Kaikkea pitää kokeilla

Paitsi tietysti kansantanhuja ja sukurutsaa tai miten se sanonta nyt menikään. Siitä on liian kauan, kun kirjotin viimeksi blogia, vuosia, lukuisia päiviä, joista ei ole jäänyt bittivalumaa tiedon valtatielle. Se harmitti, onhan tämä sentään ainoa elämäni, voisi siitä joskus kirjoittaa, edes lauseellisen. Uudet alut ovat kivoja, sitä kai tämäkin on, kun bittikynänsä vielä osaisi teroittaa, niin olisin tyytyväinen.

Oikeastaan minua ärsyttää nämä ”aloitin juuri blogin, tästä se kai sitten lähtee” -tekstit, mutta minkäs teen kun uin valtavirrassa käsipohjaa vastavirtaan. Kai tämä on ihan järkevää puuhaa. Vähän höttöä tulevasta, vaikka en minä tosiaankaan ole ennustaja. Saatan vaikka pimahtaa ensi viikolla ja jättää kirjoittelut kokonaan. Paha sanoa.

Tämä kirjoitus olisi syytä lopettaa tähän, minulla ei ole älykästä sanottavaa tälle päivälle. Ehkä huomenna keksin elämän tarkoituksen. Sitä odotellessa voisin juoda teetä, liikaa.

Niin ja pidän muuten graffitien ja tarrojen kuvailusta. Betonipuutarhan voi koristaa muullakin kuin puluilla ja mainoksilla.