Hiihtoloma

Meilläkin on hiihtoloma! Edelliset työt loppuivat ja ennenkuin uudet alkaa jäi muutama lomapäivä väliin. Oli toisaalta haikeaa jättää työpaikka ja ihan paras mahdollinen työporukka, mutta toisaalta odotan niin sitä että pääsen töihin tähän ihan lähelle..Elämä tuntuu paljon helpommalta kun ei tarvitse laskea päivään mukaan kolmea tuntia autossa. Ehkä lähtö Tampereelta on myös jonkin elämänvaiheen loppu. Siihen kaupunkiin liittyy niin paljon muistoja, vaikka lyhyen pätkän siellä vain asuinkin. Kaikki sairastuminen, sairastaminen, paraneminen ja oman itsen uudelleen ohjelmointi ovat niin tuoreesti vielä mielessä. Koettu on paljon, sekä hyvää että huonoa, ja sukellettu melko syvälle oman mielen syövereihin.

Nyt oloni on hyvä, hyvin tasapainoinen ja tavallinen. Oikeat lääkkeet on löytynyt ja ne tuntuvat tasaavan juuri sopivasti mieltäni. Vaikka välillä hajoan palasiksi ja välillä menee hieman vauhdikkaammin, on olo silti hyvä  ja kohtalaisen turvallinen. En ehkä olisi tässä jos en olisi lähtenyt Tampereelle. Siellä sain hyvää hoitoa ja asiaan tosissaan puututtiin työterveyshuollossa. Olen todella kiitollinen että työterveyslääkäri oli asioista perillä ja otti asiani vakavasti. Lopputulos olisi voinut olla hurjasti pahempi, jopa pahin mahdollinen jos minut olisi passitettu kotiin kolmenpäivän sairaslomalapun ja buranapaketin kanssa. Puolivuotta sairaslomaa ja erilaisten lääkkeiden kokeilut ennenkuin diagnoosi selvisi ja oikea lääke löytyi.

Nyt elämäni on tasapainoista ja pikkuhiljaa uskallan jo toivoa että pärjään tämän sairauden kanssa. Ikinähän tämä ei parane, mutta tämän kanssa oppii tulemaan toimeen. Nytkin osaan jo aistia muutokset jaksamisessa, ja säätää sen mukaan arkea. Joskus tarvitaan enemmän lepoa ja stressitekijöiden minimoimista, joskus taas virtaa on enemmän ja silloin pitää osata himmailla tahtia, ja mikä tärkeintä, saada itsensä nukkumaan. Nukkumisrytmi on yksi tämän sairauteni kanssa olennaisesti vaikuttava tekijä- jos unet hukkuu tiedän että kohta mennään ja lujaa. Jos taas unta tarvii kellonympäri enteilee se usein hieman vaisumpaa vaihetta. Ja sitä paloiksi hajoilua. Mutta nyt jo pärjään niiden tunteiden ja mielialan laskun kanssa. Tiedän että ne tunteet menevät ohitse, ja jos jostain syystä tuntuu että olo vain jatkuu hunona, on minulla hoitosuhde olemassa. Tiedän mistä saan apua, ja mikä tärkeistä, osaan jo hakea apua.

Mutta siis. Yhden elemänvaiheen loppu. Nyt keskityn uuteen työhön, ja mikä parasta, perheeseen. En vietä enää puoltapäivää autossa, vaan se aika jää johonkin muuhun käyttöön. Kaivan fillarin varastosta ja hilppasen sillä työmaalle. Päätin myös että työrupeaman jälkeen lähdetään Miehen kanssa etelään. Hyvä tavoite siis on saada itsensä syksyksi rantakuntoon. Tähän apuna tuo töihin fillarointi sekä työmaalta löytyvä kuntosali. On ainakin tavoitetta. Ja tavoitteitahan pitää ihmisellä olla, muuten olisi elämä ihan päämäärätöntä hapuilua. Näin meillä tänään. Hiihtolenkin uuvuttamat poikaset ovat kohta univalmiita, ja niin taidan olla itsekin.

Ihanaa aurinkoista hiihtolomaa itsekullekin!