Kauniina kuolleet
Pidin tätä vuosia yhtenä lempiparfyymimainoksistani. Siinä oli jo ennen eilistä tietokerääntymääkin jotain todella puhuttelevaa, jotain melkein pelottavalla tapaa mystistä, kuin kuvassa olisi muutakin kuin kermakakkuun puettu tyttönen. Minusta tässä oli pakomatkan tuntua. Niin tai näin, nyt kuva lähinnä ahdistaa. Olen herkkisvauva, enkä kestä katsoa valokuvia, jotka esittävät kuolleita, varsinkaan jos poismennyt on näin nuori, saati itsemurhaaja.
Ruslana Korshunova oli 20-vuotias aloitteleva supermalli juostessaan itselleen vauhdin viimeiseen hyppyynsä new yorkilaisesta pilvenpiirtäjästä vuonna 2008. Hän oli poseerannut Voguen kannessa ja tehnyt mallikeikkaa Vera Wangille ja Nina Riccille. Kaikin puolin 20-vuotias nousujohteista uraa nauttiva, uusrikas ja kaunis nuori nainen ei kuulosta siltä kaikkein potentiaalisimmalta itsemurhaajalta. Silti hän oli tilanteessa, jossa näki elämän kuolemaa pelottavampana. Siinä missä keskiverto terve ihminen pakenee kuolemanvaaraa, hyppäri Korshunova elämää karkuun, mitälie se hänen kohdallaan olikaan. Hän ei jättänyt kirjettä, eikä mitään muutakaan selitystä jälkeensä, vain ruhjoutuneen ruumiin jalkakäytävälle.
Radiossa puhuttiin eilen suomalaisten itsemurhista. Mitenkään Ruslanaan liittymättä, tämä kansa on hieman vinksahtanutta. Tuoreen tutkimuksen mukaan itsemurhien määrä ei nimittäin kasva Suomessa lama-aikana. Suurimmat piikit itsemurhatilastoissa näkyvät aina kiiheimpien nousukausien aikaan. Toki tutkimus oli hieman vajaa siinä mielessä, ettei se tutkinut missä kansanryhmässä itsemurhatapauksia esiintyi eniten. Yhdessä asiassa Suomi on kuitenkin kärjessä muistakin kuin ilmaveiviluokan asioissa. Suomalaiset nuoret ja nuoret aikuiset tekevät tilastollisesti verrattuna kovin paljon itsemurhia. Tätä maata me sitten kutsumme hyvinvointivaltioksi.
Synnynnäisenä pessimistinä en usko, että itsemurhia saadaan kokonaan poistettua maailmasta. Silti minua ihmetyttää asenne, jolla Suomessa ollaan alettu suhtautua masennnukseen, masennuspotilaisiin, mielenterveyspalveluihin ja terveydenhuollon kuluista leikkaamiseen. Joissain piireissä on siirrytty hyvin amerikkalaishenkiseen ajattelutapaan: jokainen luo oman onnensa. Suomi tosin ei ole Amerikka. Miksi pitäisi olla, arvon talousliberaalit? Muistakaa että myös amerikkalaisissa on kovin paljon onnettomia ihmisiä, eikä sikäläinen olematon sosiaaliturva ainakaan paranna pahassa lamassa olevien ihmisten mielialaa. Haluammeko Suomeen entistä enemmän ”periytyvää” masennusta ja kertautuvaa itsemurha-altiutta jota ei hoideta ajoissa, kun ketään ei kiinnosta?
Aina kun joku päättää elämänsä oman kätensä kautta, samalla kuolee palasia muistakin ihmisistä. Itsemurhaajan on aina synnyttänyt joku, hänen kanssaan on joku käynyt koulua, joku on kuunnellut toisinaan hänen huoliaan, toinen taas ilkkunut hänelle, kolmas ollut kassatarjoilijana hänen vakikahvilassaan ja neljäs saattaa olla hänen oma lapsensa. Itsemurhaajat eivät ole mikään kasvottomien masennuslääkesyöppöjen joukko, vaan ihan tavallisista ja keskenään erilaisissa elämäntilanteissa ylitsepääsemättömään ahdistukseen ajautuneista ihmisistä koostuva ihmisryhmä. He ovat jonkun tätejä, toisen isä, kolmannen paras ystävä, neljännen poika, viidennen serkku ja kuudennelle se viimeinen niitti siirtyä sairaseläkkeelle. Suomalaisten yleisesti suosima metodi, junan alle kävely, ajaa vuosittain useita veturinkuljettajia työkyvyttömyyseläkkeelle ja monivuotisten painajaisten pariin. Itsemurhan kertautuvuus itsemurhan tehneen lähipiirissä on korkeahko. Tästäkin huolimatta kriisiapu jää Suomessa nykyisin kovin vähäiseksi.
Joka kymmenennes meistä saa kelakorvausta johonkin mielialalääkkeeseen.
Joka toinen päivä suomalainen vanhus tekee itsemurhan yksinäisyyden takia.
Enkä edes halua tietää miten paljon hallitus aikoo leikata terveyspalveluista tällä hallituskaudella.
Otsikko on rehellisesti varastettu Jeff Eugenidesin Virgin Suicides – Kauniina kuolleet -kirjalta. Aion lainata kirjasta jotain muutakin, nimittäin kirjan loppuun kiteytetyn ajatuksen siitä, että itsemurha on lopulta aina äärimmäisen itsekkään ajattelun tulos. Tiedän, tällaisen sanominen suututtaa monia, mutta olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että maanisina muiden ihmisten auttamisen aikoina omat ongelmat tuntuvat olemassa olemattomilta. TÄSTÄKIN HUOLIMATTA hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi tarjota apua hädässä oleville tai voimme unohtaa käsitteen hyvinvoinnista. Purkillinen Xanoria ei tee kenestäkään onnellista.