Hair by Essi esittäytyy

Kuka on Hair by Essi?

www-5.jpg

Kuva: L. Karlin Creative

Tämä on jotain, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään. Perustaa oman blogin. Blogin hiuksista, hiusten tekemisestä sekä siitä, mikä inspiroi minua kampaajan työssäni. Lisäksi haluan puhua yrittäjyydestä hyvin kilpaillulla alalla sekä siitä ristiriidasta joka syntyy, kun tuntee työtään kohtaan palavaa intohimoa, mutta samalla työ täytyy sovittaa yhteen lapsiperheen hektisen arjen kanssa.

Tämä blogi tulee kuitenkin käsittelemään pääosin hiuksia ja niitä haasteita, joita hiustaikojen tekeminen pitää sisällään. Huomaan hyvin usein asiakkaideni kanssa, että haluaisin kovasti jakaa tietoani hiuksista, mutta yhteinen aikamme ei aina riitä tähän kampaajakäynneillä (ja käynneillä on toki tärkeää myös voida ihan vain rentoutua).

Toivon, että tämä blogini voi toimia inspiraation lähteenä jokaiselle, joka haaveilee uusista hiuksista, miettii balayage-värjäystä tai pohtii voisiko juuri itselle sopia jokin uusi look. Minulla on valmiina jo pitkä lista aiheita, jotka ovat nousseet asiakkaitteni kanssa esille. Toivon voivani avata näitä blogissani tulevien vuosien aikana enemmän. Haluan myös esitellä ajankohtaisia trendejä ja omia sekä asiakkaitteni suosikkeja. Siksi onkin loogista aloittaa blogini vaalennuksista, sillä ne ovat intohimoni! Mitä kaikkea käsite ”vaaleat hiukset” voikaan pitää sisällään?

Älkää huoliko, palaan kyllä kaikenlaisiin hiuksiin ja niiden värjäykseen, mutta vaaleat ovat erityisosaamistani, jota haluan teille jakaa. Valitettavasti monet vaalennukset tehdään huonosti ja niin, että hius vaurioituu. Se, että #essixblondes on oma juttuni, ei tarkoita ettekö te muutkin brunetet, tummat ja redheadit olisi tervetulleita seuraamaan blogiani. Uskon, toivon ja melkeinpä voin luvata, että kaikki hiuksista kiinnostuneet saavat täältä jotakin. Tervetuloa mukaan!

www-12.jpg

Kuva: L. Karlin Creative

Kuka minä itse sitten olen?

Olen Essi, kolmekymppinen sateenkaariperheen äiti, joka löysi tiensä pääkaupunkiseudulle kaukaisesta Meri-Lapista hieman alle vuosikymmen sitten. Täältä löysin avaimet onneeni, rakkaan vaimoni ja ammatin, josta olin salaisesti haaveillut jo teinivuosista lähtien.

En koskaan ollut lapsena se, joka letitti ystävien tai serkkujen hiukset. En ollut mitenkään merkittävästi taiteellisesti lahjakas, ja ei, suvustani ei löydy muita kampaajia. Niinpä ajattelin, että ehkei minusta olisikaan tähän, vaikka haaveilin kampaajan urasta jatkuvasti. Tämä epävarmuus nuorena aikuisena johti siihen, että yo-kirjoitusten jälkeen lähdin kohti toisenlaista uraa sosionomina. Olen siis alanvaihtaja.

Onneksi kaikista opinnoista on aina hyötyä, ja olen saanut myös sosionomin opinnoistani taitoja asiakaspalvelutyöhön sekä asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden kuunteluun. Oma kokemukseni on, että vuodet ennen kampaajaksi valmistumista niin opinnoissa kuin töissä antoivat paljon elämänkokemusta, josta olen kiitollinen ja joiden takia olen myös nyt parempi kampaaja. Uskon vakaasti, että asioilla on tapana järjestyä juuri niin kuin niiden on tarkoituskin. En usko, että jos olisin 18-vuotiaana alkanut opiskella Lapissa kampaajaksi, että olisin nyt tässä missä olen.  Ne vuodet, jotka vietin tehden jotain, mikä ei ollut ”oma juttuni”, antoivat minulle varmuutta ja rohkeutta lähteä tekemään juuri tätä. Toteuttamaan omaa unelmaani ja tekemään sitä mitä todella haluan tehdä! Siinä on mun ensimmäinen vinkki: jos sulla on selkeä visio ja unelma siitä, mitä haluat tehdä, älä anna turvallisuudentunteen tai muiden mielipiteen estää pyrkimästä siihen. Voin sanoa, että olen niin paljon onnellisempi nyt, kun joka päivä haluan mennä töihin!

www-14.jpg

Kuva: L. Karlin Creative

Ja missä olen juuri nyt?

Tunnen, että olen juuri nyt isossa risteyksessä ammatillisen urani kanssa. Kun opiskelin kampaajaksi, tein todella paljon töitä. Annoin vuosien haaveilun muuttua todelliseksi innostukseksi tätä alaa kohtaan ja olin, noh, aikamoinen hikari.

Kova työ vei minut tilanteeseen, jossa oli mahdollista, että suoraan koulusta valmistuttuani parturi-kampaajaksi perustin oman toiminimen ja aloitin yrittäjänä Peili Hiussalissa Helsingin Punavuoressa. Olin ensimmäinen kampaaja Peilin silloisessa historiassa, joka oli otettu mukaan tiimiin suoraan koulun penkiltä. Peilissä viettämieni vuosien aikana löysin oman kädenjälkeni, tyylini tehdä hiuksia ja kokemukseni siitä, mitä elämä unelma-ammatissani on. Löysin myös oman tekniikkani ja omat reseptini tehdä vaalennuksia, ja näin syntyivät omat ensimmäiset blonde collectionit, lisää on tulossa ;)

Nyt on minun aikani nousta urallani seuraavalle tasolle. Instagram-tilini @hair.by.essi saa nyt virallisesti seurakseen Hair by Essi-blogin. Nettisivuni löytyvät osoitteesta www.hairbyessi.com. Aloitan lokakuun alussa Helsinkiläisessä a.k.a. Luova -kampaamossa. Muutoksen tuulet puhaltavat lujaa ja tunnen, että nyt on aika ottaa kiinni kaikista niistä haaveista, joita mielessäni on viime ajat pyörinyt. On aika tehdä ne todeksi! Tämä ensimmäinen blogipostaukseni olkoon merkki siitä.

 

Tervetuloa seuraamaan blogiani, –Essi

 

Kauneus Hiukset Työ