Elämä kuljettaa

Viimeksi kirjoitin siitä, miten asioilla on tarkoitus järjestyä. No nyt ne järjestyi. Ihan puoli vahingossa. Sain työpaikan.

Olin sairaslomalla monen monen monta pitkää päivää..oli ihan kammottava olo. Päätin tosissaan kuunnella itseäni ja hain vielä lisää sairastamisaikaa, koska tuntui että ei jaksa.. Siinä sitten sohvaa paikallaan pitäessäni selasin nettiä ja bongasin jotain kiinnostavaa. Tadaa- työpaikkailmoitus. Näpyttelin hakemuksen, ja seuraavana päivänä kaksi minuuttia sen jälkeen kun hakuaika loppui soi puhelin. Sain kutsun haastatteluun. Jouduin tosissaan järjestelemään että sain poikaset hoitoon, mutta pääsin kuitenkin lähtemään. Kävin tapaamassa kahta herrasmiestä, jotka tenttasivat (sanan täydessä merkityksessä) minulta kaiken mahdollisen..Jännitin ihan sikana, en muistanut ainuttakaan lukua mitä kysyivät, koska en todellakaan ollut valmistautunut sellaisiin kysymyksiin. Lisksi olin ollut juuri pitkään pois töistä joten aivot olivat ihan hieman narikassa..Selviydyin hengissä.  Ja sain paikan!! Olin todella otettu. Minulle soitettiin puolituntia haastattelun jälkeen että haluavat minut töihin. En tiedä haastatteliko edes muita. Jotain olen siis tehnyt elämässä oikein.

Otin paikan vastaan. Irtisanoin vanhan työni. Kirjoitin muutaman asuntohakemuksen. Olen miettinyt pääni puhki poikasten hoitokuvioita. Mutta olen niiin onnellinen!! Itselleni tämä on jonkin asteista etenemistä uralla, vaikka työnkuva pysyy melko saman suuntaisena.

Edessä on muutto toiselle paikkakunnalle. Yksin. Kaikki elämä jota olen elänyt kolmekymmentä vuotta (!!!) on ollut täällä. Nyt olen lähdössä yksin..On minulla onneksi kaksi ihanaa poikasta puoliksi. Ja eihän tukiverkko minnekään katoa. Välimatka vain kasvaa. Mutta kyllä hieman jännittää. Enimmäkseen olen silti onnellinen. Tätähän minä olen juuri halunnut. Ja nyt se on tässä. Ihan kummallista. Ja se sana ”vakituinen- ja kokoaikainen työsuhde” on kyllä aika lottovoitto.