Syksy, pitkä masennus ja talvi, pitkä pimeä talvi
Vuosi on lopussa ja uusi alussa. Mitähäntästä vuodesta jäi käteen..Ainakin huomasin että selviän sittenkin. Vaikka sinnittelyä oli välillä, selvisin. Tammikuussa olin sairaslomalla. Palasin töihin helmikuun alussa ja irtisanoin itseni helmikuun lopussa. Tuntuu nyt kun siitä olisi ikuisuus. Otin riskin ja hyppäsin pois pitkän työmatkan takia. Otin vastaan puolenvuoden sijaisuuden terveydenhuollon puolella. Tein töitä vanhusten tehostetussa palveluasunnossa. Uuvuti nitseni vuorotyöllä aivan loppuun. Vaikka työvuoro suunnittelija oli ihan huippu, samoin kuin työkaverit ja pomo, mutta ei se vain sopinut minulle. Stressasin ja väsyin. Olin heinäkuun sairaslomalla. Onneksi kyseessä oli sijaisuus joten lopetin työn lokakuun alussa. Kieltämättä silloin huokaisin helpotuksesta. Olin niin poikki ja katki, että oli pakko huilata. Sen mitä pystyin. Perhepiirissä oli ikäviä sairastapauksia, ja stressasin tosissani miten kaikki saataisiin taas raiteilleen. Jotenkin selvisin. Puhumalla ja lepäämällä. En olisi työntekoon varmasti pystynytkään kaiken muun ohella. Kaikki käytännön asiat jäivät hoidettavakseni, kukaan muu omainen ei ottanut vastuuta mistään tekemisestä tai asian hoitamisesta. Hammasta purren kaikki kuitenki saatiin järjestymään. Onneksi omaan maailman parhaat ystävät, jotka auttoivat pahimman ohi. Kuuntelivat ja ymmärsivät, sekä ihan käytännössä auttoivat.
Olo vaihteli hirmuisesti. Välillä mitä pahimmasta ahdistuksesta ja alakulosta hetkellisiin vilkkaampiin aikoihin. Onneksi oli myös niitä hypo kausia, sain asiat hoidettua niiden turvin. Lääkityksenä suostuin syömään vain masennuslääkkeeni, pelkäsin niin lihomista. Olin kerryttänyt kymmenisen kiloa edellisellä lääkekokeilulla, ja kohtalaisen kyllästynyt kokeilemaan mitään. Lopulta lääkäri ja hoitaja määräsivät, aikansa heitteleviä mielialojani katseltuaa, uuden lääkkeen. Aloitin Abilifyn ihan todella pienellä annoksella. Vähitellen kilot alkoivat sulaa pois. En minä mitään edelleenkään jaksanut tehdä, mutta ainakin tiesin että kilot ei enää kerry vyötärölle.
Loppu syksy oli melkoista hulabaloota. Oli läheisen muuttoa omilleen, jonka minä ja mieheni tietenkin hoidimme. Onneksi ystävä oli apuna, ja jopa veljeni avitti. Syksyllä oli lapsen kummaa oireilua ja muutakin kaikkea sekoittavaa. Koko pakka oli vähällä levitä käsiin, en enää oikein tiennyt minnepäin lentää. Lopulta tilanne saatiin pitkien keskustelujen ja levon ja lasten kuuntelemisen kautta hallintaan. Pene aika on nyt poikaa odottamassa, mutta otan sen tukitoimena, en niinkään osoituksena huonosta vanhemmuudesta. Ehkä saan sieltä jonkun hyvän neuvon miten 7 vuotiasta kasvattaa. Itse olen ainakin ihan pihalla mistä narusta vetää ja minnepäin työntää.
Joulun aika oli jo rauhallisempaa. Elämä alkaa ehkä vähitellen asettua uomiinsa. Ainut stressitekijä on edelleen oma työllistymiseni. Toisaalta en kauheasti asiaa nyt ajattele. Olen varma että löydän sen oikean työn kun sen aika tulee. Siihen asti on parasta nauttia tästä kotona olemisesta. Rauhoittua ja hoitaa itseä. Huomioidan lapsia ja olla läsnä arjessa. Varsinkin isompi poika nyt todella tarvitsee sitä.
Uudelle vuodelle en tee lupauksia. Ainut mitä aion tehdä varmasti, on herätellä liikunta kipinän uudelleen eloon. Olen ollut niin poikki koko syksyn, että en ole edes lenkillä käynyt. Nyt latasin äänikirja sovelluksen ja ryhdyin ulkoilemaan. Paukkupakkaset hieman tässä rajoittavat ulkona liikkumista, mutta sitten kun nuo lauhtuu otan napit korville ja painun lenkille. Tavoittelen myös muutaman kilon hukkumista. Lähinnä ruokavaliolla aion päästä tavoitteeseen, mutta toki omaa mieltäkin hoitaisi tuo liikkuminen.
Olen myös huomannut miten korvaamaton apu on ystävät olleet. Tukiverkostoni on kehittynyt uskomattoman vahvaksi ja kantavaksi. Nyt uskon että tapahtuipa mitä vain, se ottaa kopin. Korkealta en enää pääse tipahtamaan ainakaan ihan maahan asti. Kiitos siis heille kaikille.
Toivon että uusi vuosi tuo mukanaan ihania uusia juttuja niin töissä kuin kotona. Jotain mieenkiintoista varmasti tulee tapahtumaan, olen aivan varma siitä. Aion olla avoimin mielin ja kuunnella sydäntäni. Se johdattaa kyllä oikeaan suuntaan, kun on herkkä ja avoin vaistoamaan sen viestit.
Ihanaa, raikasta uutta vuotta.