Mitä tapahtuu seuraavaksi?

En uskonut, että keskenmenon jälkeen uusi raskaus alkaisi niin pian. Olin jotenkin ajatellut, että menee aikaa useampi kuukausi, tai mahdollisesti uutta raskautta ei ikinä tulekaan. Olin väärässä. Se tapahtuikin todella pian. Keskenmenon jälkeen tuli sellainen olo, että uskallanko ikinä enää edes yrittää. Tiesin, tai ainakin luulin tietäväni, että seuraavassa raskaudessa olen jatkuvasti peloissani. Tässäkin olin väärässä. On ihmeellistä, miten mieli suojelee.

Olen elämäni aikana tuhlannut raskaustesteihin tuhottomasti rahaa ja varmaan aikaakin. Tehnyt raskaustestejä jo aivan liian varhaisessa vaiheessa, hirveällä jännityksellä niin, että hyvä kun koko testi on pysynyt kädessä, kun sydän on hakannut miljoonaa ja kädet tärisseet valtavasti siitä jännityksestä ja odotuksesta, että minkä tuloksen testi antaa. Tihrustellut niitä viivoja, onko kyseessä negatiivinen vai positiivinen. Sitä vauvaa kun on joka kerta toivonut niin kovasti, että ei oma kärsivällisyys riittänyt odottamaan, vaan piti testata jo päiviä ennen, kuin testin tulos olisi edes luotettava. Ja sittenkin, kun olen sen positiivisen raskaustestin tehnyt, ennen tätä raskautta siis neljä kertaa, olen jokainen kerta hakenut vielä lisää testejä, jotta pystyisin edes vähän asiaa uskomaan todeksi. Käynyt kerran jopa mittauttamassa verestä hcg-hormoonin, koska enhän minä voinut uskoa viiden positiivisen raskaustestinkään jälkeen asiaa todeksi. Lopulta sännännyt yksityiselle varhaisultraan heti kuin vain mahdollista sieltä kohdusta olisi jotain nähdä. Hullua, tiedän. Mutta tiedän myös sen, että varmasti löytyy myös muita kaltaisiani höpsähtäneitä intoilijoita. 

Tällä kertaa en ollut ihan niin innokas. Vaikka vauvaa kovasti toivon ja haluan, en silti uskaltanut ja halunnut testata aikaisin. Pelkäsin jopa testin tulosta, että jos se onkin positiivinen. Melkein olisin halunnut huokaista helpotuksesta, ja toivoin, että tulos on negatiivinen. En nimittäin halunnut ihan vielä alkaa elää peläten keskenmenoa. Ristiriitaista.

Ensimmäistä kertaa elämässäni asia on niin, etten osaa tai uskalla iloita raskaudesta. En osaa olla onnellinen siitä, enkä anna itseni suunnitella tulevaa. En odota edes varhaisultraa niin innolla, kuin ennen. Nyt tosin pääsen ultraan äitiyspoliklinikalle, koska pitää tarkistaa raskauden sijainti.

Mutten myöskään pelkää. En pelkää keskenmenoa tai muutenkaan tulevaa. Ennemminkin odotan milloin se tapahtuu, ja kuinka pitkälle tämä raskaus etenee. Nyt olen raskaana, mutta olenko enää viikon päästä, kuukauden, tai kolmen kuukauden päästä. En tiedä, eikä kukaan pysty sitä kertomaan. 

Tuntui oudolta kertoa raskaudesta lähimmille. Onhan tämä jo kolmas kerta niin lyhyellä aikavälillä. Mietin, mitä ihmiset ajattelee. Että taasko. Osa innostui kuten ennenkin, mutta joistakin huomasi, ettei uutisen vastaanotto ollut ollenkaan samanlainen, kuin ennen. Mutta ymmärrän senkin, juurikin siksi kun tuntuu, että olen jatkuvasti kertomassa uudesta raskaudesta. Olen aina halunnut pian kertoa raskaudesta lähimmille, mutta silti halunnut salailla isommalta osalta ainakin raskausviikkoon 12 asti riskiviikkojen takia. Ettei sitten tarvitse selitellä monelle päälle, jos jotain alkuviikkoina tapahtuukin. Kuitenkin toimin keskenmenon jälkeen aivan toisin. Raskaudesta tuli julkinen asia siinä vaiheessa, kun sitä ei enää ollut. Kaipasin vertaistukea, tsemppejä ja keskustelua. Ja nyt tämä raskaus. Se on julkinen jo nyt, vaikka viikkojakin on vasta todella vähän. Haluan kirjoittaa siitä avoimesti, vaikka kaikki on vielä aivan auki tässä vaiheessa. 

Lasken edelleen raskausviikkoja viimeraskaudesta. Nythän mun pitäisi olla jo raskausviikolla 25, vaikka oikeasti niitä viikkoja on vasta hyvinkin minimaalisesti, tarkalleen ottaen 5+2. Aika näyttää, kuinka tässä käy vai käykö kuinkaan. En stressaa, enkä pelkää. Menen päivä kerrallaan normaalisti ja olen iloinen siitä, mitä olen jo saanut. Aika sinne varhaisultraankin jo tuli. Se on tämän viikon perjantaina jo! Palailen sitten kertomaan, mitä siellä näkyi, vai näkyikö mitään. Vaikken ihan niin innoissani uskalla sitä odottaakaan, niin kieltämättä, kyllä mua vähän jännittää.

 

Hyvää yötä!
<3: Sanni

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *