Kun ketjukahvilan salarakas vakikahvilansa menetti

Ketjuliikkeiden kanta-asikakkuudessa ei liene mitään katu-uskottavaa. Kaikilla on kuitenkin omat paheensa ja omiini lukeutui Wayney’s Coffee ja sen isot kahvimukit. Sydämeni itki verta, kun postissa saapui Aschan Cafe & Delin kanta-asiakaskortti vanhan Wayney’sin korttini tilalle. Mitä enää merkitsevät ajan kultaamat muistot kaikista niistäkin tunneista, jotka abiaikana vietin päätäni raapien ja lukiokirjoja päntäten ison kahvin äärellä? Mitä merkitsee kaikki naivistiset kirjailijahaaveiluni, joiden aikana kirjotin kirjekuorien sisäpinnat täyteen järkyttävää imelää soopaa? Ihan tarkoituksettomastiko suttasin suklaamuffinsilla ensimmäiset punaiset pillifarkkuni? En edes ala puhua niistä hetkistä, jotka erinnäisissä sinisten jättimukien kahviloissa ystävien kanssa vietin. Melkein itkettää!

Ne ajat ovat kuitenkin nyt ohi ja minun pitää elää Wänettömässä maailmassa. Seurasihan siitä positiivisiakin asioita, kuten Wayne’s Coffee Aleksiksen tilalle Tampereelle avattu Kaffila (kuvassa). Hyvin vähän siellä mikään oli muuttunut loppupeleissä. Kahviseurani oli tuttu ja sämpylä edelleen hyvää. Vain appelsiinimehun laatu oli muuttunut luomuksi. Yrittäjätkin olivat mitä ilmeisemmin samat, tosin nyt ketjutta liikkeellä. Jos Wayne’sin pako Suomesta lisää yksityisyrittäjyyttä, niin hyvä vaan. 

Saan jatkossakin kahvia.

(Jep, on Tampereella toki myös La Familia, Kahvisalonki, Vohvelikahvila, Pyynikin torni ja Cafe Runo, mutta en mä teitä sinne halua. Muutenkin vaikeeta löytää vapaata pöytää.)