Kuumat eliittimiehet (eli miksi silmäkarkista voi nauttia ilman että suoranaisesti sen haluaa syödä)

”We are so hot, we need sun screen!”

Sikäli kun Henry Laasasen sosiologian gradua lainanneet nettihiiparit eivät ole vieläkään  jättäneet kapea-alaisten ja muuttumattomien mielipiteidensä lähettelyä palstani kommenttiboksiin, koen velvollisuudekseni hieman valottaa asioita naisnäkökulmasta, taas kerran. Puhutaampa siis pirun rikkaiden, lahjakkaiden ja komeiden miesten visuaalisista ulottuuvuuksista naisten kiinnostusbarometrillä.

Yllä olevassa kuvassa poseeraavat Marc Jacobs (kyllä, se muotisuunnittelija) ja hänen kultansa Harry Louis. Homojahan he ovat, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, etteikö naispuolinen ihminen voisi katsoa heitä kohti ja todeta: ”Wau”. Tämä ”wau” ei automaattisesti sisällä seuraavaa ajatusketjua: ”oi, komee mies, tahtoo. Oi rikas mies, tahtoo enemmän. Oi menestynyt kuuluisa muotisuunnittelija, tahtoo eniten koko maailmassa!!!!!” Vaikka Marc Jacobs olisi hetero, ei häneen kiinnetetty katse tarkoittaisi automaattisesti hänen muuttumistaan naiselle alisteiseksi seksiobjektiksi. Sama koskee aurinkovoidetta Jacobsin selkään levittävää pornotähtipoikakaveria. Vaikka Harry Louis:n ammatti perustuu itsensä objektisoimiselle, ei hän ole objekti muualla kuin töissä käydessään. Pornohan tunnetusti vaatii sitä, että ollaan objekteja. Toisaalta, kaikki liikkuvaan kuvaan perustuva viihde on objektointia, koska kyse on rajallisista roolihahmoista, ei kokonaisista subjektiivista ihmisistä.

Oma mielipiteeni yllä olevista kuvista rakentuu niiden visuaaliselle kiinnostavuusarvolle. Paitsi että kyseessä on vaikeissa, kirkkaissa rantaolosuhteissa otetut, erinomaisen väriavaruuden ja sävyasteikon omaavat valokuvat, kuvissa on myös muita visuaalisesti viehättäviä elementtejä. Kaksi komeaa, lihaksikasta miestä, miksiköhän noiden ukkojen katselu onkaan niin mielyttävää esteettiselle silmälle? 

Ensinnäkin: länsimainen taidehistoria on vuosituhansia palvonut taiteessa tuon muotoisia ja tuolla vaatemäärällä peiteltyjä miehiä. He kuuluvat visuaaliseen kuvastoomme automaattisesti lapsesta asti, koska taidekentässä on oikeastaan automaattisesti lähestulkoon vain muutamaa miestyyppiä: pieniä lihavia puttopoikia, lihaksikkaita nuoria jumal-uroita, keski-ikäisiä tukevia rikkaita miehiä sekä vanhuksia, jotka ovatkin epälihallisessa kirkkotaiteessa lihavien pikkupoikien ohella edustetuimpia miessukupuolen kuvaamistyyppejä 

Lihaksikkaan, raamikkailla kasvoilla varustetun miehen kuvaaminen merkitsee länsimaisessa taidekuvastossa useimmiten, nuoruuden voimaa, jumallisuutta, miehistä päättäväisyyttä, sotaa, ylivoimaa, viehättävyyttä ja elinvoimaa. Nuori komea mies on totuttu liittämään termiin subjekti, hän on tekijä kaikessa lihaskimppujensa hikeä tirkuvassa suurten tekojen olevaisuudessaan. Ja tämä on vain se kuvallinen konteksti jossa elämme.

Omilla aivoilla ajattelu on inhimillisen elämän lähtökohta. On hyvin vaikea kuvitella, että kukaan omaksuisi kaiken häneen kohdistetun informaation sellaisenaan. Kyseenalaistaminen kuuluu inhimilliseen luontoon jo ikäkausienkin kautta. Kaikki uhma- tai teini-ikäisen kanssa tekemisissä olleet tietävät varmasti mitä kyseenalaistamine tarkoittaa. 

Kun nyt sitten katson herra Jacobsia ja hänen poikakaveriaan, tajunnassani ei risteile suunnitelmia siitä, miten huijaan heistä toisen sitoutuaan kanssani, jotta voin loppuelämäni elää heidän rahapussillaan, uima-altaan äärellä lekotellen. Enkä pohdi sitä, miten pääsen panemaan. Ajattelen muun muassa seuraavia:

1. Wau. Ei hitsit, miksei mulla ole tollaisia lihaksia kaikesta treenaamisesta huolimatta?
2. Miksi mulla ei ole yhtään kivaa tatuointia?
3. Pääsispä taas aurinkoon, lumihangen katselu ärsyttää jo.
4. Ai että, komeita miehiä, joilla on klassiset vartalosuhteet, missä on mun piirustuslehtiö, tämä on ikuistettava.
5. ”…epämääräistä hykertelyä omaa estetiikan tajua kutkuttavista visuaalisista ärsykkeistä…”
6. Olisihan se kiva, että itsekin joskus vastaisi tollaista ”amerikkalaisen menestymisen ulkoista näkyvyyttä”, että olisi työteliäs, lahjakas, terveen ja fyysisen näköinen ja ehtisi perhana vielä lomaileenkin
7. Miksi noilla on tuoreita hedelmiä ja mulla jääkaapissa yksi mätä omena. Lähdempä kauppaan kun kerkiän.

Se, että komeita miehiä on kiva katsella ja heitä tulee katseltua ei tarkoita, ettenkö katselisi myös miehiä, jotka eivät vastaa klassista kauneuskäsitystä. Se ei tarkoita, että yrittäisin tunkea kengänkorolla maanrakoon kaikki nörttipojat, makkaransyönnillä itsensä turvottaneet keilaajat, maaseutujen hiljaisemmat pojat, ujot miehet, rekkamiehet, laihat miehet,  miehet joilla on pieni nenä josta roikkuu (visuaalisesti) ärsyttävästi nenäkarvoja. Ylipäätään kusipäisyys ei kuulu tapoihini, koska tiedän tasan tarkkaan miltä mollaaminen tuntuu, on omakohtaisia kokemuksia siitä, miltä tuntuu kun mitätöidään.

Tästäkin huolimatta odotan miehiltä tiettyjä asioita, ennenkuin pystyn edes miettimään heidän asettamistaan potentiaalinen poikakaveri/seksikaveri määritelmän alle. Yksi näistä on se etteivät he ylenkatso minua. Minua ei todellakaan kiinnostaisi olla missään intiimissä kanssakäynnissä ihmisen kanssa, jonka mielestä a) olen velkaa pillua, koska olen nainen, b) minun pitää pitää turpani ummessa, kun hän puhuu, koska olen nainen, c) minuun voi yleistää kritiikittömästä keskitason sosiologian gradun väittämiä, koska olen nainen. Niin ja ei siinä komeus ja kukkaro paljoa paina, jos toinen on täysi kusipääidiootti. Arvostan mielenterveyttäni huomattavasti enemmän kuin toisen lompakolla käymistä. 

Koska elämää ei voi mitenkään elää joskus katsomatta muita, koen, että katsominen on ok. Siis katsominen. Visuaaliset arvot ja visuaalisista kokemuksista kumpuava mielihyvä eivät sitouta ihmistä muihin arvoasteikkoihin suoraan. ”Kas, siinäpä kiva hauis, hänkin varmasti tykkää lukea Mustanaamiota/ kannattaa kristillisdemokraatteja / vie roskat puolestani / panee minua korvaan.” Visuaalisista vihjeistä voi saada vain hataria viittauksia toiseen subjektina. Jotta ihmisen voi tosissaan kohdata, tämän kanssa tulee kommunikoida sanallisesti. Muu on katselua, eikä se poista sitä, etteikö katselu voisi olla kivaa.

Jos minä tai kuka tahansa muu nainen valuttaa kuolaa komean miehen edessä, miten se sitten eroaa siitä, että kuka tahansa mies valuttaa kuolaa nähdessään kauniin naisen. Onko minun kuolarauhasteni toiminta jotenkin väärin?

Lisää silmäkarkkeja ja kuvien lähde: Dailymail

 

Kirjoittaja perehtyy semiotiikkaan ja kuvallisiin merkityksiin opintojensakin puolesta.