Girls who are boys / who like boys to be girls

Kaikella kunnioituksella Lea T:tä kohtaan, mutta miksi vastaavasti naisesta mieheksi kääntyneet transsukupuoliset eivät pahemmin näy vaikka joissain UomoVogue Italian kannessa?

It’s a men’s world, baby. Kohta naiset eivät kelpaa enää edes lehtien kanteen, kun luonnollisesti pieniperseinen entinen mies valtaa alaa. On helpompi laitattaa pikkusilarit miehelle, kuin imea naisperse pois. Ja on ne miesten sääretkin monasti niin kauniita. Tai sitten kanteen voidaan tunkea toki myös biologinen ja täyspäiväinen mies, kuten Andrej Pejic. 

Vähän tämä alkaa jo turhauttaa. Miehet on nätimpiä ja naisekkaampia kuin minä!

Eikö se ole pikkaisen epäreilua, että miehet alkaa näyttää enemmän naisilta ja saavat mokomat kuitenkin keskimäärin isompaa palkkaa kun ovat niitä miehiä? Ei, en tietenkään yleistä, ihailen vain kuola valuen tuota Pejicin öljyttyä kankkua…

Kuten eräs sanonta menee: ”Varo toiveitasi, ne saattavat toteutua!” Olisi ehkä pitänyt miettiä pariin kertaan silloin teininä, kun toivoin aivan hulluna, että maailmaan tulisi lisää ihania neitimiehiä, sellaisia kuin Brian Molko, miehiä, jotka haluaisi lukita kanssaan samaan koppiin, vaikka heillä olisi kultaiset rakennekynnet ja polvihame.

Silti, haluaisin, että minä olen se prinsessa tyllihameessa, huoneen turpeimmat huulet ja törkeimmät ripsiväriköntit. Mahdollisuuteni ilmaista sisäistä dadaistista ulottuuvuuttani vähän rajoittuu, jos huoneessa on samaan aikaa toinen dadaisti, joka tosin on päätä pidempi ja syvempi ääni kantaa kauemmas. Hitto vie. Mikä mahdollisuus siinä sitten enää on olla se tilan ainoa taidepärsoona, jos samassa porukassa alkaisi uiskennella joku kaksimetrinen komistus huulipunissaan. Olen katkera. Erityisesti olen katkera siitä, etten vuonna 2006 ostanut H&M:stä Macara for men- tuotetta. Juuri nyt haluaisin sen kehystettynä tohon seinälle ja alle tekstin:

”Year 2011 – when men overpowered women in womanity”

 

 

Sieltä tuli otsikko. Hitto, että olenkin hämilläni.