Ystävät.

Muuttolaatikoita lojuu ympäriinsä. Jokapaikassa on tavaraa ja rompetta. Papereita, jätesäkkejä, muovikasseja, lisää muuttolaatikoita. Stressaa. Ja ahdistaa, vaikka samalla myös hieman kutkuttelevasti jännittää ja on innoissaan. Ihan vaan omasta puolestani. Toisten fiiliksiin en ota kantaa.

Ensiviikolla olisi tarkoitus muuttaa. Avaimen saan jo nyt perjantaina. Pääsee oikeasti katsomaan paikkaa ja hieman miettimään mitä vielä tarvitsee.

Tunteet ovat olleet melkoista vuoristorataa. Välillä hirvittää hypätä taas tyhjän päälle. Välillä tulee itku ja harmistus. Välillä olen ihan onnessani. Mutta päällimmäiseksi on noussut kiitollisuus. Olen niin uskomattoman kiitollinen kaikesta mitä olen saanut. Minulla on aivan mahtava ystäväpiiri. Oikeasti ystäviä, jotka tukevat ja auttavat. Sanovat että kyllä sä pärjäät. Ja jos et pärjää me autetaan. Ihan mahtavaa. Joku aina kysyy tarvinko jotain? Onko mulla kaikkea? Voisiko auttaa jotenkin? Voi kumpa itse osaisin olla jotenkin yhtähyvä silloin kun minua tarvitaan.

Iso kiitos jokaiselle. Tulen sitten vuorostani jeesimään kun sitä tarvitaan.