Härmäläistä ahristusta sokeripalojen kera
En kärsi peniskateudesta, mutta yritän kyllä ymmärtää miehiä. Kirjallisuus ei taida sittenkään olla paras apuvälinen moiseen, ainakaan suomalainen kirjallisuus. Viimeaikaiseen lukemistooni ovat kuuluneet Tuomas Vimman Helsinki 12, Jaska Filppulan Me ei oltu niinkuin muut sekä puoliulkomainen Mikael Mäen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.
Ovatko kaikki suomalaismiehet maailmalle kaihoavia puolialkoholisteja, puolitaiteellisia ruikuttajia, joilla on realiteetit kaverin takataskussa ja kaveri hukassa? Kjell Westön Leijat Helsingin yllä nyt vielä meni, koska olen vuoden ajan kehitellyt puolisalaista rakkaussuhdetta Westön Yhteishyvä -kolumneihin. Mutta miehet, miehet!
Tämän tekstin kaiken lyhyyden tarkoituksena on ihmetellä, ovatko miehet tosiaan niin mustavalkoisia kuin suomalainen kirjallisuus antaa ymmärtää.
Kuva Vastavalo.fi, ihan kuin vesileimasta ei voisi päätellä.