Kuulumisia pitkästä aikaa.

Blogi on elänyt puolivuotta hiljaiseloa, jotenkin ollut vaikeaa kirjoittaa.  Tunteet myllertävät jälleen laidasta laitaan.  Viime vuoden lopulla saimme lapsettomuuspolilta seuraavan etapin, inseminaatio. Johon nyt alkuvuonna meidän olisi tarkoitus lähteä.  Hoidosssa eniten pelottaa ja ahdistaa itseni pistäminen. Se kipu ja pelko. Ystäväpiirissä tuntuu vauva uutisia tulevan joka suunnalta,  suurin tsemppaus itsellä on peittää omat tunteet ja onnitella heitä,samalla niellen omaa itkua ja sitä miten reilua elämä taas on.   Päivittäin tulee viestejä miten heillä raskaus etenee ja kuinka ihanaa aika on. 

Kumpa jonakin päivänä saisi sen positiivisen testin. Monelle se lapsensaaminen on itsestään selvyys, vaan kun se ei todellakaan ole.

Ajatukissa on että entäs jos emme saa hoidoista riippumatta lapsia? Miten siitä selvitään? 

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Voimia, ei se pistäminen oikeesti satu ja on ihan helppoa vatsaan, ei siinä tarvi edes katsoa ja neula on tosi ohut, mitään pistostakaan et tunne. Mäkin jännitin aivan turhaan etukäteen. Nyt kolmannesta inssistä raskaana. Hyvää uutta vuotta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *