Kolme vuotta vauvakuumeilua, eikä vieläkään pienokaista? Missä vika? Kaksi vuotta sitten päätimme hakeutua lapsettomuustutkimuksiin kunnalliselle puolelle. Tuolloin emme vielä halunneet eteenpäin.    Meistä otettiin perusverikokeet ja saimme tuomion kaikki kunnossa. Kunnes jälleen koitti alkuvuosi ja odottamista oli jälleen takana vuosi, eikä pienokaista vain kuulu. Päätimme että nyt tarvitsemme ammattiapua, ja haluamme lähteä lapsettomuustutkimuksiin julkiselle puolelle.  Helmikuussa meillä olikin ensimmäinen käynti omalla terveyskeskuksella josta sitten saimme lähetteen keskussairaalaan. Sinne ensimmäinen aika tuli huhtikuussa. Tuolloin kävimme keskustelemassa lääkärin ja hoitajan kanssa, saimme lähetteen jatkotutkimuksiin. Miehelle siemennesteanalyysiajan ja minulle aukiolotutkimukseen ajan.Soittoajalla saimme kuulla että siemennesteanalyysissa kaikki on kunnossa. Aloin siis syyttämään itseäni että minussa on vika.

Samassa kuussa minulla oli aukiolotutkimus, netistä kauhulla luin  kauhutarinoita tutkimuksesta. Toimenpiteeseen mennessä vapisin kuin haavan lehti ja kerroin että pelottaa. Hoitaja ja lääkäri olivat hyvin ammatillisia ja rauhoittelivat.  Koitti tutkimuksen aika.  Jännitin. Alkoi tuntua kipua alavatsalla, kerroin että sattuu. Lääkäri kysyi kestänkö hieman vielä.  Päätin että kestän. Hetken kuluttua kuului; virtaus oikealla hyvä samoin myös vasemmalla.  Jännitys laukesi, menetin tajuntani helpotuksesta.  Seuraava muistikuva on kun makoilen sairaala sängyllä enkä tiedä mitä tapahtunut.

Lääkäri tuli juttelemaan kanssani, kertoi että pahin vaihe tällä kertaa ohitse, nyt aloitamme tehostamaan ovulaatiota Clomifen lääkkeillä.  Olin innoissani, että ehkä sittenkin! Aloitin Clomifenit heti seuraavasta kierrosta 3-7 päivä. Odotukset hyvin korkeella.  Kunnes meille oli varattuna seuranta ultra folikkelien kasvusta. Lääkäri ultrasi ja kertoi että täällä näyttää olevan nyt kolme folikkelia. Ja lääkäri suositteli suojattua yhdyntää tähän kiertoon. TURHAUTTAVAA! Ja ensi kiertoon puolitettu annos ja uusi seuranta ultra.

Itkua väänsin ja mietin mikä on oikein ja mikä väärin. Tiedostin lääkärin antaman kehoituksen, mutta en vain halunnut sitä noudattaa. Päätin että, se ei tähänkään päivään mennessä ole tullut. Mikäli nyt on mahdollisuuksia enemmän niin miksi en ottaisi riskiä. Ja saisi kauan toivottua pienokaista. keskustelimme miehen kanssa asiasta ja päätimme yrittää.

Elämme kierron loppua, ja odotoukset hyvin matalalla.  Tiedämme riskit: Ei raskaana ja kuukautiset alkavat niinkuin aina. Raskaana ,odottaisimme joko yhtä tai kolmea. 

Odotellaan…. Ja toivotaan parasta.