Ladataan...
Haavekuvia

Kuuntelin kesällä kirjaa Idiootit ympärilläni ja nyökyttelin, kun tunnistin itseni osittain vihreäksi ja osittain keltaiseksi ihmistyypiksi. Vihreä on rauhallinen, tasapainoinen ja hyvä kuuntelemaan, minkä lisäksi hän tuntee vastenmielisyyttä työtä kohtaan ja välttelee ylimääräisiä töitä viimeiseen asti, vaikka hoitaakin ne kunnolla. "That's me!" ajattelin. Voisin viettää elämäni niin, että vain luen, treenaan ja kokkaan, mutta työtä kohtaan en ole koskaan tuntenut intohimoa.

Toisaalta samaan aikaan muutos oli jo alkanut. Aikaisemmin olin pudistellut päätäni kollegoille, jotka vapaaehtoisesti täydennyskouluttivat itseään. Kuka hullu käyttää aikaa ja energiaa työssä kehittymiseen? Kuitenkin viime huhtikuussa ilmoittauduin 10 opintopisteen koulutukseen, jonka sain valmiiksi lokakuussa. Kirjoitin työhön liittyviä esseitä ihan onnessani, ja oli mielettömän virkistävää katsoa nettiluentoja ja saada lisää näkökulmia omaan alaan.

Maanantaina ehdotin itse vapaaehtoisesti rehtorille, että pitäisin tukiopetustunteja eräälle opiskelijalle. Tunti on hyppytuntini paikalla ja tietää sitä, että opetan kolme kaksoistuntia putkeen, minkä lisäksi seuraavan päivän tuntien suunnittelu jää myöhemmäksi.

Tänään päätin ilmoittautua keväällä olevaan koulutukseen (joka tosin kestää  vain päivän), koska se on työni kannalta äärimmäisen hyödyllinen ja sieltä saa koko oppilaitostamme hyödyttävää materiaalia. Tässä kohtaa aloin jo kummastella, mitä ihmettä on tapahtumassa. Missä on se työn vastenmielisyys ja työn välttely? Minäkö oma-aloitteisesti teen lisätöitä ja kehitän itseäni töiden saralla?

Vaikuttaa ihan lupaavalta loppuelämän kannalta, koska työssä vietetään kuitenkin niin suuri osa ajasta.

Ladataan...
Haavekuvia

Joskus suomi toisena kielenä -open on vain paras antaa olla. Pelattiin tunnilla sanapeliä, jonka yhdessä kohdassa piti keksiä mahdollisimman paljon -ja/-jä-loppuisia sanoja. Yritin ohjata oikeaan suuntaan antamalla esimerkiksi sanat opettaja ja juoksija.

Opiskelijoilta alkoi tulla sanoja kuten taloja, kissoja, kirjoja...

Hetken aikaa yritin saada heitä keksimään oikeita tekijäsanoja, mutta kun tyttöjä, tuoleja, kouluja -lista vain jatkui, päätin luovuttaa ja iloita siitä, että ainakin monikon partitiivi on iskostunut päähän. :D

Samalla tunnilla muutamat opiskelijat harmittelivat, kun suomalaiset eivät puhu mitään, ja yksi sanoi, että suomalaiset puhuvat enemmän kissoille ja koirille kuin muille ihmisille. Siitä juolahtikin mieleeni ajatus, että opiskelijat voisivat ulkona vastaantulevilta koiranlenkittäjiltä kysyä esimerkiksi koiran nimeä ja ikää. Ehkä suomalaiset innostuisivat puhumaan koiristaan! Oman kokemukseni mukaan nimittäin satunnaiset koiratutut tietävät kyllä toistensa koirista kaiken mutta eivät välttämättä toistensa nimiä...

Opiskelijat innostuivat ajatuksesta, ja aloinkin miettiä, mitäköhän olen saanut aikaan. Saavatko kymenlaaksolaiset koiranulkoiluttajat kohta loputtomasti kysymyksiä maahanmuuttajapojilta? 

Ladataan...
Haavekuvia

Lukusuositus! Kirjaa BookBeatista kuunnellessa oli välillä pakko katsoa YouTubesta Kiiran ohjelmia, ja oli mielenkiintoista katsoa kisoja juuri, kun oli kuunnellut Kiiran tuntemukset niistä.

Muutamia satunnaisia, mielenkiintoisia juttuja, jotka kirjasta jäivät mieleen:

* Luisteluohjelmassa syke nousee ensimmäisen puolen minuutin aikana maksimisykkeisiin ja pysyy niissä loppuohjelman ajan. Neljän minuutin ohjelma on siis kova suoritus.

* Kiira ei hallinnut painetta ja odotuksia kovin hyvin. Hän kertoo, että aina kun häneen ei kohdistunut odotuksia, kisat menivät hyvin. Kun paineet olivat suuret, hän epäonnistui. Esimerkiksi loukkaantumisen jälkeen kisakentille palatessa hänellä oli aina vapautunut olo.

* Sama tilanne oli silloin, jos kisojen ensimmäinen ohjelma meni hyvin - sen jälkeen toinen ohjelma meni yleensä huonosti.

*Euroopan mestaruus -vapaaohjelmassa vuonna 2009 Kiira sirklasi taaksepäin ohjelman alussa, kuten oli tehnyt kymmeniätuhansia kertoja aiemmin. Hän kuitenkin kaatui ja lensi päin kaukalon seinää. Kirjassa Kiira kertoo, miten valmentaja onnistui kentän laidalla rauhoittamaan häntä loistavasti. Valmentaja kertoi myös, että Kiiralla on kolme minuuttia aikaa jatkaa ohjelmaa. Myöhemmin psykologit sanoivat, että valmentajan toiminta oli hyvä esimerkki siitä, miten kriisitilanteessa tulee toimia. Valmentajankin sisällä oli myrskynnyt, mutta hän ei ollut näyttänyt sitä vaan tsempannut Kiiran takaisin jäälle. Kaatumisen jälkeen Kiira luistelikin hienon ohjelman. Video on alla, ja on mielenkiintoista nähdä kompastuminen, joka teki selvästi kipeää, sekä valmentajan toiminta. Ja esitys on upea!

Ladataan...
Haavekuvia

Tykkään kavereideni jutuista Facebookissa, mutta yksi asia, mikä ei kiinnosta oikeastaan lainkaan, on YouTubesta ja Spotifysta jaetut kappaleet ja videot. En ikinä klikkaa linkkejä (ellei kyseessä satu olemaan joku oma suosikkiartistini), koska minulle tuntemattoman bändin biisi ei herätä minussa uteliaisuutta. Skrollaan saman tien ohi viime aikojen kiertoilmiöiden eli vaikuttavimmat levyt- tai 10 parasta biisiä -tyyppisten päivitysten. Nämä eivät kerää juuri ollenkaan tykkäyksiä, ja vaikka postaajasta on varmasti ihana pähkäillä näitä ja jakaa merkityksellisiä musiikkielämyksiä, kovin moni ei välttämättä jaa ajatuksia hänen kanssaan.

Luulen, etten lähtisi tästä syystä tällaiseen haasteeseen mukaan. On tylsää ajatella, että jakaisin muille kappaleen, joka aiheuttaa minussa sydämentykytyksiä ja kylmiä väreitä, eikä kukaan edes kuuntelisi biisiä. Päivityksestä tykkäisi yksi tyyppi, joka tarjoaa peukkunsa jokaiselle inahdukselle.

Innostuin tässä uuden puhelimen myötä rukkailemaan Spotify-listoja, vaikka en ole kovin suuri musiikki-ihminen ja kuuntelen melkein aina samoja bändejä ja laulajia. Rakastan musikaaleja ja teinkin oman listan lempimusikaalikappaleilleni muun muassa esityksistä Myrskyluodon Maija, Book of Mormon ja Hedwig and the Angry Inch. Olen kuunnellut listan läpi jo useamman kerran, laulanut mukana ja jammaillut kotona itsekseni. Tarttuvista lauluista tulee sen verran hyvä fiilis, että ainut, mikä harmittaa, on se, että kukaan ei ole kanssani jakamassa innostusta.

Tekisi mieli toitottaa: Kuunnelkaa! Katsokaa! Menkää teatteriin! Menkää katsomaan lähin musikaalishow! Menkää Broadwaylle!

En toki ole ainutlaatuinen, ja minulla on kavereita, jotka myös tykkäävät musikaaleista. Tulee mieleen, millaista olisi, jos harrastaisi jotain, mikä ei ole suuren yleisön suosiossa, kuten vaikka charleston-tanssia tai rugbya. Olisi ihan fiiliksissä lajista, johon ulkopuoliset eivät välttämättä pysty samastumaan. Haluaisi hehkuttaa sen erinomaisuutta muille, mutta kukaan ei liity seuraan.

Minäkin haluan hehkuttaa silläkin uhalla, että ketään ei kiinnosta, tai siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa.

Kuunnelkaapa vaikka seuraavat mukaansatempaavat musikaalikappaleet:

Madame Guillotine (The Scarlet Pimpernel) - musikaali sijoittuu Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin pääroolissa oli giljotiini

Murder, murder! (Jekyll & Hyde) - kävin katsomassa tämän Suomessa, ja tuo Murha, murha! jäi kyllä pitkäksi aikaa soimaan päähän

Maijan ja Jannen häävalssi (Myrskyluodon Maija) - ihana rakkauslaulu, jonka tahtiin jotkut todella ovat häävalssinsa tanssineet

Memory (Cats) - oi kauneutta

Wig in a Box (Hedwig and the Angry Inch) - itä-Saksasta sukupuoltaan vaihtamalla paennut Hedwig kertoo traagisesta elämästään

Turn It Off (Book of Mormon) - hauska kappale siitä, miten ikävät tunteet kytketään pois kuin lukuvalo

 

Ladataan...
Haavekuvia

Tiesithän, että untuvatakkien höyhenet tulevat eläviltä linnuilta, joiden selkänahasta ne on tuskallisesti revitty. Kun höyhenet kasvavat taas, sama toistetaan. Tämä tapahtuu pääasiassa Kiinassa (mikä ei yllätä), mutta myös muissa maissa, joissa eläimillä ei ole oikeuksia.

Olin tänä syksynä välikausitakin tarpeessa, ja koska en kannata eläinrääkkäystä, päädyin ostamaan Save the duck -merkkisen kevytuntuvatakin, jonka untuva on siis synteettistä.

Katsothan sinäkin vaateostoksilla, ettet tue toimintaa, joka ei kestä päivänvaloa. <3

Ladataan...
Haavekuvia

Hyvä lukio-opiskelija,

jos päädyit tänne googletettuasi Rikoksen ja rangaistuksen, koska tarkoituksesi on päästä äidinkielen vitoskurssista läpi lukematta klassikkoteosta, tässä varoituksen sana:

jo teosvalintasi todennäköisesti soittaa hälytyskelloja opettajasi päässä, ellet ole todella harrastunut kirjallisuuden lukija. (Tosin jos olisit, et luultavasti suunnittelisi esseen kirjoittamista copypaste-taktiikalla.) Rikos ja rangaistus on varsin raskassoutuinen tiiliskivi, jonka lukemisen moni on aloittanut mutta luovuttanut jo ensimmäisillä sivuilla.

Jos vaihdat kirjavalintaa, varaudu silti siihen, että jäät kiinni. Opettajasi on lukenut sinulta kurssin (ja ehkä koko lukion) aikana monia tekstejä, ja usko minua, hän tietää, miten kirjoitat. Jos olet vaikkapa seiskan tasoinen kirjoittaja, ammattitoimittajan kirjoittama kirjallisuuskritiikki ei mene läpi sillä, että vaihdat kirjoittajan nimen. Essee.netistä löydetty tekstikään ei mene läpi, koska edelleen opettajasi tuntee tyylisi kirjoittaa.

Lähinnä tulet joutumaan noloon tilanteeseen, kun huijaus käy ilmi, ja pahimmassa tapauksessa sinut potkitaan kurssilta. Opettajaa myös ärsyttää, kun olet aliarvioinut hänen älykkyytensä näin alakanttiin.

Valitse siis mieluummin jokin mielenkiintoinen kirja ja lue se. Jos mikään kirja ei kiinnosta, lue jokin ohut ja helppolukuinen teos: saat ainakin yleissivistystä.

(Jos olet onnistunut vedättämään opettajaa, niin onneksi olkoon. On minullekin käynyt niin, että epäilys on herännyt, mutta Googlella ei ole löytynyt suoria kopioita. Voisin kuitenkin ihmetellä, mitä teet lukiossa, jos sinua ei kiinnosta opiskella.)

Pages