Taivas on tympeän harmaa, vihmoo alijäähtynyttä vettä. Herään 45 minuuttia liian myöhään, hiukset eivät ehdi edes kuivua suihkun jäljiltä ennen kuin on riennettävä bussiin. Vetäisen kaapista niskaani ne iänikuiset luottovaatteet, joihin turvaudun ihan liian usein. Ja joudun vielä juoksemaankin viimeiset kymmenen metriä bussille, koska lähdin liian myöhään ja liukastelinkin matkalla, niillä kirotun liukkailla ja jäisillä betonilaatoilla.

Kaikki on huonosti ja vatuttaa – onhan sentään maanantai.

TAI.

Sain 45 minuuttia pidemmät yöunet, kuin olin suunnitellut. Siitä huolimatta ehdin bussiin – pikkuinen juoksupyrähdys myös herätti niin mielen kuin kropankin. Pysyin sentään pystyssäkin koko liukastelumatkan! Hiukset ehtii kuivua työpaikallakin, ei kukaan toimistolla toisten vähän hapsuisista, märistä hiuksista välitä tai valita. Ylipäätään on työpaikka, johon tulla. Ehkä ei maailman hauskin työ, mutta kuitenkin jotain mitä tehdä, millä tienata rahaa tulevia unelmia varten, rentoja kollegoita. Ja on vielä vaatteetkin, jotka pelastavat päivän kuin päivän.