Ihan tavallinen ruoka

Tämä tipu päätti, että on aika kertoa tavallisen ruoan ihanuudesta. Söin kesän sellaista ruokaa, jolla saisi kaiken maailman ravitsemusterapeutit kavahtamaan.  Ei ole sisänsä yllättävää, että nuudeli-tonnikala-suklaapatukka-viinirypäle-dieetin jälkeen kaipasin ruokavaliomuutosta. Harkitsin kaiken maailman vaihtoehtojakin:

Superfood? Oon köyhä, ei kiitos.

Karppaaminen? Syön pääasiassa kasviksia, kinkku on pahaa ja lehmillä on liian herkkä katse, joten ei.

Vissydieetti? En halua elektrolyyttitasapainoani sekaisin, joten ei.

Raakaruoka? On asioita, joita en malta olla luokittelematta ”hihhuli” -osastolle. Toisekseen EHEC-paniikin jälkeen, kaikki kypsentämätön tuntuu epäilyttävältä. Ja se raakahamppuleipä, jota mussutin, oli suunnattoman etovaa. Tästä ei saa minun juttuani millään. Enkä suostu luopumaan lämpimistä voileivistä.

Kaivaudun arkistoihin. Törmään ruokaympyrään. Miksi tehdä asiat vaikeiksi, kun on ruokaympyrä? Paljon rehua, täysjyväruisleipää, appelsiinimehua, juustoja, VOITA, vähän kalaa, munia, joskus kanaa, pähkinöitä ja jogurttia. Oho. Finnit katosivat, eikä väsytä. Nukun 8-9 tuntia yössä, kahvin kulutuskin laski.

Miksi niin moni haksahtaa uusimpiin trendihössötyksiin, kun maailman helpointa terveellisen elämän kaavaa on tyrkytetty ala-asteelta lähtien. Vieroksuttaako tuttuus vai onko helpolla pääseminen sittenkin liian vaikeaa?

Onko niin että seuraava yhtälö: Paljon kasviksia + kuitua + sopivasti proteiinia + pehmeitä rasvoja + liikuntaa 3-4 kertaa viikossa + unta vähintään 8 tuntia + hetkiä jolloin ei tee mitään = liian helppoa toimiakseen käytännössä?