Tammikuu

Tammikuun viimeinen päivä. Kuukausi on hujahtanut ohi kamalaa kyytiä. Olen ollut kotona ja tehnyt paljon harjoitushoitoja kalavalaisen jäsenkorjauksen opintoihini liittyen. Ensi viikonlopun vietän taas kurssilla, aiheeseen liittyen. On ollut mahtava huomata kehitystä tapahtuvan. Vaikkakin pientä, mutta edes jotain. Näen jo hieman sormillani. En enää väsy yhtälailla hoidosta. Osaan ehkä jopa keskustella asiakkaan kanssa jotain. (Mikä muuten ei ole mikään itsestäänselvyys..)

Olo on ollut melko allapäin koko kuun, ihan kuun alkua lukuunottamatta. Olen mennyt nukkumaan ja toivonut etten heräisi aamulla. Päivä vielä jotenkin tässä menee, mutta iltaisin tuo tuontuu ainoalta olemassa olevalta vaihtoehdolta. Onneksi on tämä korjaus homma. On jotain rytmiä arkeen. Ja toisaalta saa tehdä ihan omaan tahtiinsa sitä mistä tykkää. Toisaalta tuntuu hassulta sanoa että on tosi väsynyt, koska ulospäin se ei varmasti mitenkään näy. Pystyn hyvin kasaamaan itseni ja ajatukseni siksi aikaa kun olen asiakkaan kanssa. Se toimii jopa lievästi piristävästi. Mutta vielä en uskalla ajatella tekeväni työtä täyspäiväisesti. Vaatii vielä paljon oppia ja harjoittelua. Mutta sitä vartenhan sitä koulussa ollaan. Ensi viikko meneekin varmaan uusia asioita jäsennellessä. Yleensä muutama päivä kurssin jälkeen menee ”toipuessa” ja siinä että jäsentää uudet asiat oikeisiin lokeroihin mielessä. Jännä nähdä mitä viikonlopulla on tarjota!

Kävin myös liittymässä takaisin jäseneksi kuntosalille. Pitäisi vain nyt saada itsensä lähtemään sinne. Käytin kymppikortin loppuun ja alkuun jouduin todella pakottamaan itseni liikkeelle. Ja kai siinä on vähän ongelmana sekin, että en saa liikunnasta sitä hyvää oloa, joka normaalisti tulee. Tai ainakin se on todella vaikeaa. Liittyy tähän masennukseen. Mutta elättelen toivoa että tätä voisi jotenkin tehokkaammin hoitaa. Olisi ihana saada taas se onnellisuuden tunne takaisin. Hoitajalle aika loppuviikosta ja keittiönpuolella ruokavalio ollaan taas muutettu vähähiilariseksi, ja heti hukkui alkuvuoden pöhötys. Se sentään vähän piristää kanssa oloa.

Elämä tuntuu lähinnä nuoralla tanssilta..Kokoajan saa olla hieman varuillaan pysyykö nuoralla vai tipahtaako. Ehkä tulen taitavammaksi tämän sairauden kanssa ajanmyötä. Toivottavasti.