Huhheijaa. Jopas on aika kipittänyt eteenpäin. Heinäkuu. Lueskelin vanhoja postauksia ja voi että sitä onkin ihminen ollut hukassa. Kauempaa näkee paremmin. Asiat tuntuvat nyt kaukaisilta, ja monet päätökset juuri oikeilta. Toiset ei niinkään. Mutta niinhän sen kuuluukin kai elämässä mennä. Paljon on muuttunut ja varmaan paljon tulee vielä muutumaan tulevaisuudessa. 

Löysin sen kaavailemani ja haaveilemani työn tammikuun alussa. Olen nyt ollut puolisen vuotta työelämässä ihan täysipainoisesti. Sain vakituisen ja täysiaikaisen pestin. Alkuvuosi meni melko lailla nukkuessa. Nopea paluu työelämään kaiken sairastamisen ja mielialaongelmien jälkeen aiheutti hieman kuormitusta jota tasapainotin nukkumalla. Oli niin paljon uutta ja erikoista ajaltavaa päänupille, että ei se ole ihmekään että ”aivot väsyi” Onneksi nyt on tilanne tasapainottunut ja riittää kun aina joskus vetää päikkärit työpäivän päälle.

Kyllästyin myös turtuneeseen olooni vuoden vaihteessa. Olin ihan kypsä lääkkeisiin  ja siihen että mikään ei tuntunut miltään. Tein ehkä silloin hurjan ja jopa hieman tyhmänkin päätöksen ja lopetin vuoden vaihteessa kokonaan aripipratsolin syömisen. En kertonut asiasta kenellekään vaan ajattelin että kokeilen, ja jos olo huononee, aloitan uudelleen. Ei huonontunut vaan parani. Tunnustin viimein keväällä lääkärille ja hoitajlle mitä olin tehnyt, ja sain kuulla hieman asiasta. Lääkäri painosti aloittamaan uudelleen lääkkeen, mutta en suostunut. Taisi tulla punakynämerkintä… Olo alkoi parantumaan. Kokoajan jaksaminen on kasvanut, pystyn omaksumaan ja oppimaan asioita noepammin, en ole enää kävelevä zombi. Ahdistukset loppuivat ja en ole tarvinut ainuttakaan opamoxia puoleen vuoteen! JAtkan edelleen hoitajalla käyntejä, mutta nyt hieman harvemmin. Kenties jossain kohtaa voisi ehkä ajatella sitä terapiaa..jos olo nyt vaan pysyy tasaisena. Minua kyllä kovasti varoiteltiin lääkärissä siitä että olo tulee jossain kohtaa tod.näk.kääntymään johonkin suuntaan, olen hyvin herkkä vaihteluille. Mutta sitä odotellessa..Nyt ainakin menee hyvin. Minulla on säännöllinen työaika ja sopivan haasteelliset työtehtävät. Jaksan puuhata ja touhuta ja olen jopa ajatellut harrastusten aloittamista uudellen. Aika hyvällä mallilla siis kaikki. 

Pikkupojat ovat kasvaneet ihan hurjasti. Isompi on jo yli 133/32 ja pienempi 122/22 kokoisia. Pieni lähtee syksyllä kouluun ekalle, isompi siirtyy kolmannelle. Hui. Juurihan minä vein sen hoitoon ekaa päivää.. Olen melko innoissani tulevaisuuden suhteen, on jännä nähdä minne elämä vie. Tällähetkellä olo on siis hyvä, kaikki asiat on kutakuinkin kohdillaan ja mikä parasta, mulla on kohta miniloma!