Sisäisen lapsen ääni

Tuli takatalvi. Tänään kun katsoin ikkunasta ulos, oli lunta tullut yöllä niin, että autokin oli hautautunut kinokseen. Ovet jäässä ja sitä rataa.
Oikeastaan en alkanut kirjoittamaan jäätyneistä ovista, vaan ihan muusta.
Olen törmäillyt nyt jo jonkin aikaa tunnelukko asioihin. Olen kohtalaisen suuressa kriisissä itseni kanssa, enkä oikein osaa toimia niin että saisin asiaa mitenkään parannettua. Silmille hyppäsi tunnelukko testi, ja joitain aikoja myöhemmin Murra tunnelukkosi- kirja. Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Olen kipuillut asioiden kanssa, ja tuntuu että en saa mistään kiinni. Lukiessani kirjaa ja testin tuloksia tuijottaessa tajusin, että voi paska. Enhän minä ole se joka kipuilee, vaan se on se sisäinen lapsi, joka on tullut kohdelluksi kaltoin, ja nyt elää uudelleen niitä tuskiaan ulos. Olen kiertänyt ympyrää tiettyjen asioiden kanssa koko ikäni, aina välillä vaan ihmetellyt, miksi kaikki on aina niin sekavaa ja pilaan kaiken jossain kohtaa. Kaikki tuntuu pyörivän samalla kaavalla vuodesta toiseen. Jokin asia saa tietyn käyttäytymismallin aktivoitumaan ja taas mennään. Helvetillistä. Ei ainoastaan minulle itselleni, vaan olen vetänyt mukaan kipuiluuni jo aikamoisen liudan muitakin ihmisiä. Syyttänyt heitä omasta pahastaolostani, ja syyttänyt itseäni siitä etten osaa, pysty ja selviä ihmissuhteissa. Syyttänyt itseäni, ja sitten syyttänyt muita, vaikka todellinen kohde vihalle ja pettymykselle on jossain muualla kuin edessäni tai edes peilissä. Ihan itse olen toki virheeni tehnyt, sitä en kiellä, mutta kiinnostavampaa onkin ehkä se, mikä saa toimimaan siten, että tekee samoja virheitä uudelleen.
Löysin Kirsin upean postauksen Hidasta Elämää– blogista, jossa kiteytyy se mitä ajan takaa. Tänne eksyin jonkun intuition voimalla, ja vau. Ihan huikea fiilis kun luin tämän. Tämä aihe kokonaisuudessaan vaatii ehkä aikapaljon ajatustyötä. Ja sitä että uskallan kohdata pelkoni ja puhua asiasta ja ajatuksistani näille ihmisille keitä se koskettaa. Ja taas ensimmäisenä aktivoituu häpeä, ajatus etten halua vaivata muita tällaisilla. Pitäisi vaan olla tyytyväinen siihen mitä on, ei kaivella vanhoja. Mutta mitä jos ne jo lapsena ja nuorena tulleet lukot vaikuttavat näin vahvasti edelleen? Eikö silloin pitäisi niitä nimenomaan kaivella?
Keitän kahvia ja jatkan ajatusketjua eteenpäin..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *