Hyvät pilkunnussija-anonyymivauhkot: analyysissä blogaamisen psykososiaaliset merkitykset
Sanumarian blogissa riehunut Eliitti ja Kärsijät -nimimerkki inspiroi minua suuresti tähän kirjoitukseen, jonka jo lähtökohtaisesti pitäisi olla tarpeeton, koska aikuisten pitäisi osata käyttäytyä. Mutta koska netti tekee monista uhmaikäisiä niin pinnaltaan kuin keskustelutaidoiltaan, koin tämän kirjoituksen aiheelliseksi.
On ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ironiaa, sarkasmia, rivien välejä, kyynisiä vitsejä, mustaa huumoria eivätkä ottaa mitään minään muuna kuin sananmukaisena suorana loukkauksena heidän heiveröistä eksistenssiään vastaan. Varsinkin Internetin tuskallisessa maailmassa tämä aiheuttaa toisinaan ylimääräistä hermopäätesärkyä ja mielitekoja takoa pääkoppaa lähimpään kiinteään vertikaaliin seinärakennelmaan. Huumorintajuttomuus on erityisen hasardi luonteenpiirre siinä vaiheessa, jos alkaa harrastaa blogien lukemista.
Luulisi että suurimmalle osalle omalla vapaa-ajallaan blogaavista blogi on paikka, jossa voi olla vähän hassu ja hulvaton, vaikka tosielämässä olisi se pahin hapannaama. Blogissa harvemmin parannetaan naamaa hampaat irvessä (tiedostan arabikevään nettisfäärit, mutta puhun nyt Suomen blogiskenestä). Blogi on suurimmalle osalle harrastus. Harrastuksien tarkoituksena on yleensä rentouttaa, tuottaa harrastajalle mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia, saada harrastaja unohtamaan hetkeksi arjen paineet ja velvoitteet. Vaikka blogissa sitten harrastaisikin myös kaiken muun ohessa yhteiskunnallista keskustelua tai pohtisi ympäristön suojelun filosofisia taajuuksia, niin yleisin syy blogaamiseen on ns. ”aivojen tyhjennys”. Harvapa Suomessa rahaa saa blogaamisesta, ne jotka saavat eivät sillä herroiksi elä. (Nimimerkki: 60€ blogailuilla elämänsä aikana tienannut)
Blogi on harvemmissa tapauksissa suora leikkaus ihmisen ajatusmaailmaan koko laajuudessaan. Eikä blogipersoonallisuuskaan ei välttämättä vastaa sitä oikeassa elämässä blogia kirjoittavan ihmistä. Blogeista iso osa on valinnut itselleen genren, jossa se pääasiassa teksteillään soutaa. On niitä muotiblogeja, lifestyleblogeja, timo soini plokeja, vineblogeja, musiikkiblogeja, paskablogeja (oi kyllä, täältä löytyy yksi), kukkablogeja, nikkarointiblogeja jne… On vaikea kuvitella ihmistä joka kirjoittaisi ”tämä on rehellinen ja sensuroimaton läpileikkaus 30-v sinkkunaisen ajatusmaailmaan, elämäntapastrategioihin, rakkauselämään ja miesten etsimisfilosofiaan” -blogia. Edes Johanna Tukiainen ei ole niin valmis avautumaan niin paljoa, että kertoisi kaiken. KAIKEN. (eikä Tuksua nyt ehkä muutenkaan ihan keskiverto kolmekymppiseksi voi kehua)
Tästä opimme: Jos neiti F haluaa blogata skumpasta, kengistä ja raakakaakaotryffeleistä, niin senkus blogaa. Neiti F saattaa miettiä paskalla istuessaan Husslerin fenomenologiaa, syrjäytyvien parikymppisten sinkkumiesten mielenterveyttä ja islamilaisen teologian asemaa suomalaisessa lihateurastamossa, mutta hei, kaikki ei halua blogata tätä ”diippiä settiä”. Harrastukset ovat harrastuksia. Emme me kaikki olla filosofeja tai kunnallispoliitikkoja. Tai lihaa syöviä, sinkkuheteromiehiä.
Eläköön sukupuolinen ja blogimaailmallinen moninaisuus.