Minne häämatkalle?
Otsikon kysymystä ollaan yhdessä mietitty varmasti eniten häiden suunnittelusta alkaen. Haluamme ehdottomasti päästä häämatkalle heti häiden jälkeen, ja tässähän oli myös yksi syy miksi valitsimme juuri elokuun ensimmäisen viikonlopun häille. Tuomaksella jatkuu opiskelut vasta elokuun puolivälissä, joten häiden jälkeen jää hyvä aika matkustaa.
Aluksi mietimme jotain romanttista aurinkolomaa esimerkiksi Malediiveilla, Mauritiuksella, Aruballa tai Kap Verdellä. Olemme kuitenkin molemmat lomalla usein sen verran meneviä persoonia, että toisaalta myös aktiivisempi kaupunkiloma houkuttaisi. Molemmat meistä haluaisi vielä matkustaa uudelleen Amerikkaan ja nähdä vielä esimerkiksi Floridaa tai Kaliforniaa. Myös Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti ovat olleet mielessä jo pitkään, mutta ainakin jälkimmäiset saattavat jäädä vaihtoehdoista heti pois pitkän lentomatkan vuoksi.
Molemmissa vaihtoehdoissa, aurinkoisessa löhölomassa ja aktiivisemmassa suurkaupunkilomassa on puolensa. Toisaalta hiljaisemmassa, romanttisessa rantalomakohteessa olisi enemmän aikaa keskittyä vain yhteiseen olemiseen ja matkassa olisi varmasti enemmän hääloman tunnelmaa. Aktiivisempi loma Amerikassa houkuttaisi kuitenkin, sillä siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, eikä mahdollisuutta lähteä toiselle puolelle maapalloa välttämättä tule heti uudestaan.
Tällä hetkellä omat vahvimmat suosikit ovat Kalifornia, Aruba ja Kap Verde. Miten ihmeessä näistä pystyy valitsemaan vain yhden?
Iiks! Huomenna on hääpäivään jäljellä tasan 10kk!