Ei käynyt kuten kuvittelin. En saanut unelmatyötäni, enkä siis päässyt vaihtamaan työpaikkaa. Sen sijaan sain kamalia ahdistuskohtauksia, menetin ruokahaluni, elämäniloni ja hermoni. Sinnittelin hetken kunnes erään työkeikan jälkeen romahdin ja se riitti minulle. Ei ole mitään mieltä uuvuttaa itseään ihan loppuun tuollaisen homman kanssa. Onneksi on hoitokontakti ja loistava psykiatri joka otti asian heti tosissaan. Nukkumiseen kahta lääkettä, ahdistukseen yhtä, ja sitten vielä peruslääkkeet. On siinä nappia poikineen. Antaisin melkein mitä vain jos saisin oloni tavalliseksi ja kamalan ahdistuksen pois.

Eniten ehkä ärsyttää se, että puolivuotta meni jo tosi hyvin ja tasaisesti. Ei ollut mitään heittelyitä minnekään suuntaan, jotai npientä nyt lukuunottamatta, mutta noin pääpiirteissään. Ja nyt sitten sai tällaisen riesaksi. Töissä ei tätä oikein ymmärretä, ihan kun olisin mielelläni ja ”helposti” sairaslomalla. Jep jep. Veikkampa että jos hetkeksi astuisivat minun housuihini ei enää olisi sama ääni kellossa. Nyt sain vain syyttelyitä ja kiukkua kun ilmoitin että sairasloma jatkuu. Ei todellakaan tee mieli palata tuollaiseen paikkaan enää. Toivottavasti löytyy jotai muuta duunia piakkoin.

Jos nyt hommasta hakee jotain positiivista, olenpa taas kantapään kautta oppinut jotain. Ainakin sen mihin minusta ei ole.