Syysankeuttajat ilmassa

Koko kesä ja oikeastaan kevätkin menivät mieleltä hyvin. Olin elossa, mutta en liian vauhdikas. Riitti virtaa ja energiaa puuhata ja touhuta. Syksyn tullessa valtava stressi söi kaiken ylimäääräisen jaksamisen, ja tuntui jossain kohtaa että en oikeasti selviä. Mutta selvisin! Ihan järjissäni ja kohtalaisen hyvissä voimin. Olo on ollut aikasta tasainen ja hyvä. Mutta nyt viimeisen viikon ajan on astunut remmiin taas tuttu fiilis että voi tuska tätä elämää. Tunnistan masennuksen merkit melko selvästi. Varmaan pimeydellä ja elämäntilanteella on ollut osuutensa asiaan. Monta juttua mennyt pyllylleen ja alkanut huumori loppua. Jossain määrinhän vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja niitä tulee sietää, mutta tämä on nyt jotain erilaista. Periaatteessa elämäni on nyt melkolailla ok ja jos ei lasketa pieniä taloudellisia huolia, kohtalaisen onnellista. Mutta jaksaminen on hukkunut. Nukuttaa, vaikka nukun 9-10 h yössä. Ilman tuota määrää olen aivan kuollut. En saa päivisin mitään aikaiseksi. Mikään ei innosta eikä kiinnosta. Masennus. En halua sitä.

Nyt päätin buustata aivoni tryptofaanilla. Kävin hakemassa luontaistuotekaupasta purkin ja mielenkiinnolla odotan mikä on vaikutus vai onko sitä. (Huom, ei saa käyttää SSRI lääkkeiden kanssa) Aion nyt tukeutua kaikkeen mahdolliseen että vältän sen synkkyyden minkä tiedän kolkuttelevan ovella. Tälläkertaa en aio antaa periksi ja suostua tuohon alavireeeseen.

Jännä nähdä onko vaikutusta. Eka nappi huiviin ja katsotaan mitä tapahtuu.