin ihastellut Vienon nettisivuilla jo etukäteen. Niiden sovittamisesta lähdettiin liikkeelle.

Halusin sovittaa ihan ensimmäisenä mekkoa, jota olin ihastellut jo varmaan vuoden ajan. Olin hiukan jopa stressannut etukäteen, että mitä jos tämä ykkösvalinta ei sopisikaan minun vartalolleni, mistä ihmeestä löytäisin koskaan hääpukua itselleni! Rakastuin kuitenkin mekkoon ihan ensisilmäyksellä kun sen päälleni sain. Onneksi kaasot ja äiti olivat kanssani tismalleen samaa mieltä, eikä mikään neljästä muusta mekosta, joita sen jälkeen sovitin, noussut tämän mekon ohi ykköseksi.

Olen niin tyytyväinen ja onnellinen, että oma unelmamekkoni oli täydellinen mulle! Se oli ihan yhtä kaunis kuin valokuvissa. Ensimmäinen häämekko, jota olen koskaan sovittanut, ja heti nappiin. Voiko paremmin enää onnistua? Nyt vain pitäisi enää jaksaa odottaa reilu 9 kuukautta, että saan puvun päälleni.

Kiitos Vienon Jeminalle ihanasta palvelusta vielä näin jälkikäteen. Voin lämpimästi suositella heidän liikettään tuleville morsiamille, jotka vielä etsivät omaa hääpukuaan. Suosittelen kuitenkin tutustumaan valikoimaan hieman ennakkoon, jotta 45 minuutin sovitusajan saa käytettyä hyödyksi mahdollisimman tehokkaasti.

p.s. kuvassa oleva puku EI ole the dress!

kauneus rakkaus ostokset suosittelen